Arvioitu lukuaika 4 min

Onko naisilla sijaa sivistyskeskustelussa?

Sivistyksen historiaa katsellessa tarina on varsin miehinen. Mikä on ollut naisten rooli ja merkitys sivistyksen tarinassa? Miltä näyttää tilanne nyt, entä tulevaisuudessa?

Kuva: Topias Dean, Sitra.

Kirjoittajat

Sanna Rekola

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Pia Mero

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Julkaistu

Kuva: Topias Dean, Sitra.

Kirjoittajat

Sanna Rekola

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Pia Mero

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Julkaistu

Sivistys näyttäytyy historiankirjoja lukiessa varsin miehisenä lajina. Kirjojen sivuilla seikkailee koko joukko länsimaisia filosofeja ja sivistysajattelijoita, joista muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki ovat miehiä. Sivistys+-projektia varten teettämämme muistio Sivistysihanteen jäljillä kuvastaa hyvin tätä todellisuutta. Kymmenien miesten rinnalla julkaisussa esiintyy kaksi naista: Martha Nussbaum ja Hanna Arendt. Tässäkö ovat sivistyskeskustelun naiset?

Historiankirjat kertovat valikoituja kertomuksia menneisyydestä. Koska koko todellisuutta ja kaikkia näkökulmia on mahdoton vangita kirjoihin ja kansiin, edellyttää kertomuksen laatiminen valintojen tekemistä. Valinnoissa heijastuvat yhteiskunnan valtarakenteet. Kenen ääni kuuluu? Mistä näkökulmista historiaa kirjoitetaan? Mitä pidämme kertomisen arvoisena ja historiallisesti merkittävänä? Länsimainen historiankirjoitus on päätynyt usein toistelemaan samoja tuttuja kertomuksia, joissa korostuvat miehet ja miehiset näkökulmat.

Myös sivistyksen historia heijastelee valtarakenteita. Keskusteluun osallistuminen on edellyttänyt asemaa, jonka saavuttaminen on eri aikoina ollut naisille haasteellista, ellei mahdotonta. Politiikka, kirkko ja tiede, joiden piirissä ajattelijat ovat useimmiten vaikuttaneet, ovat pitkälle 1900-luvulle olleet yksinomaan miehille varattuja vallan näyttämöitä. Myös yhteiskunnan kirjoittamattomat normit ja ihanteet ovat ohjanneet naisia omaksumaan toisenlaisia rooleja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö naisilla olisi ollut sanottavaa.

Tiedon saavutettavuus ja naisen yhteiskunnallinen rooli esti pääsyn tieteen pariin

Naisnäkökulman puuttumiseen historiankirjojen sivuilla vaikuttaa kaksi merkittävää rakenteellista seikkaa. Näistä ensimmäinen on tiedon saavutettavuuden jakautuminen naisten ja miesten välillä epätasa-arvoisesti. Naisten vuosisataiset niukat koulutusmahdollisuudet eivät tarjonneet mahdollisuutta teoreettisiin opintoihin eikä mikään taho myöntänyt naisille yleisesti tunnustettua oppineisuutta.

Tästä huolimatta aina on ollut naisia, jotka ovat onnistuneet teoreettisissa pyrkimyksissään. Naiset ovat osallistuneet antiikin ajoista alkaneeseen filosofiseen pohdintaan vaikuttaen näin tieteen kehittymiseen. Julkiseen rooliin ei ollut mahdollisuutta, mutta se ei estänyt naisia toimimasta tieteen toimintakentällä erilaisissa rooleissa. Naiset olivat usein miesten avustajia, kirjoittivat julkaisuja, kävivät kirjeenvaihtoa eri tahojen kanssa ja osallistuivat keskusteluihin erilaisissa salongeissa ja muissa ryhmissä. Varsinkin luostarilaitos on ollut vuosisatojen kuluessa ympäristö, joka on sallinut naisille kunnianhimoisten päämäärien toteuttamisen niin abstraktissa ajattelussa eri tieteenaloilla kuin käytännöllisessä johtamistyössä.

Tieteenalojen eriytyminen mutkisti tilannetta. Valistuksen aika aloitti tieteen kehityksen nykyiseen muotoonsa ja oppineisuus alkoi eriytyä filosofisista kysymyksistä kohti nykyisenkaltaista erikoistumista omine teorioineen, opiskeluvaatimuksineen ja erikoistutkintoineen. Tällaiseen naisilla ei katsottu olevan sijaa. Tieteenalojen institutionalisoituminen siis vaikeutti naisten osallistumista sekä tieteen piiriin pääsyä. Tämä kaikki pysyi suljettuna naisilta vuosisatojen ajan ja tieto ikään kuin karkasi yhä kauemmas.

Toinen naisten asemaan vaikuttanut seikka on niin kutsuttu ominaisluonne, joka naisilla ajateltiin pitkään olevan. 1800-luvulla vaikutti jopa 1900-luvun alkuun jatkunut filosofinen pohdinta, jossa naisten ymmärryksen määrä ja laatu kyseenalaistettiin. Vallalla ollut argumentti kuului, että mikäli naiset vain olisivat tarpeeksi kyvykkäitä, he kyllä raivaisivat tiensä heidän asemaansa vaikuttavien esteiden ylitse. Ajalle tyypillinen ajatusmalli oli toisin sanoen kovin epäileväinen naisten syvällisen ajattelukyvyn suhteen. Ajatus oppineesta naisesta oli käsitteellisesti lähes mahdoton, koska naisten ajattelukykyyn ei luotettu. Tästä syystä naisen toimiminen esimerkiksi virkamiehenä nähtiin mahdottomana, ja julkinen ansioituminen oli mahdollista vain konkreettisessa tekemisessä kuten hoitotyössä (esim. Sofien Mannerheim tai Aurora Karamzin) tai opetuksessa. Naisten aika -teoksessa (2015) todetaan, että vain muutama naisen, kuten Karolina Eskelin ja Tekla Hultin, onnistui tuon ajan Suomessa murtautua tällaisen roolin ulkopuolelle. Heitä pidettiinkin aikansa erikoisuuksina ja poikkeuksina miesten maailmassa.

Työssäkäynti voimisti naisten ääntä

1900-luku toi tullessaan maailmanlaajuisia muutoksia, minkä vuoksi suomalaisten filosofienkin oli otettava kantaa naisten älylliseen olemukseen. Ympäri Eurooppaa naiset vaativat itselleen äänioikeutta. Tuo vaatimus ei ollut pelkästään poliittisen osallistumisen vaatimus, vaan siihen yhdistyi taistelu koko naiskuvan uudistamisesta. Naiset vaativat itselleen oikeutta koulutukseen, henkiseen työhön ja tunnustusta loogisesta ajattelukyvystä. Tuo kaikki oli mullistavaa sata vuotta sitten, jolloin naiskäsitys perustui varhaiskristilliseen, kahtia jakautuneeseen kuvaan. Naiset lokeroitiin joko viettiensä armoilla oleviksi viettelijöiksi ja moraalittomiksi keimailijoiksi tai sitten hoivaan ja perheeseen keskittyviksi äideiksi.

Vaatimuksista käynnistynyt yhteiskunnallinen murros tuotti tulosta ja länsimaissa naisten yhteiskunnallinen aktiivisuus ja ääni nousivat teollistumisen myötä. Työssäkäynti kodin ulkopuolella edisti naisten aseman vapautumista ja paranemista. Naiset löysivät yhteiskunnallisia vaikuttamisen paikkoja kansalaisyhteiskunnan piiristä ja perustivat omia järjestöjään. Naisten yhteiskunnallinen ääni voimistui. Toiminnalla tartuttiin moniin yhteiskunnan epäkohtiin, joita liittyi muun muassa lasten asemaan, naisten oikeuksiin, raittiuskysymyksiin ja koulutusmahdollisuuksien laajentamiseen. Samaan aikaan naiset löysivät yhä useammin paikkansa sivistysalan ammattilaisina, opettajina ja kasvattajina.

Vaikka naiset osallistuivat harvoin teoreettisfilosofiseen sivistyskeskusteluun, heidän yhteiskunnallisella toiminnallaan oli merkittäviä vaikutuksia myös sivistysihanteiden uudistumiseen. Jos 1800-luvulla sivistyksen narratiivissa painottuivat kansallisvaltion synty, nationalismi ja jopa rasismi, 1900-luvun myötä tilalle nousivat naisliikkeiden myötävaikutuksella hyvinvointivaltion ihanteet.

Moniääninen sivistyskeskustelu rakentaa yhteistä tulevaisuutta

Sivistyksen tarina elää ajassa ja jokainen sukupolvi tuo keskusteluun uusia näkökulmia. Tänä päivänä naisajattelijoista ei varsinaisesti ole pulaa. Silti sivistyskeskustelut lipsahtavat helposti ”all male paneleiksi”, ellei asiaan kiinnitetä erityistä huomiota. Tämän olemme Sitrassakin huomanneet järjestäessämme esimerkiksi Sivistys+-aamukahvitilaisuuksia.

Yhteiskunnallisesta ja historiallisesta valveutuneisuudesta ja pohdinnasta huolimatta tottumuksesta kumpuavat näkökulmat ja naiselle historiallisesti asetettu rooli ovat helppoja ansoja. Esimerkiksi toiseuttamisen vaarat tunnistetaan nykyään ja sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen suhtaudutaan vakavasti. Siitä huolimatta sivistyskeskustelu on jäänyt monen muun teeman tavoin tunnistamatta ongelmalliseksi miesvaltaisuuden kautta. Koska historia on pitkälti tarina miesten kehittämistä teorioista ja malleista, joihin länsimainen historianarratiivi tiivistyy, naisnäkökulman puuttuminen saattaa vaivihkaa jäädä huomaamatta. Naisnäkökulman lisäksi tärkeää on kiinnittää huomiota myös muihin yhteiskunnan valta-asetelmiin. Miten erilaiset marginalisoidut ryhmät saavat äänensä kuuluviin?

Sivistys ei ole monoliitti vaan jotakin sellaista, jonka kautta voimme keskustella meille kullekin tärkeistä ihanteista, arvoista ja toivotuista tulevaisuuksista. Erilaiset näkökulmat laajentavat sivistysnarratiivia, auttavat meitä haastamaan oletuksia ja hahmottamaan asioita uusista suunnista. Maailmaa ei voida julistaa valmiiksi vain länsimaisten naisten aseman parantumisen myötä. Yleismaailmallisen tiedon ollessa napinpainalluksen päässä, myös Sivistys+-projektin näkökulmasta on tarpeellista kysyä kysymyksiä globaalista oikeudenmukaisuudesta, erilaisista historian kuluista, toisenlaisista tietämisen ja olemisen mahdollisuuksista sekä meitä yhdistävästä tulevaisuudesta. Sivistyseskustelun ollessa moniäänistä toisenlaiset tulevaisuudet ovat mahdollisia. Kun yhä useammat ihmiset voivat kokea osallisuutta ja vaikuttaa tulevaisuuteen, tulevaisuusvalta Tulevaisuusvalta Valta määritellä tulevaisuusnäkymiä. Kuka pääsee keskustelemaan tulevaisuuksista, kenen näkemykset otetaan huomioon ja ketä tulevaisuuskuvissa on edustettuina? Avaa termisivu Tulevaisuusvalta jakautuu.

Sivistys+-aamukahveilla haluamme tuoda sivistyskeskusteluun uusia näkökulmia. Kesäkuussa kysymme, millaisia kysymyksiä ja oivalluksia feminismi – ja erityisemmin musta feminismi – tuovat sivistyskeskusteluun.

Projekti

Sivistys+

Sivistyksen tarina on päivitettävä vastaamaan nykyajan haasteisiin. Sivistys+-projektin tavoitteena on luoda ja vahvistaa sivistystä, joka antaa meille entistä suuremman valmiuden uudistua ja vastata viheliäisiin ongelmiin. Tällainen sivistys myös luo merkityksellisyyttä ja hyvinvointia kulutuskeskeisyyden sijaan.

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?