sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Kansanvallan peruskorjaus -projekti tilasi kevättalvella 2020 analyysin kansanedustajien some-viestinnästä. Tavoitteena oli selvittää, millaisia viestinnän tapoja kansanedustajat käyttävät sosiaalisessa mediassa, kuinka hyvin tai huonosti somessa esiin nostetut ja nousseet puheenaiheet vastasivat eduskunnassa agendalla olleita aiheita sekä miten eri poliitikkojen ja puolueiden some-viestinnän tavat ja vaikuttavuus eroavat toisistaan. Analyysin toteutti media-analytiikkayritys Meedius International ja siinä keskityttiin kansanedustajien viestintään Twitterissä.
Tämä selvityksen tuloksia tiivistävä artikkeli on julkaistu tammikuussa 2021 osana Sitran selvitystä Mediavälitteinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen – Murros ja tulevaisuus.
Sosiaalisen median alustoja vertailtaessa päähuomio kiinnittyy usein niiden kaupalliseen potentiaaliin mainostajille, jolloin Twitter jää vähemmälle huomiolle moniin muihin alustoihin verrattuna pienemmän aktiivisen käyttäjäjoukon myötä. Siksi Twitterin rooli myös tiedonvälityksessä ja sen merkitys avoimessa julkisessa keskustelussa jää helposti vähemmälle huomiolle.
Twitterin avoimuus kuitenkin edistää viestien leviämistä myös Twitteriin kirjautuneiden käyttäjien ulkopuolelle, jolloin viestin näkevät useammin myös palveluiden käyttäjiin kuulumattomat, tilastoimattomat silmäparit. Politiikan julkisuuden ja mediavälitteisen vaikuttamisen muutoksen kannalta Twitter-keskustelujen tarkasteleminen on perustelua myös kansainvälisten esimerkkien, erityisesti Yhdysvaltain poliittisen kulttuurin polarisoitumiskehityksen vuoksi.
Erityisesti Donald Trumpin presidenttikauden aikana Twitteristä muodostui Yhdysvalloissa keskeinen väline muun muassa päivittäiseen uutisagendaan vaikuttamiseen, omien kannattajien mobilisointiin ja vastustajien provosointiin. Yhdysvalloissa kongressiedustajien Twitter-viestinnän muutos on ollut nopeaa.
Donald Trump teki Twitteristä tehokkaan aseen
Yhdysvaltalaisen Pew-tutkimuslaitoksen kesällä 2020 julkaiseman analyysin mukaan keskiverto kongressiedustaja twiittaa nyt lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2016, hänellä on kolme kertaa enemmän seuraajia ja hänen twiittauksensa saa keskimäärin kuusi kertaa enemmän retwiittauksia kuin vastaavassa tarkastelussa vuonna 2016. Pew-tutkimuslaitoksen analyysissa selvisi myös, että molempien puolueiden, demokraattien ja republikaanien, osalta suhteellisen pieni joukko kongressiedustajia kerää suurimman osa huomiosta sosiaalisessa mediassa.
Kun huomioidaan sekä Facebook että Twitter, kolme neljäsosaa kaikista reaktioista kuten tykkäyksistä, jaoista ja retwiittauksista, on mennyt kymmenelle prosentille kongressiedustajista. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun kaikista kongressiedustajien twiiteistä oli tarkastelujakson aikana tykätty 1,1 miljardia kertaa, 907 miljoonaa näistä tykkäyksistä kohdistui kymmenelle prosentille edustajista.
Twitter ei ole koko kansan somekanava eikä ylipäätään yhtä kuin sosiaalinen media, vaan ainakin Suomessa korostuneesti päättäjien, toimittajien ja erilaisten asiantuntijoiden keskustelualusta. Tällaisenaankin se on kuitenkin kiinnostava tarkasteltava mediavälitteisen vaikuttamisen näkökulmasta. P.W. Singer ja Emerson Brooking (2018, 173) arvioivat kirjassaan Like War, että ehkä tyylipuhtain esimerkki sosiaalisen median ja erityisesti Twitterin hyödyntämisen mahdollisuuksista on juuri Yhdysvaltain entinen presidentti Trump, jota kirjoittajat kuvaavat itsessään somen ”supervallaksi”.
Ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja Trump pystyi paitsi tavoittamaan merkittävän määrän ihmisiä, myös voittamaan vastustajansa sekä kilpailevan että oman puolueensa sisällä niin seuraajien kuin viestien määrässä mitattuna. Tässä häntä auttoivat lukuisten aitojen kannattajien lisäksi suuri määrä erilaisia valetilejä ja botteja eri puolilta maailmaa.
Kaiken tämän seurauksena hän pystyi määrittämään keskustelun agendaa ja syöttämään uusia ärsykkeitä keskusteluun niin kovalla tahdilla, että perinteisimmin kampanjoineilla vastustajilla ei ollut mitään mahdollisuutta pysyä vauhdissa mukana – varsinkaan, kun heidän aikaansa samaan aikaan vei reagoiminen Trumpin some-koneiston tehtailemiin juoruihin, valheisiin ja syytöksiin. (Singer ja Brooking 2018.)
Suomen yhteiskunnallinen tilanne ja poliittinen järjestelmä poikkeavat monella tapaa Yhdysvalloista. Sosiaalisen median alustojen algoritmit ja logiikka ovat kuitenkin samoja eri puolilla maailmaa. Ei ole syytä olettaa, etteivätkö poliittiset toimijat Suomessakin pyrkisi vastedes yhä aktiivisemmin hyödyntämään sosiaalisen median mahdollisuuksia oman agendansa ja näkyvyytensä edistämiseen täkäläisen poliittisen kulttuurin ja päivänpolitiikan kulloinkin tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa.
Esimerkiksi Sitran tekemään Kansanvallan peruskorjaus -työpaperiin tehdyissä taustahaastatteluissa nousi jo vuonna 2017 toistuvasti esiin arvio, että niin perinteisen julkisuuden kuin sosiaalisen median lainalaisuudet vaikuttavat entistä enemmän suomalaiseen päätöksentekoon. Haastatteluissa esiin nostettu trendi tuskin on tämän jälkeen ainakaan heikentynyt.
Mikä on vaikuttavaa viestintää Twitterissä?
Sitran teettämän, suomalaisten kansanedustajien Twitter-toimintaa selvittäneen analyysin tarkastelujakso oli 12 kuukautta ja aikaväli oli 1.3.2019-1.3.2020. Aikaväli kattaa niin eduskuntavaalien 2019 alla käydyn kampanjoinnin, vaalit kuin myöhemmin nähdyn hallituskriisin ja pääministerinvaihdoksen.
Lähdeaineistona olivat kansanedustajien julkisesti saatavilla olleet twiitit kyseiseltä jaksolta. Arvioitavana oli kaikkiaan yli 100 000 Twitter-viestiä. Vaikka Twitterin käyttäjämäärät ovat pienempiä kuin neljän yleisimmän sosiaalisen median alusta (WhatsApp, Facebook, Instagram, YouTube), on sen rooli julkisen viestinnän kanavana silti merkittävä. Vain Facebookin käyttötapa on Twitteriin vertailtavissa, kun tarkoituksena on tutkia julkista poliittista keskustelua. WhatsAppin, Instagramin ja YouTuben käyttötavat ovat pääasiassa yksityisviesteihin ja vaikuttajamarkkinointiin tarkoitettuja, eikä niiden aineisto myöskään ole Twitterin tavoin avoimesti saatavissa.
Aineiston tekee monitulkintaiseksi se, että viestien varsinaisen pääteeman määritteleminen kirjavan kielenkäytön ja politisoituneen jargonin läpi on haastavaa ja vaatii usein sekä poliittisen, että sosiaalisen median kontekstin tunnistamista. Lisäksi poliittiseenkin keskusteluun on rantautunut sosiaalisessa mediassa käytetty tapa ymmärtää asioita (usein tahallaan) väärin, jotta vasta-puolen argumentti saadaan tuntumaan järjettömältä.
Viestien kontekstin ja vasta-argumenttien tutkiminen jälkikäteen on paikoin hankalaa sosiaalisessa mediassa, sillä toimintatavalle olennaista on olla vastaa-matta suoraan viestiketjuun, jolloin viestit eivät linkity toisiinsa. Joissain tapauksissa viestit eivät näy ketjuina sen vuoksi, että viestijät ovat estäneet toistensa viestien näkymisen tai poistaneet aiemmin keskustelussa julkaistun viestin.
Analyysi perustuu avoimesti saatavaan Twitter-aineistoon. Siten tässä analyysissä esitellyt huomiot, sekä aineistosta pidemmälle viedyt tarkastelut tehokkaimmista viestintätavoista, hashtageista, polarisoivista keskustelunaiheista ja tavoista nostaa aiheita esiin poliittisessa keskustelussa, ovat olleet lukuisten tahojen, kuten tutkimuslaitosten, yritysten ja puolueiden tavoitettavissa ja tehtävissä.
Aineiston jaotteluperusteet: näin määrittelemme ”kampanjoinnin” ja ”nokittelun”
Kaikkiaan vaikuttavimpien viestien aineistosta löytyi 45 eri jaotteluperiaatetta tai pääteemaa, joita esiintyi yli puoluerajojen ja jotka kuvastavat kansanedustajien viestintää sosiaalisessa mediassa. Pääteema on määritelty ensisijaisesti twiitin sisällön perusteella, mutta mikäli viestissä on mukana linkki, on myös sen sisältöä käytetty apuna teeman määrittelemisessä. Vaikeaselkoisissa tapauksissa myös twiitin yhteydessä olevaa viestiketjua on käytetty kontekstia rakentavana apuna teeman määrittelemisessä.
Kolme jaotteluperiaatteista ei kuvaa viestin asiasisältöä, vaan ennemminkin viestintätapaa. Viestintätavat oli tärkeä erottaa toisistaan ja nostaa esiin, sillä ne ovat keskeinen osa kansanedustajien viestintää ja nousevat myös määrällisesti esiin aineistosta. Nämä viestintätavat ovat aineistossa merkitty: edustajantyö, kampanjointi, nokittelu. Näitä kolmea ”viestintätapatägiä” erottaa muusta kategorisoinnista pääasiassa se, ettei näiden viestien ensisijaisena tarkoituksena ole keskustella itse politiikan sisällöstä. Kärjistäen niissä tarkoituksena on viestiä, että ”teen tällaisia töitä”, ”edistämme tällaisia näkemyksiä” ja ”muut ovat tekemässä virheen edistäessään tällaisia näkemyksiä.”
Edustajantyö kuvastaa viestintää, jossa mainitaan kansanedustajan työhön liittyvistä toimista ilmoitusluontoisina. Näitä ovat maininnat, joiden mukaan he ovat mm. äänestäneet, kokoustaneet, olleet tekemässä välikysymystä tai osallistuneet työhön liittyvään kokoukseen.
Kampanjointi pitää sisällään viestinnän, jossa kansanedustaja kampanjoi jonkin asian puolesta kehuen tai kiitellen omaa, puolueensa tai kollegoidensa tekemisiä tai poliittisia näkemyksiä. Tähän viestintään kuuluu myös vaalien aikaan oleva selkeä kampanjointiviestintä ja äänestäjien kiittely.
Nokittelu taas on viestintää, jossa kansanedustaja viittaa jonkin toisen poliitikon, puolueen, organisaation tai muun tahon (kuten median) sanomisiin, toimintaan tai ehdottamaan politiikkaan kriittisesti, piikitellen tai syyttäen.
Yhdessä viestissä voidaan käsitellä useampaa teemaa. Analysoidussa aineistosta tunnistetut teemat ovat: Al-Hol, Brexit, demokratia, disinformaatio, eläkeläiset, energiapolitiikka, Euroopan Unioni, hallitus-kriisi, hallitusneuvottelut, hoitajamitoitus, hyvinvointivaltio, kansalaisvaikuttaminen, kansanterveys, korona, kotitaloudet, koulutus, kulttuuri, maahanmuutto, maanpuolustus, maatalous, matkustaminen, media , muut, nuoret, onnittelut, populismi, EU puheenjohtajuus, rahapelit, sananvapaus, sote, talous, tasa-arvo, teknologia, tiede, turvallisuus, työllisyys, ulkopolitiikka, verotus, vihapuhe, ympäristö, yritykset ja ääriliikkeet.
Viestin teema tai teemat tarkoittavat siis esimerkiksi sitä, että viestissä puhutaan vihapuheesta, ei että viesti olisi määritelty itsesään vihapuheeksi. Joidenkin viestien kohdalla tyyli poikkeaa radikaalisti muusta aineistosta ja siksi on ollut tärkeää nostaa erityistä huomiota, sekä mahdollista jälkitarkastelua vaativat viestit esiin omaksi ryhmäkseen.
Tämä on tehty sekä mahdollisen jatkotyön helpottamiseksi että auttamaan aineiston luvussa ja viesteissä esiintyvien teemojen syvemmässä ymmärtämisessä. Huutomerkillä (!) on merkitty ne viestit, joiden sisältö on poikkeavaa muusta aineistosta sen sisältämän mahdollisen disinformaation, vihapuheen, poikkeuksellisen voimakkaan kielenkäytön tai väärinymmärretyn kontekstin vuoksi.
Huutomerkein merkittyjen viestien teemat on luokiteltu kuitenkin sen perusteella, mitä viestissä nimenomaisesti puhutaan, vaikka se kontekstiin sidottuna siten vaikuttaakin virheelliseltä. Tämä koskee erityisesti niitä huutomerkittyjä viestejä, joissa konteksti on ymmärretty väärin tai siinä käytetään aiheesta vääriä termejä (tahallaan tai tahattomasti). Huutomerkillä merkittyjä viestejä on erityisen paljon perussuomalaisten kansanedustajien keskuudessa ja niiden tyyli usein poikkeaa muiden puolueiden huutomerkillä merkityistä viesteistä. Huutomerkittyjen viestien arvottamista asteikolla ei tehty, joten on huomioitava, että vielä huutomerkittyjenkin viestien joukossa on ”viestinnällistä hajontaa”.
Sosiaalisen median puheenaiheiden yhteys päätöksenteon kohuihin ja arkeen
Tarkastelujakso maaliskuusta 2019 maaliskuuhun 2020 oli monella tapaa poikkeuksellinen. Vuoteen mahtui useampia isomman mittakaavan poliittisia kohuja sekä eduskuntavaalit huhtikuussa 2019. Suurimpia poliittisia tapahtumia tarkastelujaksolla olivat mm. alkusyksystä 2019 alkanut ja marraskuussa kärjistynyt kiista Postin työntekijöiden työehdoista, joka johti lopulta täysimittaiseen hallituskriisiin ja pääministeri Antti Rinteen eroon joulukuussa 2019.
Toinen suurta huomiota saanut tapaus tarkastelujaksolla oli niin ikään joulukuussa 2019 leimahtanut kiista Al-Holin pakolaisleirin 11 suomalaisnaisen ja heidän lastensa asemasta ja mahdollisuudesta tulla siirretyiksi Suomeen. Kiistan aikana mm. ulkoministeri Pekka Haavistoa syytettiin virkamiesten painostamisesta asiassa.
Kohujen, kiistojen, vaalien ja kriisien ohella toki myös arkisempi poliittinen lainsäädäntötyö jatkui tarkastelujakson aikana. Kansanedustajien twiittejä koskevassa analyysissa aineiston tarkastelussa valiokunnittain ei ole havaittavissa merkittävää yhteyttä valiokuntien sen hetkisen työn ja keskusteluun nousseiden aiheiden välillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Esimerkiksi perustuslakivaliokunnan sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet kuitenkin viestivät soteuudistuksesta aktiviisesti uudistuksen kaatumisen aikaan keväällä 2019. Lisäksi ulkoasiainvaliokunnan jäsenet viestivät aktiivisesti Al-Holiin liittyvistä aiheista kiivaimman Al-Hol-selvityksen aikaan.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenet olivat aktiivisia kommentoimaan Postin työkiistaa. Yksittäisen kansanedustajan valiokunta-jäsenyydellä näyttää kuitenkin olevan yhteys hänen viestintäänsä. Useiden valiokuntien jäsenten viestimät aiheet ovat yhteydessä kunkin valiokunnan toimintaa lähellä oleviin aiheisiin. Esimerkiksi ympäristövaliokunnan jäsenet viestivät substanssiaiheista yleisimmin ympäristöstä, työ-elämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenet taas työllisyydestä ja tasa-arvosta, talousvaliokunnan jäsenet taloudesta, sivistysvaliokunnan jäsenet koulutuksesta ja valtiovarainvaliokunnan jäsenet viestivät työllisyydestä ja taloudesta.
Vuoden 2019 vaalien jälkeinen hallitus – oppositio asetelma näkyy aineistossa selvänä erona niin keskusteltujen aiheiden kuin viestintätyylien eroina. Hallituspuolueiden edustajien viestintä on merkittävästi enemmän kampanjoivaa kuin opposition. Opposition viestintä taas on merkittävästi nokittelevampaa kuin hallituksen.
Hallitus myös viestii huomattavasti laajemmasta aihekirjosta kuin oppositio. Hallituksen eniten reaktioita aiheuttavat substanssiaiheet ovat järjestyksessä tasa-arvo, ulkopolitiikka, ympäristö, hyvinvointivaltio ja demokratia. Opposition eniten reaktioita aiheuttavat substanssiaiheet ovat järjestyksessä maahanmuutto, turvallisuus, Al-Hol, media ja talous. Mielenkiintoinen havainto on hallituspuolueiden huomattavasti korkeampi aktiivisuus viestinnässä ennen eduskuntavaaleja. Oppositiolla on myös merkittävästi enemmän huutomerkittyjä viestejä. Näistä suurin osa kuitenkin muodostuu perussuomalaisten viesteistä.
Aineiston vertailu puolueittain
Aineistoanalyysi puolueittain nostaa esiin nykyisen Twitter-todellisuuden lainalaisuuksia: Twiittien laadulla on niiden vaikuttavuu-teen suurempi merkitys kuin twiittien määrällä, ja reaktioiden määrällä mitattuna vaikuttavimmat twiitit perustuvat usein nokitteluun. Niin ikään aineistosta voidaan havaita, että puolueiden Twitter-viestinnässä on eroja. Esimerkiksi kokoomuksen, perussuomalaisten ja Liike Nytin viestintä on erityisen usein nokittelevaa, kun taas SDP:n, vihreiden, keskustan ja RKP:n viestintä on erityisen harvoin nokittelevaa. Aineiston analysoiduista viesteistä ei voi myöskään vetää johtopäätöstä, että tietoon pohjautuva politiikka nousisi kansanedustajien viestinnässä merkittävällä tavalla esille, ainakaan eniten reaktioita keräävän viestinnän joukossa.
Suurin osa analysoiduista Twitter-keskustelusta sijoittuu vaaleja edeltävään aikaan, sekä syyskaudelle 2019, kiihtyen kohti joulukuun 2019 hallituskriisiä. Koko tarkastelujakson ajan Kokoomus on aktiivisimpia viestijöitä, ainoastaan vihreät ohittavat kokoomuksen ajoittain ennen 2019 vaaleja. Kokoomus tavoittaa viesteillään myös suurimman absoluuttisen yleisön, mikä johtuu kansanedustajien korkeasta aktiivisuudesta ja korkeista seuraajamääristä. Myös vasemmistoliiton ja vihreiden viestintä tavoittaa suuren yleisön, mutta myös suhteellisesti, johtuen pienemmästä viestintäaktiivisuudesta. Sen sijaan perussuomalaisten viestintä aiheuttaa selkeästi eniten reaktioita (engagement/vaikuttavuus) yleisössä. Heidän tavoittamansa yleisömäärä on kuitenkin poikkeuksellisen pieni, vain lähes yhtä suuri koko puolueen osalta, kuin Liike Nytin, eli Hjallis Harkimon. Myös kansanedustajien viestiverkoston tarkastelu tukee tätä käsitystä, että perussuomalaisten ”kuulijakunta” Twitterissä on pieni mutta aktiivinen.
Sdp:n viestintäaktiivisuus, viestien tavoittama yleisömäärä, sekä reaktioiden määrä on puolueen kokoon nähden erittäin pieni, mutta viestien suhteellinen vaikuttavuus on silti suurista puolueista lähes perussuomalaisten tasoa. Keskusta asettuu hieman sdp:tä korkeammalle absoluuttisissa määrissä, mutta pienemmäksi suhteellisen reaktiomäärän mukaan. Kokoomus saa kaikista puolueista toiseksi vähiten reaktioita aikaan suhteessa kansanedustajien viestimäärään. Pienpuolueet ovat omassa kokoluokassaan kaikilla mittareilla, Liike nyt niistä kuitenkin korkeimmalla.
Aineiston vertailu kansanedustajittain
Suurin osa analysoiduista viesteistä noudattaa neutraalia viestintätyyliä, jossa kansanedustaja ilmoittaa omista päivittäisistä tekemisistään tai kampanjoi itselleen tärkeiden aiheiden puolesta, pääasiassa ilmoitusluontoiseen sävyyn. Tämän lisäksi suuressa roolissa ovat nokittelevat, muita puolueita tai kansanedustajia haastavat viestit, joissa suhtaudutaan kriittisesti toisten poliittisia ulostuloja tai linjoja kohtaan. Analysoitujen viestien perusteella yksikään kansanedustaja ei harjoita ainoastaan yhdentyyppistä viestintää, vaan tyyli vaihtelee. Jotkin poliitikot ja puolueet ovat kuitenkin hieman enemmän profiloituneita tietynlaiseen viestintään. Esimerkiksi kokoomuksen, perussuomalaisten ja Liike Nytin viestintä on erityisen usein nokittelevaa, kun taas SDP:n, vihreiden, keskustan ja RKP:n viestintä on erityisen harvoin nokittelevaa. Aineiston analysoiduista viesteistä ei voi myöskään vetää johtopäätöstä, että tietoon pohjautuva politiikka nousisi kansanedustajien viestinnässä merkittävällä tavalla esille, ainakaan eniten reaktioita keräävän viestinnän joukossa
Kansanedustajat Twitterissä: Yhteenvetoa
Analyysin perusteella hallituksen ja opposition erot viestintätavoissa ja aiheissa erottuvat selvästi tarkastelujaksolla. Hallituspuolueiden edustajien viestintä on useammin kampanjoivaa ja oman tai muiden toimintaa kannustavaa. Opposition edustajien viestintä taas on useammin nokittelevaa ja muiden toimintaa haastavaa. Hallituspuolueiden edustajat myös käyvät keskustelua laajemmin eri aiheista kuin opposition edustajat. Puolueiden edustajien sosiaalisessa mediassa esillä pitämät aiheet ovat linjassa niiden asioiden kanssa, joista puolue on usein esillä perinteisessäkin mediassa.
Puolueiden väliset erot näkyvät eniten viestinnän aiheuttamissa reaktioissa. Perussuomalaisten, vasemmistoliiton, vihreiden ja Liike Nytin viestit ovat vaikuttavimpia reaktioiden määrällä mitat-tuna. Puolueiden puheenjohtajat eivät ole puolueidensa aktiivisimpia viestijöitä, lukuun ottamatta kristillisdemokraatteja. Puheenjohtajat ovat kuitenkin puolueidensa vaikuttavimpia viestijöitä, lukuun ottamatta kokoomusta, RKP:tä ja kristillisdemokraatteja.
Aiheet, joista kansanedustajat eniten keskustelivat Twitterissä, olivat ympäristö, tasa-arvo, talous, työllisyys, sote, turvallisuus, maahanmuutto, Al-Hol, demokratian tila ja ulkopolitiikka. Analysoitujen viestien perusteella on selvää, että nokitteleva, toisia haastava viestintä on vaikuttavinta sosiaalisessa mediassa, mikäli mittarina on reaktioiden määrä. Vaikka oppositio valitsee useammin tämän viestintätavan, on myös hallituksen nokitteleva viestintä suhteessa yhtä vaikuttavaa reaktioiden keräämisen suhteen.
Kilpailuasetelman sävyttämä ajattelu näkyy kansanedustajien twiittailussa. Syntyy vaikutelma, että tärkeintä ei ole oma ”voitto” vaan se, että vastapuoli ”häviää”. Tämän ovat huomioineet myös kansanedustajat itse, sillä vastakkainasettelu politiikassa, identiteettipolitiikka ja yleisestikin käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa nostetaan esiin useissa viesteissä yli puoluerajojen. Viesteistä on luettavissa myös avoimen arvokeskustelun puuttuminen tai välttely. Puolueiden edustamiin erilaisiin arvomaailmoihin liittyvät ristiriidat aiheuttavat pääasiassa ihmettelyä, väärinymmärryksiä ja aiheen verhoamista jopa kontekstista irrallaan oleviin tilastoihin sen sijaan, että erilaiset arvomaailmat ja ajattelun lähtökohdat otettaisiin esille.
Kilpailuasetelma näkyy mm. nokittelevien ja huutomerkittyjen viestien korkeana määränä. Konkreettisimmillaan tämä asenne näkyy kansanedustajien halukkuutena lähteä kilpailemaan häpeilemättömästi somekeskusteluissa muiden kansanedustajien tai muiden Twitterissä ääntä käyttävien tahojen kanssa.
Mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita aiheesta voisivat olla paitsi tarkempi analyysi poikkeuksellisista ja vaikuttavista viestintätyyleistä, myös sen selvittäminen, kuinka paljon yksittäisen kansanedustajan viestintätyyli Twitterissä perustuu hänen omiin käyttäytymismalleihinsa ja kuinka paljon kyse on eduskuntaryhmän/puolueen sisällä sovituista ja jaetuista erilaisista viestinnällisistä rooleista.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.