uutiset
Arvioitu lukuaika 2 min

Sitran kokeiluista mallia: kirjastoissa liikkeelle 38 demokratiahanketta AVI:n rahoituksella

Aluehallintovirasto on jakanut vajaat miljoona euroa demokratian edistämistyöhön kirjastoissa. Eduskunta päätti määrärahasta vuosi sitten joulukuussa. Eri puolilla Suomea käynnistyvät hankkeet suunnitellaan aina kunnan omista tarpeista käsin. Näin toimittiin myös Sitran ja kuuden kirjaston toteuttamissa kokeiluissa, jotka ovat nyt myönnettyjen avustusten taustalla. Kokeilujen opit kokosimme raporttiin.

Kirjoittaja

Taru Keltanen

Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet

Julkaistu

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet 920 000 euroa yhteensä 38 hankkeelle kirjastojen demokratian edistämistyöhön. Eduskunta päätti rahoituksesta vuosi sitten joulukuussa. Tavoitteena on vahvistaa vuoropuhelua ja osallisuutta sekä järjestää kirjastoihin demokratiaa edistävää toimintaa.

Avustukset mahdollistavat kirjastojen demokratiatyön kehittämistä ympäri Suomen Sitran Kirjastoista kansanvallan foorumeita -hankkeen pohjalta. Hankkeessa toteutettiin vuosina 2020-2021 kuusi kokeilua yhdessä Imatran, Inarin, Mäntyharjun, Oulun, Pietarsaaren ja Turun kirjastojen kanssa.

”Kirjastot ovat tunnistaneet roolinsa turvallisena ja neutraalina keskustelupaikkana, jota voi hyödyntää aiempaa enemmän ja monipuolisemmin”, todetaan Aluehallintoviraston tiedotteessa.

”Myös Sitra jatkaa yhteistyötä kirjastojen kanssa. Kansainvälisenä demokratiapäivänä 15. syyskuuta käynnistimme Demokratiahaasteen kirjastoille. Kannustimme niitä järjestämään keskusteluja Euroopan ja demokratian tulevaisuudesta ja ilmoittamaan tilaisuudet osaksi Euroopan tulevaisuuskonferenssin tapahtumia”, kertoo Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman johtaja Veera Heinonen.

”Kaikille haasteeseen ilmoittautuneille kirjastoille on tarjottu mahdollisuus kehittää demokratiatyöhön liittyvää osaamista Erätauko-fasilitointikoulutuksen avulla”, Heinonen muistuttaa.

Aluehallintoviraston mukaan Sitran kokeiluissa hyväksi havaittuja toimintamalleja otetaan käyttöön useassa kunnassa: ”Kirjastolain mukaista työtä demokratian edistämiseksi lähdetään rakentamaan muun muassa tuomalla sosiaalisessa mediassa käytäviä keskusteluja kirjaston tiloihin, tekemällä podcasteja ja järjestämällä pubivisoja. Kirjastot luovat lapsille ja nuorille vaikuttamiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattavia opintokokonaisuuksia yhteistyössä kunnan muiden toimijoiden kanssa.”

Aluehallintoviraston kirjastoille myöntämä kertaluontoinen rahoitus kattaa vuodet 2022-2023.

Lue lisää!

Kirjastoista Kansanvallan foorumeita -hanke oli osa Sitran Kansanvallan peruskorjaus -projektia, joka tuki työllään suomalaisen kansanvallan rakenteiden ja toimintatapojen uudistamista. Kolmivuotinen projekti päättyi kesäkuussa 2021. 

Mistä on kyse?