Julkaistu 11.09.2017

Elämä muovaa sote-valinnanvapautta näköisekseen

Sitra esittelee soten laajennettua valinnanvapautta koskevien kansalaiskyselyjen tulokset ensi kertaa kokonaisuudessaan Kuntamarkkinoilla. Tervetuloa kuulemaan muutenkin kokeilujen alkuvaiheen kokemuksista!
Kirjoittaja
Asiantuntija, Viestintä, Sitra
Jukka Vahti vastaa uudistumiskyky-teemaan liittyvien Sitran hankkeiden viestinnästä.

Arkinen asiakaskokemus ratkaisee paljon – myös sotessa.

Jos käyttämälläsi terveysasemalla on toistuvasti ruuhkaa, sen aukioloajat eivät millään tahdo sopia arkesi rytmiin tai siellä saa vain harvoin hoidettua asioita loppuun asti kertakäynnillä, alat todennäköisesti jossain vaiheessa kaivata muita vaihtoehtoja omiksi perusterveydenhuollon palveluiksesi.

Tuntemistasi ihmisistä toiset toivovat todennäköisesti palveluiltaan erilaisia asioita kuin toiset, kukin oman elämäntilanteensa ja henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan. Omat vanhempasi ehkä arvioivat palveluntarjoajia eri kriteereillä kuin parikymppiset lapsesi.

Ja kuten Helsingin Sanomat vastikään kirjoitti, nokkelimmat palveluntuottajat esimerkiksi Ylä-Savossa ovat jo tunnistaneet, millaisille palveluille sotessa on tilausta.

Soten laajennetun valinnanvapauden kokeilut alkoivat alkuvuoden 2017 aikana viidellä alueelle eri puolilla Suomea. Nyt on sopiva aika katsoa, mitä havaintoja ja oppeja kokeilujen alkutaival on tarjonnut.

Sitra selvitti tavallisten ihmisten näkemyksiä sote-valinnanvapaudesta valtakunnallisella ja alueellisilla kansalaiskyselyillä, joiden tulokset olivat ensi kertaa kokonaisuudessaan tutustuttavissa osastollamme Kuntamarkkinoilla syyskuun puolessa välissä (osastomme koko ohjelma täällä.

Yksilöllinen palvelu arvossaan Keski-Uudellamaalla

Viimeisimpänä viiden kokeilualueen kansalaiskyselyjen tuloksista valmistuivat tänä syksynä Keski-Uudenmaan kyselyn tulokset. Keski-Uusimaa on kokeilualueista suurin, ja siellä kokeilun piirissä on 200 000 asukasta.

Kansalaiskyselyn perusteella Keski-Uudellamaalla on muita kokeilualueita enemmän työssäkäyviä ja yrittäjiä, jotka pitävät mahdollisuutta yksilölliseen tai kokonaisvaltaiseen hoitoon/palveluun tärkeämpänä kuin muualla maassa.

Tämä kertoo osaltaan siitä, että kiireiset työssäkäyvät haluavat yksilölliset tarpeet huomioivaa kokonaisvaltaista palvelua, ja painottavat vertailussaan aukioloaikoja ja palveluiden laajuutta ja monipuolisuutta enemmän kuin jonotusaikojen pituutta.

Yleisesti ottaen kokeilualueilla tyypillinen palveluntuottajan vaihtaja tai vaihtoa harkitseva on alle 50-vuotias nainen, joka on työtön tai lomautettu ja joka kokee terveydentilansa huonoksi, melko huonoksi tai keskitasoiseksi ja on käyttänyt terveyspalveluja seitsemän kertaa tai enemmän kuluneen kahden vuoden aikana.

Ihmisten käyttäytymistä on vaikea ennustaa ilman kokeiluja

Laajennettua valinnanvapautta kokeillaan parhaillaan Jyväskylässä, Ylä-Savossa, Hämeenlinnassa, Tampereella ja Keski-Uudellamaalla. Aiemmat artikkelimme aiheesta löydät mm. täältä, täältä ja täältä.

Yleishavainto kyselyistä on jo esitelty edellä: alueelliset erot palvelujen saatavuudessa, väestörakenteessa ja tarjolla olevien valinnanmahdollisuuksissa vaikuttavat suoraan siihen, millä tavalla laajennettua valinnanvapautta hyödynnetään tai mitä siitä ylipäätään ajatellaan.

Elävä elämä muovaa valinnanvapautta ja sen kautta myös palveluja näköisekseen. Ilman kokeiluja emme kuitenkaan voi tarkalleen ottaen tietää, miten tämä tapahtuu ja mitä tämä tarkoittaa käytännössä, sillä ihmisten käyttäytymistä niin palvelujen käyttäjien kuin palvelujen tarjoajien puolella on hankala ennustaa.

Yhtä sote-asiakkaan prototyyppiä ei ole

Valtakunnallisesti kansalaiskyselyymme vastanneista 26 prosenttia oli erittäin kiinnostunut vertailemaan palveluja ja palveluiden tarjoajia. Eri kokeilualueista kiinnostuneimpia vaihtomahdollisuudesta oltiin Hämeenlinnassa, vähiten taas Jyväskylässä.

Kyselymme osoitti, että ihmiset toivovat soten valinnanvapaudelta ennen kaikkea palveluja, jotka istuvat vaivattomasti kiireiseen arkeen.

Eri väestöryhmät tekevät kyselyn perusteella valintojaan osin eri perusteilla. Esimerkiksi miesten ja naisten välillä on eroja siinä, mitä he sote-palveluiltaan toivovat: Siinä missä naiset toivovat erityisesti mahdollisuutta saada neuvontaa ja monipuolista palvelua, miehille tärkeintä oli asioinnin vaivattomuus.

Mistä on kyse?