uutiset
Arvioitu lukuaika 3 min

Haemme johtavaa asiantuntijaa Suomen terveysalan kasvun edistämiseen

Haluatko liittyä huipputiimiimme, jonka tavoitteena on rakentaa Euroopan terveysdata-avaruutta ja vaikuttaa Suomen terveysalan kasvuun. Hae 30.6. mennessä!

Julkaistu

Sitra on suomalaisten tulevaisuustalo, joka ennakoi, mitkä ilmiöt vaikuttavat tulevaisuuteemme. Kehitämme ja selvitämme uusia ratkaisuja sekä teemme ennakkoluulottomia kokeiluja yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on reilu, kestävä ja innostava tulevaisuus, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa. Sitran strategia 2021–2024.

Terveysdata 2030 -projektissa pääset edistämään terveysdatan hyötykäyttöä Euroopan laajuisesti ja vaikuttamaan Suomen terveysalan kasvuun.

Projektiin kuuluu keskeisenä osana 26 Euroopan maan Towards the European Health Data Space (TEHDAS) -yhteistoimintahanke, jota koordinoimme. TEHDAS-hankkeen tavoitteena on luoda Eurooppaan yhteiset periaatteet ja hallintamalli terveysdatan hyötykäyttöön. Hankkeella pyritään viime kädessä edistämään kansalaisten terveyttä sekä terveystutkimusta ja innovaatioita. Tuore työpaperimme kannustaa hyödyntämään terveysdataa Suomessa ja sitä kautta lisäämään hyvinvointia ja vauhdittamaan taloudellista kasvua.

Terveysdata 2030 -projekti kuuluu Reilun datatalouden teemaan.

Etsimme nyt Terveysdata 2030 -projektiin

JOHTAVAA ASIANTUNTIJAA

määräaikaiseen työsuhteeseen 30.10.2023 asti.

Edellytämme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja arvostamme syvällistä osaamista terveysdatan käyttöön liittyen. Odotamme ymmärrystä valtionhallinnon toimintatavoista ja terveysalan keskeisistä haasteista sekä näyttöjä kansallisesta vaikuttavuustyöstä.

Erinomaiset tiimityöskentelytaidot sekä kommunikointi ja vuorovaikutustaidot suomeksi ja englanniksi ovat välttämättömiä tehtävän menestyksekkään hoitamisen kannalta.

Työssäsi johtavana asiantuntijana

  • ensisijaisesti edistät Suomen kasvua terveysdatan nykyistä paremman käytön kautta
  • työskentelet yhdessä tiimin kanssa ja edistät Sitrassa aiemmin julkaistut suositukset Suomelle etenevät, osallistut myös kansainväliseen TEHDAS-hankkeeseen
  • esittelet Terveysdata 2030 -projektin tavoitteita ja tuotoksia työpajoissa ja tilaisuuksissa
  • työskentelet TEHDAS-hankkeessa ja tuot siihen syvällistä asiantuntemusta
  • tuet Terveysdata 2030 -projektin asiantuntijoita aiemmin julkaistujen digitaalisten terapioiden, hajautettujen ja virtuaalisten lääketutkimusten sekä terveysalan ekosysteemejä käsittelevien työpapereiden suositusten viemisessä käytäntöön
  • edistät työpapereiden pohjalta kokeiluja ja pilotteja.

Haluamme, että viihdyt meillä

Tiimisi johtajana toimii Markus. Lisäksi tiimissä ovat mukana asiantuntijat Elina, Johannes ja Saara, johtava asiantuntija Marja sekä vanhemmat neuvonantajat Tapani ja Petri. Vahvan tuen tiimille antavat myös projektikoordinaattorit Taru ja Henna. Teet tiivistä yhteistyötä myös viestijöidemme kanssa.

Asiantuntijaorganisaatiomme vahvuutena on monipuolinen osaaminen, jonka tarjoamat mahdollisuudet ovat käytössäsi yli tiimirajojen. Meillä on joustava työaika ja hyvät etätyöratkaisut, vaikka toivommekin kohtaamisia uusituissa tiloissamme Ruoholahdessa. Kansalaisten kestäviä valintoja ei vauhditeta ja uudisteta vain Suomessa, joten työhön liittyy myös jonkin verran matkustamista.

Pidämme huolta työntekijöistämme. Sinulla on laajan ja kattavan työterveyshuollon lisäksi käytössäsi mm. liikunta- ja kulttuurietu, työmatkaetu sekä monipuolinen kerhotoiminta.

Työyhteisönä olemme innostunut ja innovatiivinen. Tarjoamme sinulle monipuoliset, kunnianhimoiset ja vaikuttavuuteen tähtäävät työtehtävät, kiinnostavia yhteistyön paikkoja sekä mahdollisuuden olla mukana rakentamassa Euroopan ja Suomen terveysdatan hyödyntämisen tulevaisuutta.

Edistämme aktiivisesti monimuotoisuutta ja toivommekin hakijoita erilaisista taustoista, ikäryhmistä ja eri vähemmistöryhmistä.

Kiinnostuitko?

Hae johtavan asiantuntijan paikkaa

Haethan viimeistään 30.6.2022. Huomioithan, että haastatteluja voidaan käynnistää jo hakuajan puitteissa. Tehtävä alkaa 1.8.2022 tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja antaa Markus Kalliola: markus.kalliola@sitra.fi tai puhelimitse perjantaina 17.6. klo 11:30-12:30 ja maanantaina 27.6. klo 12:30-13:30 välisenä aikana, puh. +358 50 359 1499.

Mistä on kyse?