blogit
Arvioitu lukuaika 4 min

Kuinka mammutti syödään osissa?

Kirjoittaja

Eeva Hellström

Johtava asiantuntija, Ennakointi ja strategia, Sitra

Julkaistu

Useimmat yhteiskunnalliset strategiat rakentuvat kullekin ajalle tyypilliseen käsitykseen siitä, mihin tulevaisuudessa pitäisi pyrkiä ja mitkä ovat parhaat keinot siihen pääsemiseksi. Jos valituilla keinoilla saavutetaan hyviä tuloksia, alun perin keinoiksi tarkoitetusta menettelyistä muodostuu vähitellen itseisarvoisia päämääriä.

Alun perin hyviä keinoja toteutetaan liian pitkään kyseenalaistamatta sitä, ovatko nämä tämän päivän maailmassa vielä parhaita keinoja päästä alkuperäiseen tavoitteeseen, tai onko alkuperäinen tavoite enää relevantti.

Keinoista muodostuu mammutteja, jotka jatkavat määrätietoista suuntaansa. Mammuttia on katsottava sekä kaukaa että karvoihin. Kaukaa katsominen on tarpeen, sillä usein kyse on viheliäisistä ongelmista, joiden ratkaiseminen edellyttää kokonaisuuden näkemistä; yksittäinen mammuttikin on nähtävä laumansa jäsenenä ja osana elinympäristöään. Karvoihin katsominen on tarpeen, sillä uudet ratkaisut rakentuvat usein karvan kokoisista ratkaisuista, jotka yhdessä muodostavat kattavan ja tuuhean turkin.

Esimerkiksi teollisen ajan yhtenä keskeisenä tavoitteena oli hyvinvointivaltion rakentaminen. Hyvinvointivaltiossa valtiolle on annettu keskeinen rooli ihmisten elintason ja toimeentulon varmistamisessa. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen on puolestaan edellyttänyt korkeaa työllisyyttä ja jatkuvaa talouskasvua. Nämä hyvinvointivaltion toteuttamisen keinot ovat muodostuneet talouspolitiikan keskeisiksi tavoitteiksi, joita on menestyksellisesti toteutettu tähän päivään asti.

Kasvuriippuvaista politiikkaa on kuitenkin viime aikoina kyseenalaistettu sekä ympäristön että realismin näkökulmasta. Talouskasvun irtikytkeminen luonnonvarojen käytön kasvavista ympäristövaikutuksista on välttämätöntä. Lisäksi talousjärjestelmä on rakennettava toimivaksi siinäkin tilanteessa, että tavoiteltua talouskasvua ei yrityksistä huolimatta saavutettaisikaan.

Kysymys ei ole uudesta politiikan keinosta, vaan laajakantoisesta kestävän hyvinvoinnin yhteiskuntamallin rakentamisesta, mikä edellyttää huomattavia systeemisiä muutoksia yhteiskunnassa. Hollannissa on rakennettu siirtymien hallinnan malli (transition management) tämän tyyppisten muutosten läpiviemiseksi. Siinä keskeistä on radikaali muutos, joka kuitenkin tapahtuu askelittain ja tekemällä oppimalla.

Vakiintuneet arvot, uskomukset, normit ja valtasuhteet rajoittavat usein julkista keskustelua uusista kysymyksistä ja niiden ratkaisuista. Siksi Hollannin mallissa rakennetaan pienryhmille yhteisten visiointiprosessien ja käytännön kokeilujen avulla turvallisia muutosalustoja, joissa osallistujat voivat kehittää uusia ratkaisuja suojassa vakiintuneen järjestelmän käytännöiltä ja historialliselta painolastilta. Tärkeintä muutoksen kannalta onkin, ettei tärkeästä yhteiskunnallisesti keskustelusta muodostu pelkkää torahampaiden kalistelua.

Lähestymistapa edellyttää sekä yksilöjen että yhteisöjen voimaantumista – uudenlaista osaamista ja lisääntyviä vaikutusmahdollisuuksia. Julkishallinnolta tämä edellyttää mahdollistavaa roolia – jatkuvaa vuoropuhelua, kokeiluja ja yhteistyötä edelläkävijätahojen kanssa, tarvittaessa rahoitustakin. Tehtävä on haastava. Se edellyttää ennen kaikkea rohkeutta sekä ymmärrystä siitä, että mammutinkin voi syödä osissa.

————————————————————————————————————————

Eeva Hellström on Sitran yhteiskunnallisen koulutuksen johtava asiantuntija. Kirjoitus on kuudes osa Sitran Kohti kestävää hyvinvointia -blogisarjaa. Aiemmin sarjassa on julkaistu:

Mikko Kosonen: Vision voima

Timo Hämäläinen: Nalle ja rakennemuutos

Vesa-Matti Lahti: Ilmastonmuutos vetää mattoa nykyisten rakenteiden alta

Timo Hämäläinen: Makrotalouspolitiikka ei nosta Suomea jaloilleen

Matti Aistrich: Loppuuko työ?

Sitra julkaisi huhtikuun lopussa raportin ”Towards Sustainable Well-being”,  jonka suomennos ilmestyi lokakuussa: Kohti kestävää hyvinvointia – Uuden sosioekonomisen mallin rakennuspuita,  jossa hahmotetaan kestävän hyvinvoinnin yhteiskunnan rakennuspuita. Näitä ovat mm. nykyistä laajempi ja syvällisempi ymmärrys hyvinvoinnin tekijöistä, yksilöiden ja yhteisöjen voimaannuttaminen, ikäihmisten osaamisen ja voimavarojen hyödyntäminen, hyvinvointia edistävien ja ympäristöystävällisten elinympäristöjen luominen, uusien liiketoimintaekosysteemien kehittäminen, talouden resurssitehokkuuden ja aineettomuuden edistäminen, kaikkien sidosryhmien etujen tasapuolisempi huomioiminen yritystoiminnassa, sekä yhteiskunnan resilienssin tai ”iskunkestävyyden” parantaminen.

Nämä periaatteet vahvistavat samalla kertaa useampaa kestävyyden ulottuvuutta. Yhdessä ne antavat suuntaa suomalaisen yhteiskunnan kehittämisestä käytävälle keskustelulle. Tätä tulevaisuudenkuvaa tullaan jatkossa kehittämään ja tarkentamaan uuden tutkimustiedon, kokeiluhankkeiden sekä julkisen keskustelun perusteella. Blogisarja Kohti kestävää hyvinvointia käsittelee raportin aiheita eri näkökulmista.

Mistä on kyse?