Kasvuatlaksen synteesi: Suomi ansaitsee ajattelun ja toiminnan peruskorjauksen

Mikä on parasta lasten ja nuorten kohtelua? Yksi vastaus on: annetaan heille vähintään yhtä hyvät edellytykset tulevalle elämälle kuin heidän vanhempansa aikoinaan saivat.

Lähtökohtien pitäisi olla hyvät. Suomella on maailman parhaimpiin kuuluva innovaatiokyky, osaavaa väkeä ja kehittyneet yhteiskunnan rakenteet. Silti talouskasvu on ollut pysähdyksissä pian 20 vuotta.

Tulokset näkyvät ja tuntuvat. Hyvinvointi heikkenee. Julkinen talous rapautuu. Kansalaiset ovat huolissaan.

Talousjumin kriittisin osa on yrityssektorin heikko menestys, ja sen takana tuottavuuden kasvun pysähtyminen. Yksityisen sektorin tuotanto suhteessa käytettyihin panoksiin on pysynyt paikoillaan. Selityksiksi kelpaavia, sinänsä todellisia kriisejä on riittänyt: finanssikriisi, Nokian matkapuhelinten romahdus, talouden puisen tukijalan pehmeneminen, pandemia, Venäjän aggressiivisuus, ja niin edelleen.

Loputtomiin alakuloa niillä ei voi kuitenkaan selittää. Taloutemme perustan rapautuminen on jäänyt liian vähälle huomiolle. Suomi ei ole piristynyt naapureidensa tapaan. Ero Ruotsiin ja Tanskaan on kasvanut jopa dramaattiseksi.

Suomalainen yhteiskunta ja yritykset eivät ole kyenneet siirtämään resursseja auringonlaskun aloilta uutta arvoa luoviin, korkean tuottavuuden palveluihin ja teknologioihin tarpeeksi ketterästi. Samalla väestön ikääntyminen ja osaamisen heikkeneminen uhkaavat kasvun pitkän aikavälin edellytyksiä.

Ongelma on rakenteellinen ja suurelta osin itse aiheutettu. Suomalaisissa asuva potentiaali ei ole synnyttänyt uutta taloudellista toimintaa, tuottavia investointeja ja kestävää kasvua.

Varovaisuudesta rohkeuteen

Esteet eivät ole ainoastaan teknisiä tai taloudellisia, vaan ne kumpuavat syvälle juurtuneista asenteista, kannustimista ja politiikan valinnoista. Nämä tekijät yhdessä ylläpitävät varovaisuuden kulttuuria, joka jarruttaa investointeja ja rohkeaa uudistumista.

Investoinnit – laajasti ymmärrettynä – ovat talouskasvun elinehto. Ne luovat uutta osaamista, innovaatioita, tuotantokapasiteettia, parantavat tuottavuutta ja rakentavat pohjaa tulevaisuuden hyvinvoinnille. Ellemme panosta tarpeeksi tulevaan hyvinvointiin, jaettavaksi jää vain aiemmin kylvetyn sadon hedelmiä. Jäämme kiinni vanhaan.

Kansalaistensa hyvinvoinnista kiinnostuneen valtion investointeja voi verrata vaikkapa urheilijan harjoitteluun. Jos lihaksisto lyödään laimin, katsomoon asti näkyy, miksi suoritus jää laimeaksi.

Itseaiheutetussa ongelmassa on se hyvä puoli, että sen voi itse myös korjata.

Suomi tarvitsee nyt uskottavan lupauksen tulevaisuudesta. Kyse ei ole vain leikkauksista tai sopeuttamisesta, vaan kutsusta panostaa pitkäjänteisesti uuteen nousuun. Tämä vaatii rohkeutta valita, kykyä luopua vanhasta ja tahtoa rakentaa maailmanluokan toimintaympäristö uudelle luovuudelle.

Viimeksi Suomi onnistui siinä syvän kriisin jälkeen 1990-luvulla. Paluu maailmanluokkaan voi onnistua myös nyt.

Uskottava lupaus paremmasta tulevaisuudesta rakentuu tulkintani mukaan kolmen ydinoivalluksen varaan.

Ensimmäinen: Pitää hyväksyä, että vanhaa tuhoutuu, kun uudelle raivataan tilaa. Toinen: Ikään tyneiden on annettava nuorille mahdollisuus uudistaa, ja vanhojen on aikanaan väistyttävä. Kolmas: Kaikkien toimien pitää olla uskottavia ja pitkälle tulevaisuuteen kurkottavia, jotta ihmiset ja yritykset voivat toimia pitkäjänteisesti ja näkymät kirkastuvat.

Tämän Kasvuatlaksen tavoitteena on luoda yhteistä tilannekuvaa, jonka varaan uskottava lupaus paremmasta tulevaisuudessa voidaan rakentaa.

Erittelen seuraavaksi, mistä osista pitkän aikavälin kasvuun johtava toimien kokonaisuus voisi koostua. Rakennuspalikat löytyvät tästä julkaisusta, ja niiden yhteensovittamiseen olen saanut tukea työhön kutsumani korkean tason neuvonantajaryhmän jäseniltä.

Tärkeää on, että yksikään osista ei ole erillinen, vaan ne muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden.

Osaamisen koko ketju remonttiin

Suomen talouden uskomaton menestys perustui 1900-luvulla ennen kaikkea ihmisiin ja heidän osaamiseensa. Siinä on arvokkain pääomamme myös jatkossa. Ihmisiin on panostettava. Kasvu syntyy ideoista, ja ideat syntyvät ihmisistä.

Jos haluamme tosissamme kääntää Suomen suunnan, vuosituhannen vaihteessa alkanut osaamispohjan rapautuminen on pysäytettävä ja käännettävä uudeksi nousuksi.

Olennaisinta on varmistaa, että koulutuksen ja osaamisen perusta korjataan. Koulutuspolun alkupään virheitä on vaikea korjata myöhemmin. Peruskoulun käyneillä on oltava riittävät perustaidot, joille oppimisen jatkon voi rakentaa. Säälivitosista tulee luopua. Vaatiminen on välittämistä. Samaan aikaan on varmistettava, että opettajilla on mahdollisuudet onnistua.

Olemme ymmällämme, mistä oppimisen ongelmat johtuvat. Kansainväliset arviot viittaavat siihen, että Suomen ongelma on perustason pettäminen osalla oppilaista ja sen seurauksena oppimiserojen kasvu. Ratkaisussa ei välttämättä tarvita lisäresurssia, vaan nykyisen kohdentamista siihen, mikä on tärkeintä.

Tulevaisuudessa osaamistarpeet muuttuvat niin nopeasti, että tärkeintä koulutuksessa eivät ole yksittäiset taidot, vaan kriittinen ajattelu, kyky oppia uutta ja jatkuvaan henkiseen kasvuun kannustava ajattelutapa.

Tämä ei tarkoita sivistyksen unohtamista, päinvastoin.

Toisen asteen ja korkea-asteen koulutuksessa painopisteen tulisi olla tutkintojen sijaan osaamisen kartuttamisessa ja läheisemmässä vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa. Uusien ammattien vaatimukset yhdistettynä pieneneviin nuoriin ikäluokkiin edellyttävät, että korkeakoulutuksen osuutta nuorten koulutuksessa oikeasti kasvatetaan, ei vain tavoitella kasvatettavaksi.

Lukio synnyttää valmiuksia, joita korkeakouluissa tarvitaan. Peruskoulun pitäisi kyetä tuottamaan tasa-arvoiset valmiudet lukio-opiskeluun myös pojille. Liian moni murrosikäinen poika käyttää suuren osan ajastaan ja energiastaan huomiohakuiseen pätemiseen, josta ei ole mitään hyötyä.

Poikien ja tyttöjen oppimiserot ovat Suomessa poikkeuksellisen suuret. Merkittävä osa pojista syrjäytyy yliopistopolulta jo peruskoulussa. Samaan aikaan Suomessa on jyrkkä sukupuolijakauma teknologian, matematiikan ja luonnontieteiden aloilla. Kaikki voittavat, jos sekä poikien että tyttöjen potentiaali saadaan parempaan käyttöön.

Tulevaisuuden kasvuun tarvitaan kuitenkin myös muuta osaamista kuin tekniikkaa ja luonnontieteitä. Ihmisten tarpeiden ratkaiseminen onnistuneesti edellyttää näiden tarpeiden syvällistä ymmärtämistä. Myös maahanmuuttajataustaisten lasten oppimisesta on pidettävä huolta, muutoin edessä näkyy huutava vääryys ja kytevä yhteiskunnallinen pommi.

Lukiokoulutuksen osuus toisen asteen koulutuksessa on laskenut ja ammatillisen noussut, vaikka samaan aikaan tavoittelemme korkeakoulutettujen nuorten osuuden kasvattamista. Korkeakoulujen aloituspaikkoja oli tarjolla viime vuonna 65 000, eli noin 20 000 enemmän kuin samana vuonna oli syntyneitä lapsia.

Nuorten korkeakoulutusastetta ei silti saada nousemaan. Jokin tässä ei täsmää.

Tuottavuus syntyy innovaatioiden käyttöönotosta

Tulevaisuuslupauksen tärkeimpiin investointeihin kuuluvat myös tiede ja tutkimus. Kyllä, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten on voitava kilpailla globaalisti ja kasvattaa huippuosaamista. Pelkkä pärjääminen tieteen globaalissa kilpailussa ei kuitenkaan riitä. Osaamisen pitää säteillä koulutuksen ja innovaatioyhteistyön kautta laajalle, jotta yhteiskunta saisi toivomansa.

Tuottavuuden näkökulmasta olennaista on Suomen kyky soveltaa innovaatioita käytäntöön. Yhdeksän kymmenestä täällä sovellettavasta innovaatiosta on kehitetty maan ulkopuolella.

Jotta tutkimuksen tulokset säteilisivät nimenomaan Suomen hyväksi, tutkimusrahoituksen tulisi olla nykyistä pitkäjänteisempää. Tämä sitouttaisi huippututkijat nykyistä paremmin Suomeen, mahdollistaisi osaamisen siirtymisen muille ja vahvistaisi läpimurtoinnovaatioiden edellytyksiä.

Nykyinen akateemisia julkaisuja painottava, pääosin tieteellisiin meriitteihin ja tutkimusprojektien keskinäiseen kilpailuun perustuva rahoitusjärjestelmä ei kannusta kansallisen edun mukaiseen tiiviiseen yhteistyöhön yhteiskunnan ja yritysten kanssa.

Pienen maan olisi syytä valita taistelunsa. Julkisen tutkimusrahoituksen ja teollisuuspolitiikan on tuettava samoja strategisia valintoja, joissa Suomella on aito mahdollisuus globaaliin johtoasemaan. Tämä ei tarkoita sitä, että valtion virkamiehet valitsevat voittavat toimialat, yritykset ja ideat. Mutta he voivat luoda edellytyksiä kansainvälisen mittakaavan voittajien syntymiselle. Markkinat hoitavat niiden seulomisen.

Tanskan 2000-luvun innovaatio-ohjelmassa lisättiin merkittävästi tutkijakoulutusta, panostettiin korkeakoulujen perusrahoitukseen ja luotiin selkeät kannustimet yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyölle. Toimilla saavutettiin mitattavia, positiivisia tuottavuusvaikutuksia.

Suomesta maailman paras paikka investoida

Julkisen rahoituksen ja myös yksityisen pääoman kannustimien kokonaisuutta tulisi uudistaa tavalla, joka tukee ideoiden matkaa markkinoille asti. Esimerkiksi Ruotsissa yritykset ovat investoineet huomattavasti suomalaisia enemmän aineettomaan pääomaan, joka on kriittistä innovaatioiden kaupallistamisessa ja markkinoille viemisessä.

Tästä ei voi kiittää ruotsalaista valtiokapitalismia vaan aktiivista ja pitkäjänteistä yksityistä pääomaa. Ruotsin valtio on antanut sen kukoistaa, kasvavan vaurauden aiheuttamaa eriarvoisuuttakin sietäen.

Tutkimusnäyttö osoittaa, että yksityinen pääoma on valtiota nälkäisempi, rohkeampi ja huolellisempi omistaja, kun se etsii tuottavuutta parantavia kohteita, uusia innovaatioita ja rahoittaa uutta kasvua. Ruotsin esimerkki osoittaa, että pääoma ja yhteiskunta voivat menestyä yhdessä, kun ne suhtautuvat toisiinsa mieluummin kumppaneina kuin vastustajina.

Suomi tarvitsee toimivammat pääomamarkkinat. Erityinen tarve on pääomalle, joka rahoittaa kyntensä jo näyttäneitä, kasvuun kurkottavia yrityksiä. Tuollainen pääoma mahdollistaa riskinoton vaiheessa, jossa taloudellinen menestys on jo todennäköinen.

Havainnot Suomea paremmin viime vuosina menestyneistä maista kertovat, että viisas pääoma tunnistaa mahdollisuuksia ja tukee omalla osaamisellaan kasvua. Kyse ei siis ole vain rahasta, vaan kasvuun kannustamisesta ja sen vaatimisesta.

Viisaat omistajat vaativat enemmän myös itseltään. He ymmärtävät, että yrityksen hallitustyöskentelyn ja johtamisen on noustava tasolle, joka tukee radikaalia uudistumista ja taitavaa riskinottoa pelkän hallinnoinnin sijaan.

Verotus ohjaamaan oikealle polulle

Suomen kasvu ei kiihdy, jos omistajat eivät tavoittele yrityksensä kasvua aktiivisesti ja kunnianhimoisesti. Omistajat voivat vaatia nopeampaa kasvua, kun kasvusta ja riskinotosta tehdään heille aiempaa houkuttelevampaa.

Lähtötilanne on poikkeuksellinen ja epäterve. Suomalaisyritykset eivät investoi Suomessa ansaittua tulosta takaisin reaalitalouteen. Sen sijaan ne käyttävät varojaan velkojen maksuun, sijoittavat ne rahoitusinstrumentteihin tai jakavat ne osinkoina
omistajille.

Kasvuun panostavat yritykset ottavat velkaa, eivät maksa sitä pois.

Siksi on kysyttävä, mikä saisi omistajat haluamaan ja vaatimaan kasvua nykyistä enemmän. Ainakin sen pitää olla heille kannattavaa ja järkevää. Verotus on yksi voimakkaimmista työkaluista, joilla yhteiskunta ohjaa yritysten ja omistajien käyttäytymistä.

Kannustava verotus tukee riskinottoa ja pääoman kiertoa. Yritysten verotuksen neutraalisuutta olisi syytä parantaa poistamalla riskin välttelyyn kannustavat vääristymät. Listaamattomien yritysten verotus kannustaa varastoimaan pääomia matalalla riskillä yritykseen ja perintöverotukseen varaudutaan usein kasvattamalla yrityksen kassaa investointien sijasta.

Keskustelu perintöverotuksesta on jumiutunut mustavalkoiseksi ”poistetaan–ei poisteta” -väittelyksi. Olisi syytä kysyä, mikä oikeastaan on perintöverotuksen perimmäinen ongelma, ja miten juuri se saataisiin ratkaistua. Kulisseissa on väläytelty esimerkiksi sukupolvenvaihdosten verohelpotusten kohdistamista vain tuotannolliseen pääomaan tai perheyritysten perillisten pitkiä maksuaikoja.

Vaikka kasvu ei voi perustua kasvaviin julkisiin tukiin, harkitut ja kohdennetut veroedut uusille investoinneille voivat olla sekä välttämättömiä että järkeviä. Kansainvälinen kilpailu on karua ja julkiset tuet laajassa käytössä.

Verorasitteen kevennys kannattaa kohdentaa niille investoinneille, joita Suomi erityisesti tarvitsee ja joita ei muutoin syntyisi. Toisaalta on hyvä huomata, että yleensä voimakkaasti kasvavat nuoret ja uudet yritykset eivät muutenkaan veroja maksa, koska ne ovat tappiollisia.

Maailman parhaan investointiympäristön keskeisiin piirteisiin kuuluu myös ennustettavuus. Teolliset investoinnit vaativat pitkän aikavälin varmuutta. Jos haluamme oikeasti kasvua, sääntely-ympäristön, erityisesti investointien vaatimien lupakäytäntöjen on oltava ripeitä ja verotuksen panostuksiin kannustavaa ja ennakoitavaa yli vaalikausien.

Julkisten palvelujen lupaus reilummaksi

Noin kymmenen vuotta kestänyt nollakorkojen aika päättyi 2022. Vaikka korkotasoa voi edelleen kuvata maltilliseksi tai jopa matalaksi, julkisen velan kasvavat korkomenot ovat terveellinen muistutus velkaantumisen seurauksista.

Yhteiskunnassa vallitsee nyt kohtuullisen laaja ymmärrys siitä, ettei tulevaisuuden kasvu voi perustua lisääntyvään julkisen rahan käyttöön.

Samaan aikaan sosiaaliturvamenot ovat jo lähes puolet julkisista menoista. Tulonsiirtoeuro ei muuksi muutu, vaikka sen jakaisi kuinka tehokkaasti. Sosiaaliturvan suurin ja voimakkaasti kasvava menoerä on eläkkeet, joiden määrä on kaksinkertaistunut 20 vuodessa.

Ilman eläkkeiden kasvua julkinen talous olisi nyt yhtä ylijäämäinen kuin se on alijäämäinen. Kyse on paitsi kestävyydestä, myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Nuorten, lapsiperheiden ja keski-ikäisten taakkaa ei voi loputtomasti lisätä samalla, kun väestön harmaantuvan osan tulot turvataan ja varallisuus kasvaa.

Suomalaiseen eläkejärjestelmään kertyneet vastuut tulevista eläkkeistä ovat luultavasti jo ylittäneet 1000 miljardin euron rajan. Eläkevarojen määrä oli 280 miljardia vuoden 2025 lopulla. Vaikka monet eläkeläiset ajattelevat ansainneensa tai jopa säästäneensä eläkkeensä itse, tässä on totuutta reilun neljäsosan verran.

Kattamaton eläkevastuu on kasvanut jo niin suureksi, että järjestelmän kestävyys on dramaattisesti alentuneen syntyvyyden oloissa perustellusti kyseenalaistettu. Muualla Euroopassa on jo otettu askelia siihen suuntaan, että eläkkeiden määrä riippuu aiempaa enemmän kertyneistä eläkemaksuista ja eläkevarojen todellisesta tuotosta. Selvästi kasvanut kuluerä on myös sairastamiseen ja terveyteen liittyvät kulut. Sote-alan työvoiman trendi etenee kohti tilannetta, jossa alalla työskentelisi kolmannes työvoimasta, jos maahanmuuttoa ei olisi.

Tämä ei ole kestävä polku. Sote-alan toimintatapojen on pakko uudistua.

Korkeat eläkemaksut ja verot vähentävät nuorten ostovoimaa ja hyvinvointia. Jotta julkisin varoin katettava palvelulupaus olisi kestävä, se tarvitsee tulevaisuuskestävän uudelleenarvioinnin, eräänlaisen hyvinvointivaltion ”tehdasasetusten palautuksen”.

Sen sisältö tulee olemaan lähivuosien tärkeimpiä ja poliittisia kysymyksiä. Uskottava päätös, kipeäkin, synnyttäisi ennakoitavan polun tulevaan.

Väestöhaasteesta väestöstrategiaan

Suomen alhainen syntyvyys johtaa tilanteeseen, jossa väkiluku laskee dramaattisesti ilman maahanmuuttoa. Haluammeko maahanmuuttoa? Haluammeko talouskasvua?

Kansakunnan kannalta toki olennainen kysymys on myös se, onko alhainen ja edelleen laskeva syntyvyys asia, johon ei voi mitenkään vaikuttaa? Nykyinen syntyvyys tarkoittaisi, että jokainen uusi sukupolvi olisi noin 40 prosenttia edellistä pienempi.

Väestön uudistuminen vaikuttaa ratkaisevasti paitsi inhimillisen pääoman määrään, myös talouden dynamiikkaan. Nuoret ovat vanhoja rohkeampia tarttumaan uusiin asioihin ja ottamaan myös riskejä. Kypsemmät kansalaiset keskittyvät useammin kertyneen varjelemiseen kuin uusien riskien ottamiseen.

Uuden maahanmuuttopolitiikan ydin voisi muodostua väestöstrategiasta, joka määrittelee tavoitteet, säännöt ja keinot. Maahanmuuton sosiaalinen hyväksyttävyys voisi parantua, jos Suomi ryhtyisi muiden maiden tapaan valikoimaan muuttajia. Jotta valikointi olisi mahdollista, Suomen pitäisi pystyä parantamaan houkuttelevuuttaan globaaleille osaajille.

Aikaa on vielä, jonkin verran. Edessä näkyy noin kymmenen vuoden aikaikkuna, jonka jälkeen väestö ikääntyy ja kilpailu osaajista kiristyy kaikkialla kehittyneessä maailmassa. Suomi ikääntyy muiden edellä – ja voi halutessaan kehittää myös valikoivasta maahanmuutosta kilpailuedun ennen kuin siitä todennäköisesti tulee valtavirtaa kaikkialla korkean elintason maissa.

Tämäkin sektori vaatii laajaa poliittista yhteisymmärrystä, jotta poukkoilu vähenee ja ennustettavuus vahvistuu. Yritysten kiinnostus investointeihin lisääntyy, kun niiden omistajat tietävät, ettei kasvu sammu osaavien aivojen ja käsien puutteeseen.

Ennustettavuus on tärkeää myös maahan tulijoiden kannalta. Perheiden kiinnittymiseen tarvitaan muutakin kuin työpaikka.

Yksi väestöstrategian osa-alueista olisi kansainvälisten opiskelijoiden houkuttelu ja integrointi Suomeen pysyvämmin. Työmarkkinoiden on avauduttava aidosti, mikä vaatii asenneilmapiirin muutosta. Kielitaitovaatimusten on oltava realistisia. Englannin kielen asemaa työkielenä on vahvistettava.

Samalla tulee tukea ja jopa edellyttää kotimaisten kielten oppimista, koska sekin on tärkeä kotoutumisen ja sitoutumisen tekijä.

Kestävyys aidoksi kilpailueduksi

Luonto ei ole talouden ulkopuolinen resurssi, vaan sen perusta. Kestävä talouskasvu rakentuu luontopääoman arvostamisen ja vahvistamisen varaan. Pitkällä aikavälillä kasvu on mahdollinen vain, jos luontopääomasta pidetään huolta.

Talouspolitiikan on huomioitava luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelut myös investointikohteina eikä vain suojelukustannuksina. Luontokadon pysäyttäminen on välttämätöntä talouden pitkän aikavälin kestävyydelle.

Resurssien viisaampi käyttö kiertotalouden keinoin on yksi luontopääoman vahvistamisen tärkeimmistä ratkaisuista. Kasvua kannattaa pyrkiä irrottamaan määrätietoisesti neitseellisten luonnonvarojen ylikulutuksesta, koska materiaali tehokkuus parantaa tuottavuutta ja vahvistaa myös omavaraisuutta.

Jotta luontopääomasta huolehtiminen ei synnyttäisi taloudelle lyhyellä aikavälillä vain kasvunrajoitteita, globaalisti välttämättömien ratkaisujen kehittäminen on nähtävä investointina tulevaisuuteen. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja sopeutumiseen kehitettävät innovaatiot, tuotteet ja palvelut muodostavat valtavan markkinan, jonka kysyntä kasvaa pitkälle tulevaisuuteen.

Odotettavissa olevaan muutokseen sopeutunut Suomi voi tarjota muuttuvassa maailmassa entistäkin ainutlaatuisempaa: täällä on siedettävä ilmasto, runsaasti puhdasta vettä ja luonnon rauhaa. Ovatko matkailu ja ruoan tuotanto Suomessa tulevaisuuden korkean arvonlisän aloja? Mitä voisi syntyä siitä, että tuulivoimavaroistamme vasta murto-osa on hyödynnetty?

Tulevaisuuden kasvu syntyy yhä enemmän aineettomista investoinneista, palveluista ja resursseja säästävistä kiertotalouden ratkaisuista. Suomella on niissä aito mahdollisuus nousta edelläkävijöiden joukkoon.

Kiina on noussut vihreän kasvun suurvallaksi. Mutta kaikkeen ei Kiinakaan ehdi eikä pysty. Otettavaa riittää myös Suomelle.

Kasvuatlaksen korkean tason neuvonantajaryhmään kuuluvat: AARO CANTELL on Normetin omistajayrittäjä. KATI TER HORST työskentelee Outokummun toimitusjohtajana. MIKKO SPOLANDER toimii valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikkönä. MINNA MARTIKAINEN on Vaasan yliopiston rehtori ja OTTO TOIVANEN Aalto-yliopiston taloustieteen professori. ESSI EEROLA on Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja. MIKA MALIRANTA johtaa Labore-tutkimuslaitosta. BENGT HOLMSTRÖM on emeritusprofessori ja taloustieteen nobelisti. VESA VIHRIÄLÄ on ekonomisti, joka toimi aiemmin Etlan ja EVAn toimitusjohtajana.