Live
Tulevaisuustaajuuden julkistustilaisuus – Virittäydy tulevaisuuteen!
Julkistustilaisuus

Tulevaisuustaajuuden julkistustilaisuus – Virittäydy tulevaisuuteen!

Tuntuuko siltä, että vuosi 2021 saisi olla edeltäjäänsä parempi? Tiistaina 12. tammikuuta julkaisemme Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmän toisenlaisten tulevaisuuksien rakentamiseen.

  • 12.01.2021 klo 09:00 - 10:00
  • Verkkotapahtuma

Katso tilaisuuden tekstitetty tallenne tästä: Tulevaisuustaajuuden julkistustilaisuus 12.1.

Koronapandemia mullisti vuoden 2020 sellaiseksi, jonka varmasti muistamme – halusimme tai emme. Epävarmuus ja sumeat tulevaisuudennäkymät käänsivät katseet vahvasti nykyhetkeen, selviämiseen päivä kerrallaan. Tammikuussa katsomme kuitenkin rohkeasti pidemmälle ja pohdimme tulevaisuutta, joka on kuvittelemisen ja tavoittelemisen arvoinen.

Miten onnistumme siirtymässä entistä kestävämpään yhteiskuntaan? Tarvitsemme ainakin lisää ihmisiä ja organisaatioita mukaan keskustelemaan tulevaisuudesta, innostumaan siitä ja myös toimimaan sen puolesta. Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmä tukee näitä tarpeita yhdistäen tulevaisuusajattelun ja muutoksentekemisen helposti lähestyttäväksi kokonaisuudeksi.

Tässä Tulevaisuustaajuuden julkistustapahtumassa julkaisimme työpajamenetelmän kaikkine materiaaleineen avoimeen käyttöön Tulevaisuustaajuus.fi-sivustolla sekä avasimme haun Tulevaisuustaajuuden vetäjäkoulutuksiin. Kuulimme myös The Good Ancestor -kirjan kirjoittaja, filosofi Roman Krznaricin ajatuksia siitä, miksi meidän pitäisi ajatella ylisukupolvisesti.  Iltapäivällä oli myös mahdollisuus osallistua Tulevaisuustaajuus-työpajoihin.

Mikä ihmeen Tulevaisuustaajuus?

  • Noin 3 tunnin mittainen työpajamenetelmä, joka yhdistää tulevaisuusajattelun muutoksentekemiseen. Virittää osallistujat pohtimaan tulevaisuutta, joka on kuvittelemisen ja tavoittelemisen arvoinen.
  • Menetelmä on kolmiosainen ja sen ytimessä ovat tulevaisuusoletusten haastaminen, toivottavien tulevaisuuksien kuvittelu ja niiden todeksi tekeminen.
  • Tarkoitettu kenen tahansa käyttöön ja sovellettavaksi. Työpajan vetämiseen tarvittavat materiaalit tulevat avoimesti saataville ja koulutusta työpajan vetämiseen tarjolle.
  • Tavoitteena tehdä helpommin lähestyttäväksi tulevaisuusajattelun taitoja ja vahvistaa ihmisten tulevaisuususkoa ja toimijuutta. Työpaja soveltuu erilaisille kohderyhmille eikä edellytä aikaisempaa kokemusta ennakoinnista.
  • Menetelmä on kehitetty Sitrassa. Kehitystyössä arvokasta palautetta ja kommentteja on antanut erilaisista osaajista koostuva kehittäjäryhmä. Suunnittelussa on huomioitu menetelmän käyttö sekä verkossa että kasvotusten.

Tulevaisuustaajuus-työpajat

Järjestimme 12. tammikuuta iltapäivällä neljä kaikille avointa Tulevaisuustaajuus-työpajaa, joista kolmessa keskityttiin johonkin tiettyyn aiheeseen. Kuhunkin työpajaan otetttiin osallistujiksi noin 20 henkilöä. Osallistuminen ei vaatinut mitään ennakko-osaamista, vain avoimen mielen ja halun pysähtyä tulevaisuuden äärelle.

Työpajat järjestettiin Zoomissa ja ne kestivät kolme tuntia.

1. Tulevaisuustaajuus, vetäjinä Jenna Lähdemäki-Pekkinen ja Milma Arola Sitrasta

2. Tulevaisuustaajuus ekologisesta kestävyydestä, vetäjinä Liisa Poussa ja Salla Nurminen Sitrasta

3. Tulevaisuustaajuus demokratiasta, vetäjinä Hannu-Pekka Ikäheimo ja Jukka Vahti Sitrasta

4. Tulevaisuustaajuus teknologiasta, vetäjinä Mikko Dufva ja Riina Pulkkinen

Mistä on kyse?