archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Ajankohtaista Sitrasta

Julkaistu

Talouden ja koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta on iso merkitys yhteistyön toimivuudella ja tietoon perustuvilla näkemyksillä, jotka ohjaavat valintoja ja tekemistä. Sitran tuore ajankohtaiskatsaus antaa läpileikkauksen Sitran työstä ja käynnissä olevista yhteistyöprojekteistamme. Katsaus on laadittu Sitran 4 kertaa vuodessa kokoontuvan hallintoneuvoston maaliskuun kokoukseen. Seuraava katsaus ilmestyy kesäkuussa.

Ajankohtaisina aiheina katsauksessa nousee mm. kiertotalouden kansallisen tiekarttatyön käynnistäminen ja Smart & Clean -säätiön valmistelu. Sote-asioissa Sitran näkemykset ja erilaiset pilotit ovat olleet paljon julkisuudessa esillä. Esimerkiksi palvelupakettien pilotteja on käynnissä jo yli 50 kunnan alueella. Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiksi rakennettu Tajua Mut! -puolestaan on vakuuttavasti vakiinnuttanut asemaansa, ja nyt opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee osaamiskeskusta, jonka tehtävä on jatkossa mm. kouluttaa mallin sujuvassa käytössä.

Työn tulevaisuus pohdituttaa monia henkilökohtaisella tasolla ja aihe on tärkeä, ellei tärkein Suomen kilpailukyvyn kannalta. Jatkossa työn ja tekijöiden on löydettävä toisensa nykyistä paljon tehokkaammin. Samalla kasvaa tarve ja myös vastuu tunnistaa niitä valmiuksia, joita työelämässä jatkossa kaivataan. Näihinkin asioihin Sitra tarjoaa paitsi tutkittua tietoa myös kokeiluja. Uuteen rahoitusinstrumenttiin, vaikuttavuusinvestoimiseen kannattaa siihenkin tutustua viimeistään nyt.

Sitran ennakointitoiminta on jatkuvaa ja aktiivista. Alkuvuonna julkistetut Sitran megatrendit ovat olleet suoranainen hitti: megatrendiesitystä on ladattu noin 200 000 kertaa. Yhteiskunnallisen koulutuksen saralla Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutus vastaa yhteiskunnan kompleksisiin haasteisiin monin eri metodein.

Oletko kuullut haastekisasta? Ratkaisu 100 -haastekilpailu on Sitran panos Suomen valmistautuessa juhlimaan 100 vuotista taivalta. Sano sinä, mikä on koko Suomea koskeva yhteiskunnallinen haaste, joka tulisi ratkaista. Haasteideoiden haku on käynnissä 15.4.2016 asti.

Lue lisää!

Mistä on kyse?