Haastaako verkostomainen valta kansanvallan?

Ihmiskunnan historian suurissa murroksissa totunnaisia tapoja, toimintakulttuuria ja instituutioita on haastettu monista eri suunnista. Niin tapahtuu myös juuri nyt.

Kirjoittaja

Jukka Vahti

Johtava asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra

Julkaistu

Kun yksittäinen tubettaja kuten Juri Dud hermostuttaa Venäjän valtaapitäviä, Greta Thunberg määrittää globaalin ilmastokeskustelun tahdin tai Googlella löydettyjä terveysneuvoja tai koronavirus-teorioita uskotaan ennemmin kuin lääkärin tai muiden asiantuntijoiden määräyksiä, kyse on saman ilmiön erilaisista ilmentymistä.

Erilaisiin verkostoihin perustuva viestintä, vaikuttaminen ja valta haastavat vakiintuneita ja institutionaalisia valtakeskuksia. Ilmiö näkyy globaalisti niin Suomen kaltaisissa, kansanvaltaisesti hallituissa maissa kuin Venäjän kaltaisissa autoritäärisissa valtioissa.

Mistä oikein on kyse?

Teknologinen murros on ennenkin järisyttänyt yhteiskuntien perustuksia

Maailman suuret mullistukset syntyvät harvemmin valmiina hyökyaaltona. Sen sijaan pienet purot voivat löytää toisensa nopeastikin ja muodostaa virran, jonka suuntaan on hetki hetkeltä vaikeampi vaikuttaa.

Ihmiskunnan suurimmat käännekohdat ja valtasuhteiden liikahdukset ovat usein koostuneet (ainakin) kahdesta tai kolmesta peruselementistä: teknologisesta läpimurrosta ja sitä edeltäneestä tai sitä seuranneesta käyttäytymisen muutoksesta, joka heijastuu myös ihmisten ja instituutioiden välisiin suhteisiin.

Viime vuosien aikana olemme nähneet näitä kaikkia: digitalisaation myötä tapamme tuottaa, käyttää ja levittää tietoa ja ”tietoa”, oppia, muodostaa mielipiteitä ja olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa ovat mullistuneet.

Sosiaalinen media, viestien mikrotargetointi, uudenlainen vaalivaikuttaminen, näkyvät ja näkymättömät verkostot ja näiden mahdollistamat uudenlaiset yhteistyön ja vaikuttamisen tavat ovat haastaneet totunnaiset käsityksemme vallasta ja päätöksenteosta ennennäkemättömällä tavalla.

Ja vaikka välillä vaikuttaa siltä, että maailma on mennyt täysin sekaisin, tämä murros on vasta aivan alkumetreillään. Purot ovat vasta etsimässä yhteistä uomaansa, mutta ne etsivät sitä nopeasti.

Viestinnän murrokset muokkasivat maailmasta ja valtioista nykyisenlaisia

Historiassa riittää vertailukohtia muutokseen. Kun Martti Luther naulasi teesinsä oveen, kyseessä oli uudenlainen teologinen tulkinta ja uusi toimintamalli.

Järkyttämättömältä vaikuttanut Paavin ja katolisen kirkon valta olisi tuskin kuitenkaan horjunut, ellei kirjapainotaito olisi yleistynyt samaan aikaan ja mahdollistanut Lutherin ajatusten leviämisen aivan uudella tehokkuudella ympäri Eurooppaa.

Toinen esimerkki viestinnän vallasta nähtiin muutama vuosisata myöhemmin Yhdysvalloissa 1880-luvun puolestavälistä alkaen, kun tuleva supervalta kokosi itseään ensi alkuun lennätinverkon välityksellä.

Samalla lennätinverkon laajentuminen lisäsi sanomalehdistön valtaa verrattuna esimerkiksi diplomaatteihin, jotka olivat tottuneet olemaan kansainvälisten suhteiden portinvartijoita ja säätelemään sitä, mitä tietoa eteenpäin suodatetaan.

Lennättimen myötä lehdistö pystyi levittämään tietoa kaukomailta paljon aiempaa nopeammin ja tarkemmin. Useiden tunnettujen lehtien kuten The Daily Telegraphin ja De Telegraafin, nimissä on edelleen jälki tuon murroksen voimasta. Lennättimen jälkeen samaa kehityskulkua vauhditti osaltaan puhelimen keksiminen.

Osana samaa jatkumoa 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa syntyivät nykymuotoiset kansallisvaltiot. Vaikka rajoja määriteltiin sotimalla ja valtiopäämiesten välisissä neuvotteluissa, kansakunnat ja kansalliset identiteetit syntyivät pitkälti nopeasti laajentuneet sanomalehdistön sivuille painetuissa sanoissa. Sanojen valtaa korosti niiden levittämisen monopoli, joka oli paitsi joukkoviestintävälineiden ja -yritysten, myös erilaisten legitimoitujen asiantuntijoiden ja vallanpitäjien hallussa.

Sanoista saivat voimansa myös teollistumisen aikakaudella, ja Suomen tapauksessa köyhän agraariyhteiskunnan oloissa, syntyneet aatteet, jotka konkretisoituivat massa- ja luokkapuolueina. Puolueet ja aatteet syntyivät, elivät ja kuolivat sanoissa, kuten nykyisinkin. Samoihin aikoihin sata vuotta sitten luotiin myös suomalaisen kansanvallan perusrakenteet.

Suomen tarina kantoi yli vuosisadan ajan

1900-luku olikin massapuolueiden ja massaviestinnän vuosisata: sanaa (laajassa merkityksessä) levitettiin harvoilta monille kulloistakin teknologiaa omiin tarkoitusperiin hyödyntäen. Suomessa puoluelehdistö sekä alueelliset ja paikalliset sanomalehdet syntyivät, kasvoivat ja kukoistivat.

Saksassa Adolf Hitler keksi jakaa jokaiseen kotiin erityisellä tavalla tuunatun radion, jolla pystyi kuuntelemaan vain natsimielistä sisältöä. Yhdysvalloissa televisio löi läpi vuosisadan puolenvälin tienoilla.

Televisioiden yleistymisen myötä 1900-luvun loppupuoliskon voi nähdä niin massaviestinnän ja nykymallisten kansallisvaltioiden, ja Suomessa hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen, kultakautena. Suuri kansallinen tarina kasvoi, tavoitti ja juurrutti vastaanottajan osaksi itseään isompaa kokonaisuutta.

Suomen kasvutarina sekä tavoitti että osallisti, ja sillä oli vahva tunneulottuvuus, sillä suurimalla osalla suomalaisista oli arkensa ja työnsä kautta mahdollisuus tuntea konkreettisesti elävänsä tuota ”ryysyistä rikkauksiin” tarinaa todeksi ja rakentavansa samalla myös läheistensä ja uusien sukupolvien tulevaisuutta.

Vankan yhtenäiskulttuurin ansiosta Suomen tarinalla oli myös tukeva pohja. Tai toisin päin: Suomen tarinan ansiosta vankalla yhtenäiskulttuurilla oli tukeva pohja. Teknologian kehitys, teollistuminen tuotti kasvavaa hyvää, joka useimmilla myös näkyi ja tuntui siinä, millaisessa talossa asuttiin, millaisia kodinkoneita oli käytettävissä ja millaisella autolla ajettiin – moni aineellinen asia meni parempaan suuntaan.

Mitä seuraavaksi? – Lipsahtaako ”kansa” ulos roolistaan?

Kun Suomessa vielä kanniskeltiin 16 kiloa painavia autopuhelimia kesämökkien verannoille 1980-luvulla, Yhdysvalloissa pieni nörttien piiri, yhdessä armeijan kanssa, kehitti jo kovaa vauhtia ihmiskunnan toistaiseksi suurinta viestinnällis-sosiaalis-teknologista mullistusta. Sitä ruvettiin myöhemmin kutsumaan internetiksi.

Koska idea oli alun perin lähtöisin sotilaspiireistä, sen kantavana periaatteena oli massaviestinnän sijaan vuorovaikutuksen hajautettu malli. Nyt tämä hajautettu malli on kehittynyt vaiheeseen, jossa se näyttää muuttavan ellei nyt kaiken, niin ainakin paljon.

Länsimaisten, kansanvaltaisen järjestelmiemme perusrakenteet ja toimintamallit ovat pysyneet suhteellisen vakaina viime vuosikymmeniin asti.

Verkostojen valta eroaa logiikaltaan, toimintatavoiltaan ja mekanismeiltaan monella tapaa perinteisen ”kansanvalta”-käsitteen sisältämistä olettamuksista. Jo sana ”kansa” kuulostaa 2020-luvun korvin arvioituna vallanpitäjien näkemykseltä alapuolellaan olevista ihmisistä, jonkinlaisista hallintoalamaisista.

”Kansa” myös viittaa johonkin (jossain määrin) yhtenäiseen joukkoon näitä ihmisiä, jotka muodostavat ”kansakunnan”, joka tähän asti on nähty lähinnä kansallisvaltioiden kautta. (Sama pätee jossain määrin paikallisdemokratiaan, jossa sana kuntalainen määrittelee ihmisen hallintorakenteen kautta eikä toisinpäin.)

”Kansanvalta” on myös totuttu tähän asti ajattelemaan pitkälti edustuksellisen demokratian kautta, eli merkittävissä määrin vapaaehtoisen vallasta luopumisen kautta: kansalaiset ottavat äänestämällä kantaa siihen, keiden tulisi heidän nimissään käyttää valtaa lainsäädännössä määriteltyjen koreografioiden ja instituutioiden puitteissa.

Toistaiseksi edellä kuvattu marssijärjestys on ollut luonteva siksi, että erilaisilla instituutioilla on ollut yksilöihin nähden vahvasti hierarkkinen valta-asema muun muassa maailmaa, yhteiskuntaa ja yksilöitä koskevan tiedon keräämisen ja hallinnan suhteen.

Digitalisaation toistaiseksi lyhyen historian tässä vaiheessa Facebookin, Googlen ja Applen kaltaiset isot teknologiajätit ovat vahvistuneet sekä suhteessa kansalaisiin useimpiin valtioihin ja valtiollisiin toimijoihin, ainakin jos katsotaan kansanvaltaisia valtioita.

Koska digitalisaatio ja datatalous ovat vasta alkumetreillään, voidaan olettaa, että nykytilanne ei ole pysyvä tai kehityksen päätepiste. Siirtymä analogisen ajan demokratiasta digitaaliseen demokratiaan on pahasti kesken, ja horisontissa on paljon mahdollisuuksia uudenlaisista, ihmiskeskeisten toimintamallien noususta, esimerkiksi reilun datatalouden mallin mukaan.

Paluuta menneeseen ei kuitenkaan ole: jos yksilön valta itseään koskevan datan suhteen oikeasti vahvistuu suhteessa perinteisiin instituutioihin, monet perustavanlaatuiset oletukset kansanvallasta voivat mennä uusiksi (ja paljon muutakin tuttua ja turvallista).

Mitä vaikeampia kysymyksiä sitä tärkeämpää niihin on etsiä vastauksia

Esimerkkejä tästä totunnaisuuksien haastamisesta ovat meillä ja maailmalla parhaillaan nähtävä puoluekentän murros, datatalouden nousu, Donald Trumpin presidenttiys, Brexit, trolliarmeijat, uudenlainen algoritmivaikuttaminen, Ranskan keltaliivit ja hämmennyksen levittämiseen ja vihanlietsontaan perustuvat viestintästrategiat.

Kaikki nämä ilmentävät osaltaan maailmaa muokkaavia megatrendejä, kuten verkostomaisen vallan voimistumisesta ja sitä, että valtasuhteissa ollaan siirtymässä moninapaisesta maailmasta monisolmuiseen maailmaan.

Juuri nyt on vaikea tietää, miltä julkisuuden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen muutos näyttää edes 5-10 vuoden aikajänteellä tästä eteenpäin. On mahdotonta sanoa sitäkään, kääntyykö meneillään oleva murros demokratioiden hyödyksi vai niitä vastaan, mutta lienee perusteltua olettaa, että muutoksen nopeus tulee ennemmin kasvamaan kuin hidastumaan.

Millaisen työkalupakin kansanvaltaiset toimijat tarvitsevat selvitäkseen uudesta aikakaudesta? Miten uudenlaisen viestintäympäristön moninaisia mahdollisuuksia voisi käyttää hajottamisen ja hämmentämisen sijaan uuden rakentamiseen?

Voiko verkostojen valta haastaa totutun kaltaisen kansanvaltaisen järjestelmämme toimintatavat, rakenteet ja instituutiot ilman kriisiä?  Ja mitä siitä seuraa, jos verkostojen valta ja toimintalogiikka syrjäyttävät 1900-luvulla vakiintuneet tavat järjestää yhteiskunnallinen päätöksenteko?

Vaikka kysymykset ovat vaikeita ja jännitteisiä, sitä suuremmalla syyllä niihin on tärkeää etsiä vastauksia.

Näitä vastauksia ja näkymää yhteiskunnallisen vaikuttamisen lähitulevaisuuteen etsimme Verkostomainen valta ja vaikuttaminen-hankkeessa.

Paras keino verkostomaisen vallan ymmärtämiseen lienee, kuinkas ollakaan, aihetta eri kulmista lähestyvä, ja monipuoliesti ajatteleva verkosto.

Jos sinulla siis heräsi aihepiiristä kysymyksiä – tai mikä vielä parempaa, sinulla on tarjota vastauksia tai kiinnostavia näkökulmia – olethan yhteydessä!

Projekti

Kansanvallan peruskorjaus

Tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa uudistumiskykyisenä demokratian mallimaana.  Tämä edellyttää päätöksenteon, hallinnon ja osallisuuden systeemistä muutosta.

Kirjoittaja

Jukka Vahti

Johtava asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra

Julkaistu

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?