Kuva: Minna Hemmilä, Sitra

Julkaistu 26.11.2018

Rajat ylittävä pyöreä pöytä päätöksenteon tueksi

Vetovastuu Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelista on siirtymässä Sitralta tiedeyhteisölle. Tämä artikkeli kokoaa paneelin oppeja tiedon ja päätöksenteon vuorovaikutuksesta tueksi uuden paneelin työlle.
Kirjoittajat
Johtava asiantuntija, Ennakointi ja strategia, Sitra
Eeva Hellström on Sitran ennakointitoiminnan strategia-asiantuntija. Näiden sanojen takana piilee sekä ajattelija että tekijä, jonka käsissä monimutkaisetkin sisällöt sulautuvat luovasti yhteen ja irralliset ideat muokkautuvat vaikuttaviksi konsepteiksi.

Eeva Furman toimii SYKEn ympäristöpolitiikkakeskuksen johtajana. Hän on paneutunut erityisesti luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalveluiden hallintaan sekä kansalaisten osallistumiseen ympäristöasioissa. Eeva on myös kehittänyt tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutusta sekä ratkaisukeskeistä lähestymistapaa kestävän kehityksen edistämisessä. Eeva toimii Sitran fasilitoiman Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin puheenjohtajana.

Kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli perustettiin joulukuussa 2013 tuomaan tieteen näkökulmaa suomalaiseen politiikkaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ajatus paneelista nousi tarpeesta kiinnittää kasvavaa huomiota kestävän kehityksen toimintaan ja tuoda sitä lähemmäs arkipäivää tekemällä kestävää kehitystä ymmärrettäväksi sekä päättäjille että tavallisille kansalaisille. Kipinä ja oppia asiantuntijapaneelin perustamiseen saatiin Saksan globaalin muutoksen neuvostosta (WBGU), jonka pääsihteerin kanssa Sitran johtaja Jukka Noponen ja kestävän kehityksen toimikunnan pääsihteeri Sauli Rouhinen kävivät aktiivista vuoropuhelua.

Sitran isännöimänä asiantuntijapaneeli on vuosina 2013-18 osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun, tukenut kestävän kehityksen toimikuntaa ja etsinyt toimintamallia kestävää kehitystä tukevalle asiantuntijapaneelille. Kokeiluna käynnistetty paneeli on nyt siirtymässä uuteen vaiheeseen, jossa Suomen ympäristökeskus (SYKE), Luonnonvarakeskus (Luke) ja Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituutti (HELSUS) vastaavat siitä yhdessä.

Sitra on isännöinyt Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelia osana Tieto päätöksenteossa -projektia. Projektin lähtökohtana on, että kun ratkotaan monimutkaisia yhteiskunnallisia haasteita, tietoa on tuotettava, koottava ja tulkittava monilähteisesti, monialaisesti ja yhdessä. Paneelin siirtyessä uuteen vaiheeseen on aika kysyä, miten paneeli on vastannut näihin haasteisiin.

Paneeli on murtanut tiedon ja päätöksenteon rajoja monesta näkökulmasta.

Paneeli on työssään etsinyt tasapainoa kestävän kehityksen jännitteisyyden ja harmonian välillä – kriittisesti mutta yhteistyöhakuisesti.

Kuten paneelin kokoonpanosta käy ilmi, se on myös pyrkinyt murtamaan tieteenalojen välisiä rajoja. Paneeli ei ole tarttunut yksittäisiin kestävän kehityksen kysymyksiin, vaan pikemminkin kestävyystieteelle ominaisin tavoin pyrkinyt tunnistamaan eri aiheiden ja ilmiöiden välisiä kytkentöjä. Paneeli on etsinyt uusia toimintamalleja tiedon ja päätöksenteon raja-alueella. Se on toiminnassaan huomioinut myös muun kuin tutkimuslähtöisen tiedon arvon.

Kaikkein tärkeimpänä, dialogisesti työskennellessään paneeli on oppinut, miten löydetään yhteistä tekemistä ja yhteisiä päämääriä samalla, kun mahdollistetaan eri näkökulmien tuominen esille yhtä aikaa.

Harmoniaa ja jännitteisyyttä

Kestävän kehityksen politiikan vanhassa ideaalissa taloudellista, sosiaalista ja ekologista kestävyyttä edistetään harmonisesti. Myös kestävän kehityksen vallitseva globaali tulkinta, Agenda2030 lähtee siitä, että kestävän kehityksen tavoitteita tulee – ja on mahdollista – edistää integroidusti. Samalla tiedostetaan, että harmonian lisäksi on tehtävä myös vaikeita päätöksiä.

Tavoitteiden harmoniaa on Suomessa onnistuttu luomaan laajalla osallistumisella, josta laajapohjainen kestävän kehityksen toimikunta ja sen lisääntyvä yhteistyö kehityspoliittisen toimikunnan kanssa sekä kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus toimijoiden vapaaehtoisine toimenpidesitoumuksineen ovat hyviä ja maailmallakin tunnustettuja esimerkkejä.

Voidaan kuitenkin kyseenalaistaa, onko kestävän kehityksen tavoitteiden integroituminen käytännössä mahdollista ja voidaanko tavoitteita määräajassa absoluuttisesti saavuttaa. Onko realistista ajatella, että esimerkiksi ilmastonmuutos voitaisiin ratkaista niin, ettei siitä koidu lisääntyvää pahoinvointia osalle maailman ihmisistä? Tavoitteiltaan kestävä kehitys on pikemminkin jännitteinen kuin harmoninen kenttä, kuten asiantuntijapaneeli jäsen Janne Hukkinen alla olevalla videollaan korostaa.

Mikä on tieteellisen asiantuntijapaneelin rooli tässä harmonian ja jännitteisyyden kentässä? Miten toimia sellaisessa tilanteessa, kun politiikkaprosessi jo luonteensa puolesta etsii harmoniaa, ja kestävän kehityksen tavoitteet osin myös haastavat toisensa ja ovat keskenään ristiriidassa? Tiedemaailmallakin voi näissä kysymyksissä olla erilaisia näkökulmia. Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin työssä on tällöin olennaista pystyä nostamaan esiin kestävän kehityksen sisäisiä, usein eri aikaperspektiiveistä nousevia ristiriitoja tavalla, joka on päätöksentekijöille sekä kiinnostava että uskottava, mutta myös ratkaisuhakuinen.

Kestävyystiedettä ja tieteiden välistä dialogia

Kestävä kehitys koostuu toistensa kanssa moniulotteisesti kytkeytyneistä ilmiöistä ja tavoitteista. Tieteidenvälisyys on ollut kestävään kehitykseen liittyvän tutkimuksen keskeisenä lähtökohtana jo vuosikymmeniä. Sen tähden kestävän kehityksen asiantuntijapaneelissa on ollut edustettuna eri tieteenalojen, kuten taloustieteiden, luonnontieteiden, ihmistieteiden ja yhteiskuntatieteiden asiantuntemusta.

Kestävyystiede omana akateemisena tieteenalanaan sai alkunsa vasta tämän vuosituhannen alussa. Suomessa uuteen tieteenalaan on tartuttu esimerkiksi perustamalla Kestävyystieteen instituutti sekä joukko kestävyystieteen professuureja.

Kestävyystiede ponnistaa komplekseista ilmiöistä. Se tutkii etenkin erilaisten systeemien, kuten inhimillisten systeemien, teknologiasysteemien sekä ympäristösysteemien välisiä kytkentöjä ja vuorovaikutusta.

Kestävyystiede on ikään kuin tieteiden välinen tiede, jonka sisältöä eivät määrittele niinkään tieteenalat, vaan tutkittavat ilmiöt.

Kestävyystiede on luonteeltaan ratkaisuhakuista, mutta sille on ominaista tunnistaa, että pirullisiin ongelmiin ei ole löydettävissä yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Usein kestävyystiede perustuu tutkimukseen, jota tehdään yhdessä kansalaisten ja muiden toimijoiden kanssa.

Kestävän kehityksen tutkimusta ei voida kuitenkaan ulkoistaa kestävyystieteelle. Kestävyystieteen vahvistamisen ohella on edelleen tärkeää, että tutkijat tieteenalasta ja aiheesta riippumatta huomioivat kestävyysongelmille ominaisen kompleksisuuden omassa työssään – joko poikkitieteellisin keinoin tai osallistumalla moninäkökulmaiseen yhteiskunnalliseen dialogiin.

Kestävyystieteessä tehdään tutkimuksen keinoin sitä, mitä paneelissamme on tehty eri tieteenalojen edustajien asiantuntijadialogin keinoin. Kun paneelin isännöinti siirtyy Sitrasta kestävyystiedettä ja eri tieteenaloja edustavalle tutkimusyhteisölle, paneeli toiminnassa on mahdollista yhä paremmin yhdistää parhaat elementit sekä kestävyystieteen löydöksistä että tieteiden välisestä asiantuntijadialogista.

Tieteen ja politiikan yhteisellä alueella

Kestävän kehityksen toimikunta on ensisijaisesti hallinnon ja sidosryhmien välinen foorumi ja tutkimuksen edustus toimikunnassa on marginaalinen. Paneeli on taas asemoitunut selvästi toimikunnan ulkopuoliseksi tahoksi, joka ei ole ollut valtionhallinnon asettama, mutta silti tunnustettu osa Suomen kestävän kehityksen politiikka-apparaattia. Onko paneeli siis ollut riippumaton rakkikoira, vaiko politikan kainalossa kuiskiva hissukka?

Vaikka paneeli on pyrkinyt kuuntelemaan tiedon kysyntää herkällä korvalla, se ei ole ottanut toimeksiantoja toimikunnalta tai sen pääsihteeristöltä. Paneeli on ollut riippumaton siinä, mihin se on päättänyt tarttua ja milloin. Toimiva yhteistyö ja säännöllinen yhteydenpito pääsihteeristöön on kuitenkin tarjonnut kummallekin osapuolelle hyvän ymmärryksen siitä, milloin erilaisia tiedon vaikuttavuuden paikkoja avautuu. Hyvän koordinaation edistämiseksi toimikunnan pääsihteeristö on osallistunut paneelin kokouksiin tarkoituksenmukaisin osin ja paneelin jäsenet ovat osallistuneet toimikunnan kokouksiin.

Tieteen ja politiikan rajapintaa pidetään usein vaikeasti ylitettävänä. Usein jopa sanotaan, ettei sitä saa ylittää. Perinteisen käsityksen mukaan tieteen tehtävänä on tuottaa tietoa, joka sitten välitetään päättäjille päätöksenteossa huomioitavaksi. Jotta tutkimus olisi vaikuttavaa, sen tulisi olla politiikkarelevanttia ja kysyntälähtöistä. Samaan aikaan politiikan tulisi olla näyttöperusteista, eikä näytön politiikkaohjautuvaa.

Tieteellä ja päätöksenteolla ei ole selkeää rajapintaa, niitä yhdistää –vaikuttavuus ja yhteistoiminta.

Paneeli on pyrkinyt toimimaan vaikuttavuutta ja yhteistoimintaa edistäen. Yksi esimerkki on paneelin toimikunnalle talvella 2016 järjestämä työpaja, Kestävän kehityksen kohtaamo, jossa tuotettiin syötteitä Suomen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen päivitykseen. Työpajan ideana oli rikkoa tiedon ja päätöksenteon tiukka rajapinta ja käydä erimuotoista – akateemista ja sidosryhmien – asiantuntemusta hyödyntävää dialogia sekä samalla kannustaa tuoreeltaan asetettua uutta toimikuntaa laajentamaan omaa ymmärrystään ja viitekehystään kestävän kehityksen kysymyksistä.

Paneeli ei ole toiminut tiedon lääkeruiskuna, vaan aromipesänä, jossa erilaisten asiantuntija-ainesten maut hautuvat dialogisesti, kunkin osallistujan näkökulmia ja ajattelun viitekehyksiä laajentaen.

Paitsi että paneeli on nostanut esiin uutta tietoa ja rakentanut yhteistä tulkintaa kestävyydestä, se on myös pohtinut, miten tuota tietoa käytetään. Paneeli selvitti syksyllä 2016, miten tieteellisen tuen järjestäminen kestävän kehityksen politiikalle on organisoitu eri maissa. Paneelin blogisarjassa on lisäksi pohdittu, millainen asiantuntijapaneeli on ketterä ja onko tutkittu tieto päättäjistä turhaa.

Tiedon ja päätöksenteon yhteisellä alueella toimiessaan panelistit ovat myös pitäneet puheenvuoroja lähes kaikissa kestävän kehityksen toimikunnan kokouksissa. Lisäksi panelistit ovat osallistuneet muihin toimikunnan työpajoihin sekä impulssien tuojana että osallistujana.

Tieteen ylittävä tietokäsitys

Vaikka paneelimme on ollut pohjimmiltaan tieteellinen paneeli, se on omaksunut laajan tietokäsityksen ja ollut kiinnostunut myös muun tyyppisen tiedon hyödyntämisestä päätöksenteossa.

Totuuden jälkeisessä ajassakaan tiede ei saa poteroitua omaan kammioonsa, vaan sen tulee tunnistaa myös omat rajansa ja muulla tavoin syntyvän tiedon arvo sekä antautua dialogiin eri tiedonlajien kanssa.

Keskusteluissaan paneeli on usein korostanut yhteydenpitoa ennakointiin ja muuhun tulevaisuustyöhön. Esimerkiksi kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin, valtioneuvoston kanslian sekä eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan yhteistyössä järjestämässä kansainvälisessä tilaisuudessa kesällä 2016 pohdittiin, mikä on kestävän kehityksen suhde tulevaisuustyöhön. Kummassakin tarkasteltava aikajänne on pitkä, samalla kun on tarve tunnistaa lyhyellä tähtäimellä tarvittavia toimia. Kumpikin käsittelee komplekseja ilmiöitä keskinäisriippuvaisessa maailmassa eikä pysty tarjoamaan ongelmiin yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Kumpikin analysoi ja pyrkii paradigmojen muutokseen. Kumpikin on taipuvainen tavallisille kansalaisille ja päättäjille liian yleisluontoisiin tai vaikeaselkoisiin abstrakteihin viesteihin, ja kumpikin hyötyy tiedon ja päätöksen rajapintaosaamisesta (knowledge brokering). Lisäksi kumpikin edellyttää suurta luovuutta ja hyötyy myös osallistavista lähestymistavoista sekä yhteiskehittelystä.

Talvella 2018 paneeli valmisti politiikkapaperin, jossa rakennettiin vaikutuspolkuihin perustuvaa politiikka-arvioinnin lähestymistapaa tueksi kestävän kehityksen politiikka-arvioinnille. Arvioinnin lähestymistavaksi paneeli suositteli etenkin Suomen kestävän kehityksen politiikkatoimiin liittyvien sekä kansallisten että kansainvälisten vaikutuspolkujen tunnistamista. Paneeli myös korosti, että yksittäisen toimijan tuottaman, seurantatietoa yhteen kokoavan raportin sijaan arviointi tulisikin toteuttaa laajapohjaisena, oppivana ja tulkinnallisena prosessina. Politiikkapaperi oli keskeisenä viitteenä, kun valtioneuvosto tilasi VN-TEAS -hankkeena syksyn 2018 aikana toteuttavan kehittävän arvioinnin Suomen kestävän kehityksen politiikasta ja muutospoluista (POLKU2030-hanke).

Paneelin blogisarjassa on myös pohdittu kokeilujen roolia yhteiskunnallisen tiedon tuottajana. Kokeilujen ympärillä on tänä päivänä paljon pöhinää. Tutkimuksella on keskeinen rooli arvioida kokeiluajan päätyttyä, onko kokeilu järkevä vakiinnuttaa osaksi yhteiskunnan toimintoja tai huolehtia sen päättymisestä, jotta ei-toimivat kokeilut eivät vakiintuisi ja leviäisi pelkän innostuksen vieminä. Olennaista kokeilukulttuurissa on kuitenkin se, miten kokeiluista otetaan opiksi ja kuinka opittuja asioita jaetaan – silloinkin, kun asiat eivät menneet aivan odotusten suuntaan. On myös löydettävä hyvä tasapaino kriittisen arvioinnin ja kokeilujen osallistujien voimaantumisen ja innostumisen välillä.

Mihin paneelia tarvitaan?

Tiedon paljoudessa on vaikeaa erottaa olennainen epäolennaisesta, eikä tutkimuskaan aina tarjoa vastauksia. Eri tieteenaloilla, eri rajauksin tai eri näkökulmavalinnoin tehtyjen tutkimusten tulokset voivat olla keskenään ristiriitaisia. Käytännön kokeilu voi osoittaa tutkitun tiedon rajalliseksi, eikä tulevaisuus ole todistettavissa. Mikään yksittäinen asiantuntemuksen alue ei tarjoa riittäviä ratkaisuja kestävään kehitykseen liittyviin moniulotteisiin ja pirullisiin ongelmiin.

Hallituksen selonteossa Agenda2030:sta todetaan: ”Monien Agenda2030 tavoitteiden toteuttaminen vaatii pitkäjänteistä ja syvällistä järjestelmätason yhteiskunnallista muutosta, joka edellyttää totuttujen ajatusmallien kyseenalaistamista sekä laajapohjaista ja kriittistä yhteiskunnallista tutkimusta ja keskustelua. Yhteiskuntasitoumuksen ja Agenda2030 toimeenpano edellyttää uusia toimintamalleja, joilla voidaan edistää tutkimus-, ennakointi- ja kokeilutiedon hyödyntämistä kestävään kehitykseen kytkeytyvissä politiikkaprosesseissa. Politiikan ja tieteen välinen vuoropuhelu on välttämätöntä laaja-alaisten, monimutkaisten ja keskinäisriippuvaisten kestävän kehityksen haasteiden ymmärtämiseksi ja toimeenpanemiseksi.”

Tieteellisessä tutkimuksessa syvennytään yleensä kapeasti rajattuun kysymykseen. Sen vastapainona paneeli tuo jäsentensä laajemman asiantuntemuksen yhteiseen pöytään, yhdessä tulkituksi, ymmärretyksi, kuvatuksi ja saattaa sen koko yhteiskunnan käyttöön.

Asiantuntijapaneeli uudistaa ajattelumalleja, dialogisesti.

Tiedon sekamelskassa suunnistamiseen paneeli tuo akateemista asiantuntemusta dialogisesti yhteen, tekemään moniulotteisesta ja monilähteisestä tiedosta yhteistä tulkintaa, kokonaisnäkemystä dialogisesti rakentaen. Tieto ei törmää vain tietoon, vaan myös erilaiset ajattelun viitekehykset törmäävät toisiinsa, synnyttäen uutta kokonaiskuvaa.

Olennaista tässä työssä on ollut se, ettei vain reagoida erilaisiin päivän polttaviin asioihin, vaan keskitytään rakentamaan kokonaiskuvaa asioista, sekä sen puitteissa tunnistamaan asioita, jotka kannattaisi nostaa yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon agendalle.

Kaikki lähtee ihmisestä

Kun tarjolla on monenlaista kestävyyteen liittyvä tietoa, voidaan kysyä, mihin tämäntyyppisiä paneeleita tarvitaan. Siihen panelisteilta löytyy yksituumainen vastaus. Syy ei ole se, jotta paras tutkimustieto saataisiin koottua yksiin kansiin ja välitettyä tehokkaasti päättäjille. Paneeli ei kirjoittanut laajoja tieteellisiä raportteja. Sen työssä ei myöskään tehty analyyttista synteesiä tutkimuskirjallisuudesta.

Paneelin työn keskiössä oli ihminen, ja panelistit toimivat laajasti kokeneina akateemisina asiantuntijoina, eikä pelkästään oman tutkimuksensa edustajana.

Panelistien inhimillisyys näkyy hauskasti siinä, miten panelistit kuvaavat videoissaansitä, miten alussa tuntui hassulta jo ajatus siitä, että eri tieteenaloja edustavien ja erilaiset lähtökohdat ja organisaatiotaustat omaavien asiantuntijoiden välillä voisi syntyä yhteistä näkemystä niinkin moniulotteisesta aiheesta kuin kestävä kehitys.

Siinä, missä vuorovaikutus voidaan helposti kuvitella vaikeaksi, juuri siitä muodostui paneelin vahvuus.

Panelistit kokivat, että kun heille annettiin tilaa keskustella vapaasti ja rauhassa, he alkoivat vähitellen ohipuhumisen sijaan kiinnostua toistensa näkemyksistä ja tulivat toisilleen tutuiksi. Syntyi luottamuksen ilmapiiri, jossa oli tilaa olla eri mieltä ja kiinnostua toisten näkökannoista, vaikka ne eivät vastanneetkaan omia.

Dialogista kasvoi vähitellen myös oivallus siitä, mistä oltiin yhtä mieltä. Politiikkahan ei tarvitse tuekseen yksiselitteistä viestiä, vaan joskus riittää ymmärrys siitä, mistä asioista tutkijat ovat yksimielisiä ja mihin kysymyksiin liittyy eri näkökulmiin pohjautuvia erimielisyyksiä. Paneelin blogisarja heijastaakin panelistien erilaisia näkemyksiä kestävyydestä, kun taas paneelin julkaisut tarjoavat myös yhteisiä viestejä.

Paneelin puheenjohtaja Eeva Furman evästää yllä olevalla videollaan tulevia panelisteja siitä, että heidän tulee uskaltaa olla oma itsensä ja tuoda keskusteluun juuri niitä asioita, jotka he itse osaavat. Panelistien kannattaa sallia itselleen kiinnostus muiden näkökulmia kohtaan tietoisena siitä, ettei ole mitään tarvetta heti hyväksyä erilaisia näkökulmia. Nimittäin kiinnostus siitä, miksi ja miten joku toinen tuo asioita esille eri tavalla kuin itse, voi johtaa oivallukseen siitä, miten nuo itselle vieraat näkökulmat voivat lopulta tukea niitäkin asioita, joita itse pitää tärkeänä.

Viestejä tulevalle paneelille

Suomeen on tällä vuosituhannella syntynyt useita asiantuntijapaneeleita väylänä vaikuttavuuteen. Ne toimivat kukin eri mandaateilla, erilaisin resurssein ja erilaisin toimintatavoin.

Tieteellinen tuki kestävän kehityksen politiikalle on haurasta ja erityisen altista poliittiselle turbulenssille. Lukuisat kansainväliset esimerkit korostavat, miten esimerkiksi hallituksen vallanvaihdon seurauksena on lakkautettu kestävää kehitystä ajavia asiantuntijapaneeleja, komissioita, verkostoja ja neuvostoja. Tieteellistä tukea ei tule ottaa itsestäänselvyytenä, vaan sitä on varjeltava ja se on suunniteltava hallituskaudet ylittäväksi. Toisaalta tahtotilaakin löytyy. YK:n jäsenmaat ovat yhdessä tunnistaneet tieteellisen tuen tärkeyttä, jota varten kootaan tutkijaryhmä neljäksi vuodeksi kerrallaan laatimaan tieteellisen raportin Agenda2030 toimeenpanon tueksi.

Tieteelliselle tuelle ei ole yksiselitteistä organisointimuotoa. Erilaiset toimintaympäristöt vaativat erilaisia toimintamalleja. Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelille laaditun selvityksen mukaan Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin toimintamalli on yhdistelmä monia erilaisia lähestymistapoja ja sen vahvuutena on kyky tarjota riippumatonta tukea poliittisille päätöksentekijöille. Tämä riippumattomuus on paitsi sisällöllistä riippumattomuutta, myös riippumattomuutta sen suhteen, mihin asioihin paneelin työssä tartutaan.

Viiden vuoden aikana kertyneisiin kokemuksiin perustuen voimme nostaa esiin muutamia sellaisia toiminnan piirteitä, joita kannattaa vaalia jatkossakin.

Vinkit uudelle paneelille

Näitä kannattaa vaalia:

  • Vaikuttavuuteen pyrkiminen
  • Riippumattomuus sekä sisällön että käsiteltävien aiheiden suhteen
  • Yhteistyö kestävän kehityksen toimikunnan ja pääsihteeristön kanssa vaikuttavuuden paikkojen tunnistamiseksi ja luomiseksi
  • Ilmiölähtöinen tarkastelu ajankohtaisista yhteiskunnallisista haasteista
  • Kriittinen tarkastelu kestävyyden eri tavoitteiden välisistä kytkennöistä
  • Yhdessä ajattelu tiukan analyysin sijaan, painopiste kokonaiskuvaan ja ajattelun viitekehyksiin, ei yksittäisiin faktoihin
  • Yhteiseen ääneen perustuvien politiikkasuositusten työstäminen
  • Moniäänisyyden kunnioittaminen ja erilaisten näkemyksien salliminen – myös viestinnässä ulospäin
  • Yhteistyö ja dialogi muiden tiedonlajien kanssa, etenkin yhteistyö tulevaisuustyön kanssa’
  • Verkottuminen muiden paneelin kanssa sekä Suomessa että kansainvälisesti
  • Asiantuntevasti fasilitoitu ja raportoitu dialogi.

Mistä on kyse?