Tulevaisuusbarometri kertoo, mitä suomalaiset ajattelevat tulevaisuudesta limittyvien kriisien ajassa. Mikä herättää toivoa, mikä pelottaa, mikä innostaa eri puolilla Suomea? Kokevatko kansalaiset ja päättäjät, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa?
75
%
suomalaisista uskoo, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa.
46
näkee Suomen tulevaisuuden nykyhetkeä huonompana.
15
uskoo, että oman asuinkunnan tulevaisuuteen voi vaikuttaa.
Suhtaudutko tulevaisuuteen toiveikkaasti vai pelkäätkö huomista? Uskotko, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa? Tee pikatesti ja selvitä, millainen tulevaisuusajattelija olet.
Tulevaisuusbarometri selvittää suomalaisten näkemyksiä tulevaisuudesta. Tavoitteena on nostaa vaalien alla keskusteluun tulevaisuusnäkökulmia ja suomalaisten ajatuksia ja toiveita tulevaisuudelle.
Vuoden 2025 Tulevaisuusbarometrissa haluamme ensi kertaa nostaa esille myös kunta- ja aluetason päättäjien näkemyksiä samaan aikaan toteuttavan laajan kansalaiskyselyn rinnalle. Mikä tulevaisuudessa huolestuttaa, mikä siinä innostaa, ja minkälaisiin kehityskulkuihin meidän tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota? Aihe on epävarmuuden, limittyvien kriisien ja eriytyvien tulevaisuusnäkymien sävyttämässä ajassa tärkeämpi kuin koskaan.
Vuoden 2025 Tulevaisuusbarometri on järjestyksessään jo neljäs. Edellisessä vuoden 2023 Tulevaisuusbarometrissa tarkasteluun nostettiin myös nuoret: mitä nuoret ajattelevat tulevaisuudesta ja tulevaisuuteen vaikuttamisesta? Aiemmat Tulevaisuusbarometrit on julkaistu vuosina 2019 ja 2021.
Kysy, kerro, kommentoi!
Asiantuntija, Ennakointi
+358 294 618 325
sanna.rekola@sitra.fi
Johtava asiantuntija
+358 294 618 286
jukka.vahti@sitra.fi
+358 294 618 241
sari.tuori@sitra.fi
Johtava asiantuntija, Ennakointi
+358 294 618 344
anna.solovjew-wartiovaara@sitra.fi