Talouden ydin löytyy leivästä

Kuvittele, että olet leipuri. Tilaat jauhot myllyltä, suolan tukusta. Pihaan saapuu halkokuorma uuden leipomosi erikoisuutta, puu-uunia varten. Liiketilasi olet vuokrannut. Kaikki nämä ulkoa ostetut panokset maksavat leipää kohden laskettuna 1,50 euroa.

Kaikki on valmista. Asiakas astuu sisään ja ostaa uunituoreen leivän 6 eurolla. Erotus eli 4,50 euroa on sinun tuottamasi arvonlisäys, josta maksat ensin investoinnit ja itsellesi palkkaa. Loppu jää tuotoksi omalle pääomallesi.

Ei ole liioiteltua sanoa, että talouden ja koko yhteiskunnan kehitys pyörii arvonlisäyksen käsitteen ympärillä. Ajattelemme arvonlisäystä yksityisenä ja julkisena toimintana. Niinpä esimerkiksi verovaroin maksettu lonkkaleikkaus julkisella puolella tuottaa arvonlisäystä, vaikka se ei suoraan markkinatalouden piirissä olekaan ja tulee puutteellisesti arvotetuksi käytännön mittauksessa.

Ajattelemme myös niin, että prosessin panoksilla ja tuotoksilla on joku yhteiskunnallisesti oikea hinta, joka ei aina vastaa markkinahintaa. Kaikkia arvonlisäyksen osatekijöitä on vaikea arvottaa rahaksi.

Sinunkin leipomosi saattaa olla pienen yhteisön kanssakäymisen keskipiste, mutta et saa tästä sosiaalisesta palveluvirrasta eri korvausta. Puu-uunisi tuottaa haittoja aiheuttavia hiukkaspäästöjä, mutta sinun ei tarvitse maksaa niistä.

Kun panokset hinnoitellaan, taloudelle luontainen kannustin (yleensä ahneus) ajaa käyttämään niitä tehokkaasti. Mutta jos panoksella ei ole tuntuvaa hintaa, sen liiallinen käyttö houkuttelee. Joku ajattelematon saattaa päätyä juoksuttamaan maksutonta kaivovettä niin paljon, että naapureiden pohjaveden pinta laskee liian alas.

Markkinoilla hinnoittelemattomia tekijöitä kutsumme nimellä ulkoisvaikutukset. Koska ulkoisvaikutuksia esiintyy aina, puhtaasti markkinoiden määrittämään kasvun kaavaan jää aukkoja, joita valistunut yhteiskunnallinen päätöksentekijä voi toimillaan paikata.

Kun laskemme yhteen kaikki Suomessa vuoden aikana syntyneet markkinatalouden arvonlisäykset – ja teemme jotain korjauksia esimerkiksi julkisen tuotannon osalta – eteemme hahmottuu bruttokansantuote. Se on pitkä sarja yksittäisiä aktiivisia tapahtumia. Ruisleivän tapauksessa arvonlisä muuttuu todeksi hetkellä, jona asiakas vilauttaa korttiaan maksupäätteelläsi.

Jos ajattelee markkinoiden toimintaa kuten edellä ja sisäistää myös ulkoisvaikutukset, Suomen rajojen sisäpuolella tapahtuvan arvonlisäyksen määrä on oiva ohjenuora jopa kaikelle yhteiskuntapolitiikalle.

Tämä ajatus on Kasvuatlaksen johtotähti. Katsomme, että tämä on käytännössä sama asia kuin nykyisten ja tulevien kansalaisten hyvinvoinnin maksimointi. Teemaan liittyy toki muun muassa tulonjaollisia kysymyksiä, joita atlaksessa myös sivutaan. Sen tunnustamme, että olemme mieluummin virittämässä kuin haastamassa suomalaista ja pohjoismaista hyvinvointimallia.

Työpanos, uuni ja resepti

Leipomossasi syntyy arvonlisäystä päivän, kuukauden tai vuoden aikana leivottuja leipiä kohden. Arvonlisäys ei kuitenkaan kerro rakenteista, joita sen aikaansaamiseksi tarvittiin. Siis esimerkiksi sinun uunistasi tai isoäitisi salaisesta reseptistä.

Leivän syntymiseen tarvittavia rakenteita kutsutaan pääomaksi. Uuni on aineellista, resepti aineetonta pääomaa. Kasvuatlas tarkastelee pääomaa neljän pääryhmän kautta:

Inhimillinen pääoma on suoraan sinuun sitoutunutta osaamista ja kokemusta. Tuotannollinen pääoma tarkoittaa niitä ihmisen luomia aineellisia ja aineettomia tekijöitä, jotka ovat suoraan mukana leipomisen prosessissa mutta eivät kuitenkaan kulu välittömästi (tai jos kuluvat, puhumme pääoman sijaan panoksista).

Luontopääoma käsittää kaikki ympäristön ja luonnon tarjoamat palveluvirrat alkaen ilmasta, jota hengität, ja sisältäen esimerkiksi tuulen ruispellolla tarjoaman pölytyspalvelun. Neljäs päätyyppi on sosiaalinen pääoma. Se sisältää muun muassa sinun ja asiakkaasi välisen luottamuksen sekä sen, että asiakkaillasi on tapana maksaa lähtiessään.

Pääomakannat kehittyvät investointien kautta. Tekohetkellä investointi on uhraus, sillä saman ajan ja rahan olisi voinut käyttää välittömän hyvinvoinnin lisäämiseen. Kun huollat uuniasi, et voi sinä päivänä paistaa leipiä, mutta se mahdollistaa leipomisen tulevaisuudessa.

Investointi vaikuttaa pitkään. Sen odotetaan lisäävän pääomaa, joka parantaa mahdollisuuksia synnyttää arvonlisäystä tulevina vuosina.

Luova uudistuminen

Pidemmällä aikavälillä kasvu ei kumpua siitä, että ruisleipää leivotaan enemmän ja samalla tavalla. Pääosa kasvusta liittyy oivallukseen siitä, että voimme melko samoista lähtökohdista tehdä jotakin ihan muuta.

Kun lisäät limppuun ruuansulatusta parantavia kuituja ja brändäät tuotteen terveysvaikutteiseksi, lähes sama tavara voi olla monille asiakkaille jopa 12 euron arvoinen. Jos panoskustannukset kasvavat tässä tapauksessa 50 senttiä, arvonlisäyksesi pomppaa 4,50 eurosta 10 euroon.

Mikä ajaa leipuria kehittämään terveysvaikutteista leipäänsä taikka päätymään autoteollisuuden alihankkijaksi keksimillään ruispohjaisilla kytkinlevyillä?

Tämä voima on niin sanottu leipurisota eli markkinoilla tapahtuva keskinäinen kilvoittelu, tuoreimman taloustieteen Nobel-palkinnon mukaan.

Se saa leipurit etsimään ja soveltamaan uusia ajatuksia. Tämä johtaa prosessiin, jossa kunkin hetken parhaalla tarjoamalla on tilapäistä hinnoitteluvapautta ja markkinavoima, mutta joka ajan oloon tulee parempien ajatusten ja niiden sovellusten syrjäyttämäksi. Tätä kutsutaan luovan tuhon – tai vielä mieluummin luovan uudistumisen – prosessiksi.

Kasvun resepti

Katsotaanpa tarkemmin ruisleipäsi paljastamaa kasvun reseptiä. Se löytyy tämän sivun kuviosta. Oikeassa laidassa ovat ihmisten sinänsä rajattomat tarpeet, joihin leipäsi ja yhteiskunnan kaikki muutkin arvonlisäysprosessit vastaavat. Kasvun keskeisin ohjausvaikutus tulee täältä.

Yksityisen tuotannon osalta tarpeita tyydytetään periaatteella yksi–euro–yksi–ääni itse kunkin rahapussin antamiin rajoihin asti. Julkista tuotantoa ohjaa poliittinen päätöksenteko.

Kuvion vasemmassa laidassa ovat yleiset Suomen ulkoiset ja sisäiset toimintaedellytykset sekä sosiaalinen pääoma. Se sisältää yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeiset instituutiot, kuten yksityisen omaisuuden suojan. Nämä luovat edellytyksiä yhteiskunnassa tapahtuville arvonlisäyksen prosesseille.

Edellytyksien päällä ovat kertyneet pääomakannat, jotka ovat osin julkisessa ja osin yksityisessä omistuksessa. Jokainen arvonlisäyksen prosessi ammentaa näistä pääomakannoista.

Tämän jälkeen on varsinainen yksityinen ja julkinen arvonlisäys – myös sinun ruisleipäsi. Kuviossa juuri tätä ennen ovat myös kaikki organisointi- ja tuotantotavat sekä teknologiat, jotka tarjoavat isoäidin muistilappua laajemman reseptin siihen, että ylipäätään onnistut muuttamaan kasan jauhoja leiväksi.

Tällainen yksinkertainen esitys ei tee oikeutta sille, että arvonlisäyksen ja pääomalajien välillä on keskinäisriippuvuuksia. Talous käyttää luonnonvaroja, joita luonto tai ihmisen toimet eivät välttämättä ehdi tai pysty uudistamaan.

Leipomosi toiminta kasvattaa inhimillistä pääomaa, kun leipureiden kokemus karttuu. Jonakin päivänä joku työntekijöistä saattaa perustaa oman leipomon ja lisää näin kilpailua markkinoilla. Kilpailu yllyttää kehitystyöhön.

Siitä syntyy innovaatioita, jotka kasvattavat niitä tehneiden yritysten tuottavuutta. Talouden kasvu kiihtyy.

Mieluummin reilu peli

Arvonlisäys voi olla yksityistä tai julkista. Toisinaan tuotoksista käydään kauppaa markkinoilla, toisinaan ei. Silloinkin kun kauppaa käydään, kaikki hyödyt ja haitat eivät heijastu hintoihin. Talous on mutkikas järjestelmä, kun sitä katsoo yhteiskunnan nykyisten ja tulevien kansalaisten hyvinvoinnin näkökulmasta.

Talous on harvoin kauniisti tasapainossa. Usein voidaan sanoa, että se on monesta kohdasta jopa rikki. Silti on nippu melko selviä periaatteita ajatella taloutta yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

Pääosa arvonlisäyksestä tapahtuu yksityisten yritysten tapahtumien kautta. Asiakkaasi vilauttaa maksukorttiaan päätteellesi ja sinä ojennat hänelle lämpimäisen. Julkisen sektorin keskeisin tehtävä on säätää toimintaedellytykset niin, että tämä tapahtuu mahdollisimman sujuvasti, turvallisesti ja tehokkaasti.

Osa pääomakantojen luomisen ja ylläpidon edellyttämistä investoinneista on väkisinkin julkista. Julkisille verovaroin rahoitettaville palveluille on tarpeensa. Reilu peli edellyttää myös sosiaalisia tulonsiirtoja.

Suomen mallin ideana on se, että yksityinen puoli on niin elinvoimainen, että sen kannustimia ja kannattavuutta vain melko kevyesti sormeilemalla julkinen sektori pystyy tuottamaan kaiken tavoittelemansa hyvän. Keskeinen ohjauskeino on verotus.

Julkinen sektori voi velkaantua vastuullisesti, jos se tekee investointiluontoisia panostuksia, jotka tulevat katetuksi niiden myöhemmillä tuotoilla. Jos taas otamme jatkuvasti niin sanottua syömävelkaa ei-investointiluontoisiin menoihin tai teemme investointeja, jotka tuottavat huonosti, velkaantumista voi kuvata jopa holtittomaksi.

Velka yllättää mutta väki osaa

Julkiselle velalle on vaikea määrittää tiettyä kriittistä tasoa. Mutta sellainen on olemassa. Käytännössä se löytyy, aina yllättäen ja pyytämättä, kun valtio ei saakaan tarvitsemaansa rahoitusta.

Turha sitä on peitellä: Suomi on vaikeassa tilanteessa julkisen velan kanssa, eikä tilanne ole vielä paranemassa. Tärkein ratkaisu tässä tilanteessa tulee olla Suomen uusi kasvun kaava, jota Kasvuatlas etsii.

Kasvun edellytysten on oltava kunnossa. Lisäksi yritysten on tavoiteltava kasvua. Tämä edellyttää korkeamman riskin ottamista ja tulevaisuusinvestointien tekemistä nykyhetken kannattavuuden kustannuksella.

Mitkä tahansa investoinnit eivät kuitenkaan kelpaa. Investointeihin kannustaminen pelkän investoimisen ilosta johtaa luultavasti hukkainvestointeihin, jotka eivät tuota haluttua kasvua. Kyse on myös siitä, mitä omistajat yrityksiltään haluavat. Ovatko he valmiita nostamaan pienempiä voittoja nyt, jotta saisivat parempia tuottoja tulevaisuudessa?

Yritysten kasvuhakuisuuteen kannustaminen on hankalaa. Siihen ei voi käskeä. Kasvuhakuisuus sisältää riskejä ja mahdollisuuksia, joiden suhdetta omistajien täytyy harkita.

Suomessa on melko hyvät sosiaaliset ja taloudelliset turvaverkot. Tavallaan voisi ajatella, että Suomessa olisi paljon yrittäjiä, jotka ovat valmiita ottamaan riskejä. Kuitenkin valtaosa kansalaisista valitsee mieluummin turvallisemman ja usein helpomman palkansaajan roolin.

Hyvää Suomessa on monella tavalla erinomainen kasvun ympäristö. Väestö on hyvin koulutettua ja osaavaa, monilla mittareilla maailman etevintä. Yhteiskunta on vakaa ja korruptio vähäistä. Ihmiset ovat rehellisiä ja luottavat toisiinsa.

T&k-toiminta on talouden kokoon nähden aktiivista ja panostukset kasvavat. Suomessa on lukuisia suuria omien alojensa kärkiyrityksiä kuten Kone, Konecranes, Metso, Wärtsilä ja UPM, keskikokoisia kannattavan kasvun mestareita kuten sääteknologiaan erikoistunut Vaisala ja kaiutinvalmistaja Genelec, pelialan tähdistä tai elinvoimaisesta startup-kulttuurista puhumattakaan.

Instituutiot tukevat kasvua, eikä rahastakaan ole enää niin suurta pulaa kuin ennen – julkista sektoria lukuun ottamatta. Lähivuosina tehtävät päätökset ja investoinnit määrittävät merkittävästi sitä, miltä Suomi näyttää ja tuntuu tulevaisuudessa.

MATTI PAAVONEN on Sitran pääekonomisti, joka keskittyy työssään etenkin talouden pitkän aikavälin näkymiin, kasvun analyysiin ja ennakointiin. Paavosella on kokemusta myös tilastotuotannosta ja liiketoimintajohtajan tehtävistä.