Miksi kannattaa puhua sivistyksestä?

Sivistyskeskustelu pyörii perinteisten teemojen ympärillä ja pääosin poliitikkojen välillä. Tarvitsemmekin uusia ääniä ja teemoja sivistyskeskusteluun.

Kirjoittajat

Vesa-Matti Lahti

Johtava asiantuntija, Ennakointi ja Strategia, Sitra

Pia Mero

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Sanna Rekola

Asiantuntija, Sitra

Anna Solovjew-Wartiovaara

Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra

Julkaistu

Kirjoittajat

Vesa-Matti Lahti

Johtava asiantuntija, Ennakointi ja Strategia, Sitra

Pia Mero

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Sanna Rekola

Asiantuntija, Sitra

Anna Solovjew-Wartiovaara

Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra

Julkaistu

Yleissivistys, koulutus, sivistysvaltio – myönnettäköön, että sivistyksestä puhuminen ei ole ollut kovin mediaseksikästä. Eikä siitä saa helposti klikkiotsikkojakaan aikaiseksi. Tästä huolimatta meitä kuitenkin kiinnosti selvittää, keskustellaanko sivistyksestä ylipäätään mediassa ja millaista sivistyskeskustelu on. Koska puhuessamme sivistyksestä puhumme myös aikamme ihanteista ja arvoista.  Ja se keskustelu on Sivistys+-projektin ytimessä.

Meediuksen tekemässä selvityksessä analysoitiin tuhansia toimituksellisen median artikkeleita ja sosiaalisen median julkaisuja (raakadata 72 000 artikkelia ja julkaisua sekä teemoittain analysoitu aineisto 3700 artikkelia tai julkaisua). Selvitys kohdistui julkaisuihin vuoden 2019 ensimmäiseltä puoliskolta ja lisäksi vuoden 2020 ensimmäiseltä neljännekseltä. Sivistyskentän omat mediat eivät olleet aineistossa mukana, koska aineistoksi valikoitui käytännössä valtamedian edustajat.

Mikä sivistyksessä puhututtaa?

Kuten arvata saattaa, sivistyksestä käytävä keskustelu pyöri perinteisten sivistykseen liittyvien teemojen ympärillä. Koulutus oli yksi yleisimmistä näkökulmista, joita liitettiin sivistysteemaan. Muita yhtä selviä aiheita olivat yleissivistyksen vaaliminen, huoli demokratian tilasta ja eriarvoistumiskehityksestä, tieteen ja taiteen asema ja puhe sivistysvaltiosta.

Demokratia-keskusteluissa näkyi selvästi sivistysteeman kietoutuminen sananvapauteen ja kulttuuriseen moninaisuuteen. Yhden näkökulman mukaan rajoittamaton sananvapaus oli länsimaisen sivistysvaltion edellytys, ja länsimaat nähtiin oikean sivistyksen kehtona, jota ulkopuoliset ja vääräuskoiset uhkasivat. Vastakkaisesta näkökulmasta sivistys puolestaan nähtiin demokraattisen sivistysvaltion peruspilarina, joka näkyi kulttuurisen moninaisuuden arvostamisena sekä tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen arvostuksena. Eriarvoisuus, vihapuhe ja suvaitsemattomuus nähtiin tällöin uhkina sivistysvaltiolle. Erilaiset suhtautumistavat kertovat sivistykseen liittyvistä ristiriitaisista merkityksistä.

Lisäksi puhuttiin ihmisoikeuskysymyksistä lähinnä siitä näkökulmasta, miten huolehditaan yhteiskunnan heikoimmista jäsenistä. Erityisesti vanhusten kohtelusta käyty keskustelu näkyikin tässä aineistossa koronakeväänä 2020.

On myös kiinnostavaa kiinnittää huomiota siihen, mitkä teemat keskusteluista puuttuvat. Taloudesta, digitalisaatiosta, ympäristöstä tai ekologisesta kestävyydestä ei juurikaan keskusteltu sivistyksen yhteydessä, mikä on yllättävää ja mielenkiintoista. Miten näin keskeisesti yhteiskunnalliseen ilmapiiriin tällä hetkellä vaikuttavat teemat eivät tämän aineiston mukaan näy sivistyskeskustelussa? Monikulttuurisuus ei sekään ollut juurikaan mukana sivistyskeskusteluissa. Kuitenkin sitä sivuttiin keskusteltaessa suvaitsevaisuudesta tai länsimaisen sivistysvaltion ominaisuuksista.

Poliitikot nokittelevat sivistyksellä

Puhumalla sivistyksestä voidaan käydä poliitikoille tärkeää arvokeskustelua. Edellä mainitun sananvapauden lisäksi eriarvoisuuden vähentäminen on laajalti hyväksytty hyvinvointivaltion arvo. Koulutusjärjestelmä on ollut voitokas keino tasapuolisten mahdollisuuksien tarjoamisessa. Itsensä kehittäminen ja sivistäminen tietojen ja taitojen avulla on sekin arvo itsessään. Muun muassa näistä syistä koulutus näyttäytyy lähestulkoon synonyymina sivistykselle ja on kiihkeän politikoinnin kohteena. Samoin demokratia on ihanne, joka saavutetaan sivistyneen ja lukeneen kansalaisen avulla. Siksi tiede, tutkimus ja oikea tieto ovat demokratian elinehtoja. Nämä sivistyksessä tärkeinä pidetyt ihanteet nousivat tässä aineistossa keskusteluun juuri vaalien alla keväällä 2019.

Sivistystä käytetään lyömäaseena poliittisessa nokittelussa erityisesti sosiaalisessa mediassa. Meedius määritteli nokittelun seuraavasti:

”Kun keskustelussa esitetään väittämiä toisen osapuolen sivistyksen tasosta tai sivistymättömyydestä tarkoituksena vähätellä tai loukata ilman että sivistykselle tarjotaan mitään määritelmiä; kun julkaisu on sävyltään poliittista nokittelua.”

Eniten nokittelua liittyi kokoomuspuolueeseen. Muiden puolueiden kannattajat nokittelivat kokoomusta sen johdolla tehdyistä koulutusalan leikkauksista. Kevään 2019 eduskuntavaalikampanjoinnin aikana nokittelulla haluttiin osoittaa tekopyhäksi kokoomuksen puheet sivistyksen merkityksestä. Kokoomuslaiset puolestaan nokittelivat erityisesti perussuomalaisia, joiden poliittisen ohjelman katsottiin olevan ristiriidassa kokoomuslaisten sivistysarvojen kanssa.

Talvella 2020 nokittelu nousi huippuunsa sosiaalisessa mediassa. Kokoomuslaiset ja perussuomalaiset etsivät silloin jo yhteistyötä, mutta asiassa hiersi perussuomalaisten sosiaalisessa mediassa korostama vastakkainasettelu ”länsimaisen sivistyksen” ja muun maailman välillä. Kokoomuksen Jan Vapaavuori jopa siirsi perussuomalaiset sivistyksen ulkopuolelle ilmoittamalla, että perussuomalaisten poliittinen linja ”perustuu länsimaiselle sivistykselle erittäin vieraaseen ihmiskäsitykseen.” Hieman aiemmin oli kolumnisti Yrjö Rautio kirjoittanut yleisesti, nimeämättä puoluetta, oikeistopopulisteista ja kiihkonationalisteista, joiden ”raivokas sivistymättömyys” tukahdutti yrityksen käydä rauhanomaista keskustelua ja uhkasi liberaalia demokratiaa ja ihmisoikeuksia.

Osansa nokittelusta sai myös vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson, jota nokiteltiin hänen käyttämästään ”paskapuhetta” -ilmaisusta. Esimerkiksi näin: ”Opetusministeriö vastaa Suomen sivistyksestä johtajansa kautta. #Paskapuhetta sanonnasta tuli juuri hyväksytty termi. Kuka käyttää ensimmäisenä eduskunnassa?”

Sivistyskeskustelu oli siis välillä hyvin polarisoitunutta tai kärjekästä. Keskustelua käytiin hyvin erilaisista näkökulmista käsin ja eri tarkoitusperiä ajaen. Käsitteen avulla nostettiin yksilöitä (kuten Jörn Donner) jalustalle tai leimattiin toisia epäsivistyneiksi, nokiteltiin ja kampanjoitiin politiikan kentällä.

Sivistyskö vain yksilön ominaisuus?

Suuri osa tarkasteltavan aineiston sosiaalisen median julkaisuista uusinsi perinteistä sivistyskäsitystä, jossa sivistys on yksilön ominaisuus. Sivistys on tällöin lähinnä vain yksilön tiedon, taitojen ja osaamisen kartuttamista. Ihminen on joko sivistynyt tai epäsivistynyt. Sivistynyt ihminen lukee kirjoja, seuraa uutisia ja kuluttaa korkeakulttuuria.

Sivistys liitettiin aineistossa sydämen sivistykseen, kun haluttiin nostaa empatiataitojen merkitystä tai hyviä käytöstapoja. Yksilönäkökulma leimasi sivistyskeskustelua myös silloin harvoin, kun ympäristönäkökulmaa sivuttiin. Sivistynyt ihminen kantaa vastuuta omasta hiilijalanjäljestään, ja varsinkin nuori sukupolvi kantaa vastuun ympäristöongelmien ratkaisusta. Ehkä vähitellen nämä nähdään painokkaasti myös sivistysvaltion ominaisuuksina, aivan kuten ihmisoikeudet tällä hetkellä.

Aineistossa näkyi myös tarve yksilökeskeisen sivistyskäsityksen haastamiselle. Etenkin korkeakoulut nähtiin merkittävässä roolissa kapean sivistyskäsityksen haastajina.

Yksilökeskeistä sivistyskäsitystä onkin tärkeä haastaa. Sivistys on nimittäin muutakin kuin yksilön ominaisuus. Sivistyneen henkilön ajattelussa ja teoissa heijastuvat yhteiskunnassa vallitsevat sivistysihanteet ja se, millaisia nämä ihanteet ovat, on vaihdellut kautta aikojen. Millaisia ominaisuuksia pidämme arvossa viheliäisten ongelmien ajassa? Yksilön ominaisuuksien rinnalla tarvitsemme keskustelua sivistyksestä yhteiskuntamme arvoina ja ihanteina. Parhaimmillaan sivistys voi voi olla yhteiskunnallisen muutoksen voimavara, jonka avulla voimme rakentaa kestävää tulevaisuutta.

Ketkä keskustelevat sivistyksestä? Kenen äänet puuttuvat?

Ketkä sivistyksestä sitten puhuvat? Toimituksellisessa valtamediassa kärkipaikkaa sivistyskeskustelussa pitivät Meediuksen analyysissa poliitikot. Sivistys on jotakin sellaista, mitä halutaan puolustaa yli puoluerajojen. Sivistys linkittyy puheissa sivistysvaltioon, demokratian tilaan ja koulutukseen.  Se, mitä sivistys kullekin tarkoittaa, on kuitenkin toinen juttu. Toiset korostavat sivistyskeskustelussa länsimaista sivistystä, jota on vaalittava monikulttuurisessa maailmassa. Toisille sivistystä määrittelevät kansainvälisyys ja moninaisuuden kunnioittaminen.

Toiseksi eniten sivistyksestä puhuvat mediassa tutkijat. Tutkijoiden puheenvuoroissa sivistys linkittyy keskusteluun yleissivistyksestä ja demokratian kriisistä. Myös muita teemoja esiintyy, mutta satunnaisemmin.

Sosiaalisen median puolella keskustelijoiden joukko laajenee. Joukossa on aktiivisia yhteiskunnallisia keskustelijoita yliopistomaailmasta mielipidevaikuttajin, mutta myös täällä poliitikot kahmivat laajimman yleisön ja eniten reaktioita kirjoituksilleen.

Järjestökentällä sivistyksen puolestapuhujina kunnostautuvat Opetusalan ammattijärjestö OAJ sekä Sivistystyönantajien etujärjestö Sivista, joista jälkimmäinen erityisesti sosiaalisessa mediassa. Muut kolmannen sektorin toimijat taiteen, kulttuurin tai sivistystyön kentällä eivät ole päätyneet sivistyskeskustelun eturintamaan. Tämä värittää omalta osaltaan sitä, mitä ja miten sivistyksestä julkisuudessa puhutaan.

Suotavaa olisi nähdä keskusteluissa enemmän sivistysalan asiantuntijoiden, ammattilaisten ja toisaalta myös eri taustoista tulevien kansalaisten ääntä. Tämä tekisi mediassa käytävästä keskustelusta moninäkökulmaisempaa ja laajentaisi sivistysnarratiivia uusiin suuntiin. Myös uusien sivistystoimijoiden ääntä kaivataan keskusteluun avartamaan maailmankuvia.

Sivistyksestä voisi keskustella laajemminkin

Julkisen keskustelun seuraaminen sivistyksestä on haastavaa ja kokonaiskuvaa keskustelusta voi olla vaikea saada. Tässä on keskitytty valtakunnallisiin toimituksellisiin medioihin ja sosiaaliseen mediaan, mutta ne eivät ole ainoita foorumeita, joilla keskustelua käydään. Sivistystoimijoilla on lukuisia omia medioitaan, joissa käytävä keskustelu jää kuitenkin helposti oman kuplan sisälle. Toisinaan näin on tarkoituskin, mutta hyödyllistä olisi sivistyskeskustelun voimistuminen ja näkökulmien laajeneminen myös koko yhteiskunnan tasolla. Tällöin  jaetut sivistysihanteet voisivat uudistua. Sivistysalan toimijoiden näkemykset sivistyksestä ja sen tulevaisuudesta olisivat tärkeä lisä valtakunnalliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Keskustelun hajanaisuutta vahvistaa myös se,, että sivistykseen liittyvistä asioista saatetaan puhua moninaisilla termeillä. Keskustelut kuin keskustelijatkaan eivät silloin kohtaa, vaikka puhuttaisiin samansuuntaisista asioista. Esimerkiksi ekososiaalisen sivistyksen kanssa rinnakkaisiksi voidaan monesti tulkita keskustelut kestävän kehityksen kasvatuksesta, transformatiivisesta oppimisesta tai globaaleista kansalaistaidoista. Miten nämä keskustelut – ja keskustelijat – saataisiin linkittymään toisiinsa ja valtakunnallisen tason sivistyskeskusteluun entistä paremmin? Näkökulmaeroista huolimatta, em. teemat ovat kaikki osa uudistuvaa sivistyskeskustelua.

Sivistysihanteiden päivittäminen nykyajan ja tulevaisuuden tarpeisiin auttaisi meitä uudistamaan ajattelumallejamme ja arvojamme kestävän tulevaisuuden edellyttämälle taajuudelle. Mitä enemmän näkökulmat nousisivat esille sivistyskeskustelussa, sitä todennäköisempää olisi, että vallitsevat sivistysihanteet päivittyisivät viheliäisten ongelmien aikakaudelle.

Isot yhteiskunnalliset muutokset, joita viheliäisten ongelmien ajassa tarvitsemme, eivät tapahdu ilman ihanteiden muuttumista. Siksi tarvitaan ponnekkaampaa yhteiskunnallista keskustelua sivistyksestä ja sen päämääristä. Keskustelun voimistuminen, näkökulmien laajentaminen ja uusien keskustelijoiden mukaan saaminen vahvistaisi sivistyksen painoarvoa ajassamme. Se myös kasvattaisi yhteistä omistajuuttamme sivistyksestä ja auttaisi hahmottamaan sen tärkeänä ekologisen jälleenrakennuksen ja kestävän tulevaisuuden rakentamisen voimavarana.

Tutustu tarkemmin Meediuksen tekemään yhteenvetoon selvityksen tuloksista täällä: Sivistyskeskustelu mediassa – lähtötilannekartoitus (pdf).

Projekti

Sivistys+

Sivistyksen tarina on päivitettävä vastaamaan nykyajan haasteisiin. Sivistys+-projektin tavoitteena on luoda ja vahvistaa sivistystä, joka antaa meille entistä suuremman valmiuden uudistua ja vastata viheliäisiin ongelmiin. Tällainen sivistys myös luo merkityksellisyyttä ja hyvinvointia kulutuskeskeisyyden sijaan.

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?