uutiset
Arvioitu lukuaika 2 min

Sitra heittää tulevaisuushaasteen SuomiAreenan osallistujille: rakennetaan yhdessä luottamusta tulevaan

Millaista Suomea ja maailmaa haluamme rakentaa ja miten? Sitran pääaiheet ensi viikolla pidettävällä SuomiAreenalla ovat kiertotalous sekä huomisen terveys ja hyvinvointi. Tulevaisuuskulman tulisi kuitenkin olla mukana aivan kaikissa tapahtuman puheissa.

Kirjoittaja

Jukka Vahti

Projektijohtaja, Digitaalinen valta ja demokratia

Julkaistu

Tuoko huomisen sote mukanaan turvaa vai turvattomuutta? Entä millaista tulevaisuutta arkiset valintamme rakentavat, liittyivätpä ne sitten esimerkiksi ruokaan, työelämään tai bisnekseen? Muun muassa tällaisia kysymyksiä pohditaan tänä vuonna Sitran ja yhteistyökumppanien järjestämissä SuomiAreena-keskusteluissa sekä oheistapahtumissa kesäisessä Porissa 16.-21.7. 2018.

SuomiAreena on suomalaisittain merkittävä yhteiskunnallisen keskustelun foorumi. Viime vuonna viikon tapahtumiin osallistui yhteensä 74 000 ihmistä. Tänä vuonna tulevaisuustalo Sitran ja yhteistyökumppanien ohjelma jakaantuu viikon aikana niin, että alkuviikosta keskitytään pohtimaan kiertotalouden avaamia tulevaisuudenkuvia ja keskiviikosta eteenpäin päähuomio on terveyden ja hyvinvoinnin tulevaisuudennäkymissä. Katso koonti koko viikon sitralaisesta ohjelmasta täältä.

Toivo paremmasta tulevaisuudesta on turvallisuuden kovaa ydintä

SuomiAreenan teemoja ovat tänä vuonna turvallisuus, suvaitsevaisuus ja vastuullisuus. Näihin teemoihin liittyen suomalaisten tulevaisuustalo Sitra haluaakin haastaa kaikki SuomiAreenalle osallistuvat ihmiset ja organisaatiot pohtimaan, millaista tulevaisuudenkuvaa tapahtuman puheenvuoroissa rakennetaan: Tuotko ja luotko sinä ja organisaatiosi toiveikasta, luottamusta herättävää ja ymmärrettävää näkymää tulevaan?

Puheissa maalattavilla tulevaisuudenkuvilla on merkitystä, sillä odotuksemme, luottamuksemme ja pelkomme tulevaa kohtaan vaikuttavat suoraan siihen, miten toimimme tänään. Tämä on myös merkittävä turvallisuuskysymys, sillä näköalattomuus voi olla aseitakin vaarallisempi voima. Sitra on vastikään haastanut myös Helsingissä tulevana maanantaina vierailevat Yhdysvaltojen ja Venäjän presidentit Donald Trumpin ja Vladimir Putinin rakentamaan luottamusta tulevaisuuteen.

Nyt Sitra haluaakin heittää kaksiosaisen tulevaisuushaasteen myös kaikille SuomiAreenaan osallistuville: 1) Mieti millaista tulevaisuudenkuvaa puhuessasi rakennat. Onko se ymmärrettävä ja millainen rooli erilaisille ihmisille ja organisaatioille maalaamassasi visiossa on varattu? Inspiraatiota pohdintoihin löydät esimerkiksi Sitran vastikään kokoamasta Tulevaisuudentekijän työkalupakista sekä visiostamme hyvinvoinnin Seuraavasta erästä.

2) Ilmianna mielestäsi hyvällä tulevaisuusotteella esitetty puheenvuoro, mielipide tai kokonainen SuomiaAreena-keskustelu Twitterissä twiittaamalla siitä hashtageilla #Tulevaisuusmainittu ja #SuomiAreena Näin tulevaisuuspuheet saavat lisää ansaitsemaansa huomiota!

Alkulämmittelyksi SuomiAreena-viikon keskusteluihin löydät tästä linkistä Sitran Hyvää huomista -tulevaisuuspodcastin tuoreen jakson tulevaisuudenkuvien ja niiden herättämien tunteiden merkityksestä toimintakyvyllemme. Jaksossa etsitään vastausta kysymykseen ”Mitä jos tulevaisuus pelottaa”. Vieraina ovat opintopsykologi Sanni Saarimäki Aalto-yliopistosta sekä johtava asiantuntija, tulevaisuudentutkija Mikko Dufva Sitrasta.

Ota yhteyttä

Mistä on kyse?