VALO – Arvoa pohjoismaisesta terveysdatasta -hankkeessa Pohjoismaat työskentelivät yhdessä EU:n uuden terveystietoalueasetuksen toimeenpanemiseksi. Hankkeen kaksi pilottia osoittivat, että tutkimusta on jo mahdollista tehdä turvallisesti usean Pohjoismaan terveystiedoilla. Nyt julkaistuissa loppuraporteissa ehdotetaan myös mallia pysyvälle yhteistyölle.

Olemme osoittaneet, että rajat ylittävä terveystutkimus on Pohjoismaissa mahdollista.

Mikael Rinnetmäki

Mikael Rinnetmäki

Asiantuntija

”Olen todella ylpeä pohjoismaisen yhteistyön saavutuksista. Olemme osoittaneet, että rajat ylittävä terveystutkimus on Pohjoismaissa mahdollista. Olemme myös tuoneet yhteen viranomaisia, tutkijoita ja yrityksiä, jotta EU:n terveysdatasääntöjä voitaisiin soveltaa yhdenmukaisemmin. Nyt meillä on vahva yhteisö ja paljon ideoita siitä, mitä seuraavaksi tehdään”, sanoo Mikael Rinnetmäki, Sitran VALO-hankkeen projektipäällikkö.

Pohjoismailla on paljon voitettavaa

Pohjoismaiden väestöpohjaiset terveysrekisterit kuuluvat maailman kattavimpiin, ja henkilötunnusten avulla eri lähteiden tietoja voidaan yhdistää. Maissa myös luotetaan julkisiin instituutioihin ja arvostetaan tiedettä ja tutkimusta. Yhdessä käytettyinä maiden rekisterit tarjoavat tutkimustyölle laajempia aineistoja ja voivat houkutella Pohjoismaihin myös innovaatiotoimintaa.

EU:n asetus eurooppalaisesta terveystietoalueesta (European Health Data Space, EHDS) helpottaa terveystietojen toisiokäyttöä eli niiden hyödyntämistä esimerkiksi tutkimuksessa ja kehittämistyössä. Sitä aletaan soveltaa pääosin vuonna 2029, mutta asetus ei yksin riitä: sujuva rajat ylittävä tutkimus edellyttää myös kansallisten toimeenpanoratkaisujen yhteensovittamista. Tähän VALO tarttui.

Viranomaiset ratkoivat yhdessä toimeenpanon keskeisiä kysymyksiä

Kansallisia ratkaisuja käsiteltiin pohjoismaisen osaamisfoorumin (Nordic EHDS2 Competence Forum) kahdeksassa tapaamisessa, joihin VALO kokosi EHDS:n toimeenpanosta vastaavat ministeriöt ja viranomaiset. Tapaamisissa tarkasteltiin esimerkiksi tutkijoiden pääsyä aineistoihin, aineistojen kuvailua ja lain tulkintaa. Foorumin työ on koottu alustavaan pohjoismaiseen toimeenpano-oppaaseen.

Tutkimus onnistui rajat ylittävässä terveystietojen käytössä

Kahdessa IQVIA:n johtamassa pilotissa tutkittiin pitkälle edenneen keuhkosyövän hoitoa usean maan aineistoilla. Ensimmäisessä pilotissa Norjassa työskentelevä tutkija laati analyysit, jotka sairaalat tekivät paikallisesti. Toisessa pilotissa tutkijat Tanskasta käyttivät aineistoja etäyhteydellä tietoturvallisissa käyttöympäristöissä. Potilastason tietoja ei siirretty maasta toiseen kummassakaan pilotissa.

”VALOn pilotit osoittivat, että toisen maan terveystietoja voidaan hyödyntää tutkimuksessa jo nyt. Seuraava haaste on tehdä tästä toistettavaa ja skaalautuvaa, jotta tutkijat voivat käyttää toisten maiden aineistoja rutiininomaisesti eikä vain pilottihankkeissa”, sanoo IQVIA:n Suomen-maajohtaja Susanna Flaherty.

Pilottien kokemusten perusteella tämä edellyttää turvallisen infrastruktuurin lisäksi sujuvia lupia ja käyttöoikeuksia, hyvin kuvattuja aineistoja, tukea tutkijoille sekä tulosten tarkistamista ennen niiden jakamista.

Yhteistyölle pysyvä pohja

Jotta työ jatkuisi hankkeen päätyttyä, VALO ehdottaa yhteistyömallia. Malliin kuuluisivat pohjoismaiden yhteistyötä koordinoiva ryhmä, jolla olisi pysyvä sihteeristö. VALO-hankkeessa perustettu osaamisfoorumi jatkaisi toimeenpanosta vastaavien viranomaisten yhteistyötä ja laajemmin sidosryhmiä tuotaisiin yhteen vuosittaisessa pohjoismaisessa terveysdatatapahtumassa.

Mallin toteutuminen edellyttää rahoitusta sekä VALOa rahoittaneen Pohjoismaiden ministerineuvoston ja kansallisten viranomaisten sitoutumista.

Suomi mukana muotoilemassa yhteisiä ratkaisuja

Suomi on terveystietojen toisiokäytön edelläkävijä: maan toisiolaki tuli voimaan jo vuonna 2019. VALOssa olivat mukana kaikki Suomen EHDS-toimeenpanon keskeiset toimijat: sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja tietolupaviranomainen Findata.

Sitra koordinoi hanketta osana yli kymmenvuotista terveysdatatyötään: Sitran Isaacus-hanke vaikutti toisiolain ja Findatan syntyyn, ja TEHDAS-hankkeen suosituksia käytettiin EHDS-asetuksen valmistelussa. Työ jatkuu TEHDAS2-hankkeessa, jota Sitra johtaa ja jossa 29 maata valmistelee yhdessä EHDS:n toimeenpanoa.

”Terveystietojen käyttöä koskevat ratkaisut tehdään yhä useammin kansainvälisellä tasolla. VALOn kaltainen työ antaa suomalaisille toimijoille mahdollisuuden vaikuttaa käytäntöihin, jotka muovaavat tutkimusta ja terveydenhuoltoa koko Euroopassa”, painottaa Sitran ohjelmajohtaja Markus Kalliola.

Tutustu VALO-hankkeen loppujulkaisuihin

Tietoa VALOsta

  • Koordinaattori: Sitra
  • Rahoittaja: Pohjoismaiden ministerineuvosto
  • Osallistujat: Hankkeessa oli mukana yli 20 ministeriötä, viranomaista ja tutkimusorganisaatiota Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista sekä tarkkailijoina Virosta ja Liettuasta.
  • Hankkeen kesto: Hanke toteutettiin kahdessa osin päällekkäisessä vaiheessa: ensimmäinen vaihe helmikuusta 2024 lokakuuhun 2025 ja jatkohanke VALO2 huhtikuusta 2025 lokakuuhun 2026.
  • VALOn verkkosivut (englanniksi)

VALO-hanke toteutettiin osana Sitran kansainvälistä toimintaa. Toiminnassa ratkotaan globaaleja ja eurooppalaisia haasteita yhdessä kumppaneiden kanssa kasvun ja hyvinvoinnin vauhdittamiseksi. Lue lisää: Sitran kansainvälinen toiminta

Tutustu myös