Esimerkit
Arvioitu lukuaika 1 min

Työkalut valmistavalle teollisuudelle kiertotalous­bisnekseen

Teknologiateollisuus ja Sitra auttavat yrityksiä kehittämään liiketoiminnasta kiertotalouden mukaista valmistavalle teollisuudelle räätälöityjen työkalujen avulla.

Julkaistu

Haaste

Kiertotalouteen siirtyminen vaatii merkittäviä muutoksia yritysten liiketoimintamalleihin. Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on kuitenkin usein rajalliset resurssit lähteä tekemään suuria muutoksia ja yritykset voivat kaivata tukea liiketoimintansa kehittämiseen.

Ratkaisu

Kasvua kiertotaloudesta -ohjelmassa Sitra ja Teknologiateollisuus ry kehittivät konsulttiyhtiö Accenturen avulla suomalaisille valmistavan teollisuuden yrityksille kiertotalouden käsikirjan ja työkalut. Ohjelmaan osallistuneet yli 50 yritystä ryhtyivät näiden avulla kehittämään liiketoimintaansa kiertotalouden mukaiseksi. Seuraavaksi työkalujen avulla vauhditetaan 500 suomalaisen ja pohjoismaalaisen valmistavan teollisuuden yrityksen sekä muiden alojen yritysten liiketoiminnasta kiertotalouden mukaista. Levittämisessä ovat mukana muun muassa Business Finland, Kasvuryhmä, Laatukeskus ja alueellisia kehittäjäorganisaatioita.

Mistä on kyse?