Beyond WCEF2017. Kuva: Juha Roininen

Julkaistu 12.10.2017

EU:n otettava keskeinen rooli globaalin kiertotalouden rakentajana

Euroopan unionin keskeinen asema maailmanlaajuisen kiertotalouden rakentajana korostui keskiviikkona Brysselissä Sitran järjestämässä seminaarissa. Sitra uskoo, että kiertotaloudella tulisi olla keskeinen asema EU:n teollisuuspoliittisessa strategiassa. Suomen edelläkävijyyden takaamiseksi peräänkuulutettiin runsaita konkreettisia tekoja.
Kirjoittaja
Asiantuntija, Viestintä, Sitra
Viestinnän asiantuntija, jonka työhön kuuluu vuorovaikutus suomalaisten medioiden kanssa ja Kiertotalous-avainalueen viestintä.

Keskiviikon ”Beyond WCEF2017: The European Union advancing a global circular economy” –seminaari oli jatkoa Helsingissä kesäkuussa järjestetylle kansainväliselle kiertotalousfoorumi WCEF2017:lle. Seminaarissa tuotiin esiin globaalin kiertotalouden kehityksen saavutuksia, mahdollistajia ja esteitä politiikan, liiketoiminnan sekä tutkimuksen näkökulmista. EU pyrkii kehittämään kiertotaloutta koskevan toimenpidesuunnitelmansa avulla kestävää, vähähiilistä, resurssitehokasta sekä kilpailukykyistä taloutta. Mikäli EU pystyy hyödyntämään johtoasemaansa kiertotaloudessa, se voi avata kansainväliselle yhteisölle väyliä rakentaa globaalia kiertotaloutta.

Euroopan Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen nosti kiertotalouden esiin yhtä vahvana megatrendinä kuin digitalisaatio. Sitra uskoo, että kiertotaloudella tulisi olla keskeinen asema EU:n teollisuuspoliittisessa strategiassa, joka esiteltiin komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin unionin tilaa koskevassa puheessa 2017. Katainen myös jatkoi, että EU:n biotalousstrategia vuodelta 2012 kaipaa uudistamista, sillä teknologia on harpannut eteenpäin mahdollistaen uusia tuotteita.

Suomen kiertotalouden ohjausryhmän puheenjohtaja, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen peräänkuulutti suomalaisilta tekoja kiertotalouden kehittämiseksi ja johtoaseman ylläpitämiseksi. ”Mitä konkreettisempia esimerkkejä meillä on edelläkävijyydestä, sitä varmemmin ne leviävät ja saavat huomiota myös kansainvälisesti.”

Kiertotalouden ratkaisut tarjoavat suuria taloudellisia mahdollisuuksia tulevaisuuden teollisuudelle – lisäten tehokkuutta ja luoden lisäarvoa uusien innovatiivisten liiketoimintamallien avulla. Sitra näkee, että kiertotalous tarjoaa mahdollisuuden tarttua jäljellä oleviin kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksiin maailmassa, jossa kohtaamme yhä vahvempaa protektionismia ja rajojen sulkeutumista.

Suomi on ensimmäisten joukossa siirtymässä aikakauteen, jossa yhteiskunnan hyvinvointi ei lisäänny tuottamalla liukuhihnoilta aina vain lisää ja lisää tavaroita. Vuosi sitten julkaistu maailman ensimmäinen kansallinen tiekartta kiertotalouteen näyttää askeleet uudenlaiseen menestykseen. Suomella on aito mahdollisuus luoda seuraavien 5-10 vuoden aikana kestävää hyvinvointia ja menestystä hiilineutraalista kiertotaloudesta. Rakennamme nyt kiertotaloutta – uudenlaista talouden mallia, jossa kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen.

Seminaarissa korostettiin, että globaalin kiertotalouden kehitys on väistämätöntä – sekä ajattelutavoissamme että päätöksenteossa. Globaalisti kiertotalouden välttämättömyys ymmärretään yhä selkeämmin – emme voi jatkaa luonnonvarojen tuhlaamista lineaarisen mallin kautta tai tuhoamme ihmiskunnan hyvinvoinnin perustan.

Lue lisää:

Ota yhteyttä
Johtaja, Hiilineutraali kiertotalous, Sitra

+358 (294) 618 210

mari.pantsar@sitra.fi

Projektijohtaja, Kiertotalous, Sitra

+358 (294) 618 287

kari.herlevi@sitra.fi

Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra

+358 (294) 618 429

tuula.sjostedt@sitra.fi

Mistä on kyse?