Esimerkit
Arvioitu lukuaika 1 min

Suomeen kansainvälisesti kilpailukykyinen tulevaisuuden akkuekosysteemi

Pirkanmaan liitto, Business Finland, Aalto-yliopisto ja Jyväskylän yliopisto lisäävät akkualan toimijoiden verkottumista sekä rahoitusta alan kasvuhakuisille yrityksille ja tutkimusorganisaatioille.

Julkaistu

Haaste

Akut ovat tärkeässä roolissa paitsi liikenteen sähköistymisessä myös uusiutuvan energian kasvun toteutumisessa. Akkuja käytetään monilla aloilla, jonka seurauksena toimijat eivät ole verkottuneet toistensa kanssa. Erityisesti akuissa käytössä olevat arvokkaat ja harvinaiset materiaalit herättävät kansainvälisesti valtavan kiertotalousratkaisujen kysynnän.

Ratkaisu

Pirkanmaan liiton ja Sitran hankkeessa on tehty akkualan kiertotalouden nykytilaselvitys ja koottu suomalaisista akkualan toimijoista verkosto. Hankkeessa lisätään kiertotaloutta akkujen elinkaaren kaikissa osissa sekä tuodaan esille akkujen kierrätysratkaisut, raaka-aineet sekä globaalit akkuihin liittyvät arvoketjut.

Business Finlandin vuosina 2017-2021 toteutettavassa Smart Energy -ohjelmassa rahoitetaan ja tuetaan akkualaa Batteries from Finland -painopistealueen kautta. Verkoston yrityksiä ja ratkaisuja ohjataan yhteistyöhön Business Finlandin kanssa.

Mistä on kyse?