Pääomien synteesi: Hyvinvoinnin kasvu on pääasia

Taloudellinen toiminta luo edellytyksiä ihmisten hyvinvoinnille tarjoamalla heille aineellisen ja aineettoman kulutuksen mahdollisuuksia. Toiminnan suuruutta kuvataan bruttokansantuotteella. Asukasta kohti laskettu bkt on yleisimmin käytetty hyvinvoinnin mittari.

Bkt:lla on monia puutteita. Bkt ei ota kantaa kulutusmahdollisuuksista riippumattomiin hyvinvoinnin edellytyksiin, kulutusmahdollisuuksien jakautumiseen ihmisten kesken eikä myöskään hyvinvoinnin edellytysten kestävyyteen.

Näistä rajoitteista huolimatta bkt:n ja sitä laajempien hyvinvoinnin mittarien välillä on vahva positiivinen yhteys – sekä maiden välillä että yli ajan.

Suomen bkt on kehittynyt finanssikriisistä lähtien poikkeuksellisen huonosti 38 OECD maan joukossa. Bkt/asukas oli vuonna 2024 kolme prosenttia pienempi kuin vuonna 2008.

Tätä heikompi kehitys on ollut vain Kreikassa ja kaikkein korkeimman bkt-tason Luxemburgissa. Kun finanssikriisin alla Suomen bkt/asukas oli 8 prosenttia korkeampi kuin EU-jäsenmaissa keskimäärin, vuonna 2024 luku oli 4 prosenttia pienempi.

Tuottavuus ja demografia avaintekijät

Suomen heikko kehitys johtuu kahdesta päätekijästä, työn tuottavuuden heikosta kehityksestä ja väestörakenteen epäedullisesta muutoksesta.

Nokian matkapuhelintoiminnan romahdus ja paperiteollisuuden supistuminen ovat tuottavuuden heikkenemisen välittömät syyt, mutta ne eivät selitä aneemisuuden kestoa. Näillä sektoreilla menetetyn korkean tuottavuuden tuotannon korvaajaksi on syntynyt kovin hitaasti uutta vastaavaa tuotantoa. Tämä kertoo talouden heikosta sopeutumiskyvystä.

Yksi heikon sopeutumiskyvyn elementti oli kustannuskilpailukyvyn rapautuminen juuri finanssikriisin iskiessä ja sen hidas palautuminen. Tämä lisäsi työttömyyttä ja hidasti uuden korvaavan tuotannon syntymistä. Sittemmin kustannuskilpailukyky on parantunut ja on nykyisin pitkän ajan keskitasolla. Se ei ole huonon talouskehityksen jatkumisen syy.

Työikäisen väestön määrä kääntyi Suomessa ikääntymisen takia laskuun samaan aikaan edellä mainittujen tuottavuusshokkien kanssa. Työiän ylittäneen väestön osuus alkoi samalla nopeasti kasvaa. Ikärakenteen muutos yhdessä vuotuisen työajan lyhenemisen kanssa on johtanut asukasta kohden laskettujen työtuntien vähentymiseen, mikä on heikentänyt suoraan bkt/asukas-suhteen kasvua.

Väestön ikääntymisen voi olettaa vaikuttaneen heikentävästi myös tuottavuuteen. Yksi syy on kysynnän rakenteen muutos: eläkeikäiset käyttävät paljon palveluita, joiden tuottavuus on keskimääräistä pienempi. Toisaalta ikääntyneempi väestö karttaa enemmän riskiä, on kyse sitten työpaikoista tai sijoituksista.

Väestörakenteen muutoksella on erityisen suuri vaikutus julkisen talouden tasapainoon. Samalla kun työpanoksen muutoksen takia verotulot pienenevät, eläke- ja hoivamenot kasvavat.

Väestökehitys riippuu maahanmuutosta

Suomen väestönkasvu on jo kymmenkunta vuotta perustunut yksin maahanmuuttoon. Kuolleita on joka vuosi enemmän kuin syntyneitä, mutta kasvanut maahanmuutto on kääntänyt työikäisen väestön jopa kasvuun. Vanhushuoltosuhteen heikkenemistä muuttoliikekään ei ole pystynyt pysäyttämään.

Syntyvyys on Suomessa alentunut selvästi väestön määrän vakaana pitävää tasoa alemmaksi. Sama ilmiö koskee lähes kaikkia kehittyneitä maita, erilaisista perhepolitiikan keinoista huolimatta.

Tämä viittaa siihen, ettei syntyvyyteen todennäköisesti pystytä juurikaan vaikuttamaan politiikkatoimin. Ja vaikka niin kävisikin, syntyvyyden nousu vaikuttaisi työvoiman tarjontaan vasta pitkällä viipeellä. Niinpä nettomaahanmuutto on se muuttuja, joka määrittää lähimpien 20 vuoden työikäisen väestön määrän ja pitkälti myös väestön ikärakenteen.

Tuottavuuden hankalat määrittäjät

Työn tuottavuuden kasvu voidaan periaatteessa jakaa työpanoksen laadun (inhimillisen pääoman), aineellisen pääoman (koneet, laitteet, rakennukset, infrastruktuuri) ja aineettoman pääoman (ohjelmistot, tietokannat, tki-pääoma, organisaatiopääoma) vaikutukseen. Jäljelle jää vielä tekijä, jota tavataan kutsua kokonaistuottavuudeksi.

Tämä residuaali sisältää yleisen teknologisen kehityksen, kilpailun luoman tehokkuuspaineen, työn sekä pääoman uudelleenkohdentumisen nopeuden vaikutukset. Kokonaistuottavuuteen vaikuttavat niin ikään markkinoiden laajuuden sekä suhdannetilanteen vaikutukset mittakaava ja erikoistumisetujen hyödyntämiseen. Täsmällisen kuvan saamista vaikeuttaa se, että eri pääomaerien mittaaminen taloudellisesti oikealla tavalla on vaikeaa. Mitä huonommin mittari kuvaa asianomaista pääomaerää, sitä suurempi paino tulee muille tekijöille ja etenkin kokonaistuottavuudelle.

Eri tutkimukset antavatkin varsin erilaisia tuloksia, jotka myös vaihtelevat paljon aikaperiodista toiseen. Pääviesti on kuitenkin selvä: aineettoman pääoman, etenkin tki-pääoman, merkitys on osoittautunut suureksi. Ja mitä uskottavammin inhimillisen pääoman määrää on kyetty arvioimaan, sitä suuremmaksi sen merkitys on osoittautunut. Tuottavuutta parantavien innovaatioiden syntyminen on pitkälti kytkettävissä aineettomaan ja inhimilliseen pääomaan.

Vertailu naapureihin hyödyllinen

Luonteva tapa heikon kehityksen ymmärtämiseen on vertailu Suomen kaltaisiin maihin, Ruotsiin ja Tanskaan, osin myös Saksaan. Vertailuanalyysit, joita etenkin Matti Pohjola on tehnyt, paljastavat kiinnostavia eroja Suomen ja näiden maiden välillä.

Vuoden 2008 jälkeen Suomessa on investoitu verrokkeja vähemmän aineettomaan pääomaan ja osin vähemmän myös koneisiin ja laitteisiin. Investoinneissa ovat painottuneet poikkeuksellisen paljon rakennukset. Toimialoista Suomen investoinnit jäävät muihin nähden vähäisiksi tietointensiivisissä palveluissa.

Nämä havainnot viittaavat siihen, että investointien kohdentuminen on Suomessa ollut naapureita tehottomampaa. Aineettomat investoinnit ja tietointensiiviset palveluthan ovat olleet verrokkimaiden tuottavuuskasvun keskeisiä ajureita.

Toisaalta myös kokonaistuottavuus on kehittynyt Suomessa selvästi muita maita heikommin. Sen sijaan työvoiman laadun (inhimillisen pääoman) vaikutuksista Pohjola ei löydä suuria eroja. Niitä ei löydy myöskään työvoiman uudelleenkohdentumisesta eri toimialojen kesken.

Riskinoton ja luovuuden ongelma?

Tuottavuuden heikkous koskee Suomessa selvästi laajempaa toimialojen joukkoa kuin Ruotsissa tai Tanskassa. Kysymys on siten yleisemmästä ongelmasta kuin huono-onnisesta toimialarakenteesta. Toisaalta kyse ei voi olla myöskään olemassa olevan liiketoiminnan verrokkeja huonommasta kannattavuudesta: bruttovoittoaste on Suomen markkinasektorissa ollut vuosien ajan karkeasti verrokkien tasolla ja yleensä suurempi kuin Ruotsissa.

Mitä sitten voisivat olla selitykset huonommalle investointien kohdentumiselle ja kokonaistuottavuudelle? Täyttä varmuutta syistä ei ole, mutta vahvoja kandidaatteja kyllä.

Yksi uskottava tekijä on, että parhaisiin liikeideoihin ei löydy riskipääomaa siinä vaiheessa, kun ideoista pitäisi kasvattaa laajamittaista liiketoimintaa. Startup-toiminnan rahoitus on jäänyt Suomessa suhteellisestikin selvästi pienemmäksi kuin Ruotsissa niin sanotussa buyout-vaiheessa.

Toinen mahdollinen selitys on puutteet ideoiden kehittämisessä ja viemisessä markkinoille. Yritysten avainhenkilöiden osaaminen ei ehkä ole kasvualoilla riittänyt, ja koulutetuimman työvoiman saatavuudessa on ainakin ajoittain ollut rajoitteita.

Kolmas ongelma voi olla verrokkeja suurempi haluttomuus ottaa uudenlaiseen liiketoimintaan liittyviä riskejä. Taustalla voivat olla monenlaiset seikat, kuten epäluottamus työvoiman pidemmän ajan saatavuuteen, verotuksen luomat huonot kannustimet, heikon julkisen talouden aiheuttamat huolet vero- ja menopolitiikasta ja ehkä myös Suomen geopoliittista asemaa koskevat pelot.

Inhimillisen pääoman iso kuva

Inhimillisen pääoman riittämättömyys tuskin voi olla ratkaiseva selitys 20 vuoden tuottavuuskehityksen heikkouteen suhteessa verrokkeihin. Kehitysnäkymät antavat kuitenkin aiheen huoleen.

Korkeakoulutettujen osuudella mitattu koulutustaso on jämähtänyt noin 40 prosentin tasolle 25–34-vuotiaiden joukossa, kun OECD-alueella se on noussut lähes 50 prosenttiin. Suomi on pudonnut 15 vuodessa OECD-alueen kärkijoukosta keskiarvoa alemmalle tasolle. Toistaiseksi päätetyt toimet eivät riitä viemään Suomea edes OECD:n keskiarvoon.

Toiseksi aikuisväestön perusvalmiuksia mittaavassa PIAAC-tutkimuksessa nuorten ikäluokkien osaaminen on heikentynyt, vaikka kokonaisuutena Suomen tulokset ovat yhä erinomaisia. Kolmanneksi PISA-testit ja muut vastaavat testit osoittavat peruskoululaisten oppimistulosten heikentyneen ja oppimiserojen kasvaneen.

Luontopääoma ja lyhytjänteisyys

Taloustoimet hyödyntävät luontoa monin eri tavoin: energia- ja raaka-ainelähteinä ja myös tuotantoprosessien sivutuotteiden kaatopaikkana. Hyödyntämisen kustannukset eivät kuitenkaan tule aina hyödyntäjien maksettavaksi. Toiminta voi siksi saavuttaa liian suuret mittasuhteet.

Ilmastonmuutos ja luontokato ovat seurauksia tällaisista negatiivisista ulkoisvaikutuksista. Kummankin ilmiön aiheuttamat välittömät hyvinvointitappiot, ajan mittaan kasvavat kielteiset vaikutukset tuotantomahdollisuuksiin sekä potentiaalisesti katastrofaaliset seuraukset ihmiskunnalle ovat johtaneet pyrkimyksiin kehityksen hillitsemiseksi.

Ilmasto- ja biodiversiteettipolitiikan hyödyt toteutuvat kaukana tulevaisuudessa ja jakautuvat epäselvällä tavalla. Kustannukset sen sijaan realisoituvat nopeasti, osuvat helposti tunnistettaviin tahoihin ja aiheuttavat hitaampaa bkt-kasvua lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Tämä on sekä taloudellinen että poliittinen ongelma.

Asetelma on nostanut yrityksissä ja kansalaisissa vastarintaa korjaavaa politiikkaa kohtaan. Kun lyhytnäköiset poliitikot hyödyntävät heille avautuvan tilaisuuden, vastuullinen politiikka voi päättyä täyskäännökseen. Näin on tapahtunut Yhdysvalloissa.

Luontopääoman säilyttämiseen liittyvän politiikan haasteita voidaan kuitenkin lieventää.

Yksi asia on painottaa kustannustehokkaita ja kansainvälisesti mahdollisimman yhdenmukaisia toimia, Suomen osalta etenkin EU-alueella. Toisaalta kansallisen politiikan kannattaa keskittyä sellaisiin ratkaisuihin, joista voi syntyä muualle myytäviksi kelpaavia tuotteita tai palveluita tai jotka palvelevat myös muita yhteiskunnallisia tavoitteita. Viimeksi mainittu voi tarkoittaa esimerkiksi riippuvuuden vähentämistä potentiaalisesti vihamielisten maiden raaka-aineista tai tuotannosta.

Tutkimustietoa taloustoimien vaikutuksista luontopääomaan, luontopääoman muutoksen talousvaikutuksista sekä ilmasto- ja biodiversiteettipolitiikan vaikutuksista on kyettävä hyödyntämään paremmin. Vain hyvän tiedon pohjalta voidaan saada tehokkaita ratkaisuja.

Järkevän politiikan suuntaviivoja

Talouskasvun ja etenkin julkisen talouden tasapainon tärkeä edellytys on siedettävä väestökehitys. Tämä vaatii viime vuosina toteutuneen suuruista nettomaahanmuuttoa ja muuttajien valikoimista työmarkkinoiden tarpeiden mukaan. Lähtökohta on onneksi selvästi parempi kuin vielä vuosikymmen sitten.

Potentiaali tuottavuuden kasvulle on myös olemassa. Suomessa on kilpailukykyistä osaamista ja sitä hyödyntäviä startup-yrityksiä teknologioissa, joiden voi olettaa olevan pitkään globaalin kasvun ytimessä. Tällaisia ovat mobiiliteknologia, tekoäly, kvanttilaskenta, avaruusteknologia, terveys teknologia, energiateknologia jne. Suomella on myös edellytykset tarjota paljon päästötöntä energiaa erilaiselle tuotannolle koko maassa – ja paljon tilaa.

Potentiaali ei kuitenkaan realisoidu itsestään, vaan vaatii selkeää ja hyvin harkittua rakenne politiikkaa. Politiikkatoimien huolellisen valmistelun merkitystä korostaa se, että julkisen talouden sopeuttamisen tarve ei salli suurta riskinottoa kasvua tukevien julkisten menojen lisäämisessä tai verotuksen keventämisessä. Lisäpanostukset on rahoitettava muista menoista tinkimällä tai muita taloustoimia vähän haittaavaa verotusta kiristämällä.

Inhimillisen pääoman kasvu on välttämätön edellytys tuottavuuden kasvun nopeutumiselle. Tämä edellyttää koulutusasteen nousua verrokkimaiden tasolle, peruskoulun oppimistulosten parantumista, aikuiskoulutuksen suuntautumista eniten osaamisen päivitystä tarvitseville ja koulutussisältöjen uudelleenarviointia kaikilla koulutuksen tasoilla – etenkin tekoälyn luomien muutospaineiden takia.

Vaikka koulutusjärjestelmän pohja on monelta osin hyvä, mikään mainituista kolmesta parannustarpeesta ei toteudu pienillä viilauksilla. Tarvitaan monien vakiintuneiden asioiden miettimistä uudelleen, tutkimustiedon pohjalta.

Tki-investoinnit kartuttavat keskeistä aineetonta pääomakomponenttia. Parlamentaarisen sitoumuksen mukainen tavoite talouden tki-panostusten nostamisesta neljään prosenttiin bkt:sta on hyvä lähtökohta. Sen vaatimasta julkisen rahoituksen lisäämisurasta on pidettävä kiinni. Samalla on koko ajan pidettävä huolta kohdennuksen tehokkuudesta.

Pääomarahoituksen kotimaista tarjontaa on pyrittävä lisäämään selvästi, jotta startup yritysten skaalautumista Suomea hyödyttävällä tavalla voidaan vahvistaa. Pääosin kyse täytyy olla parempien kannusteiden luomisesta yksityiselle rahoitukselle. Tätä voisi palvella esimerkiksi pääomasijoituksista saatujen voittojen verottomuus, jos varat sijoitetaan nopeasti uudelleen riskikohteisiin.

Myös valtiolla on merkitystä riskirahoituksen tarjoajana. Tämä onnistuu parhaiten rahastojen kautta, jolloin yksityisten rahoittajien intressit ja osaaminen tukevat tehokasta kohdennusta. Yksittäisissä tapauksissa toki myös suorat sijoitukset yrityksiin voivat tulla kysymykseen strategisesti tärkeiden toimintojen ankkuroimiseksi Suomeen.

Makrotaloudellisen ympäristön vakaus, sääntelyn ja verotuksen ennustettavuus sekä työmarkkinoiden joustavuus vähentävät Suomeen ja Suomessa tehtävien investointien riskejä. Nämä tekijät tukevat sekä aineellisen että aineettoman pääomamuodostuksen lisääntymistä.

Julkisen talouden vakauttaminen on tärkeä osa tällaista vakauspolitiikkaa, vaikka se lyhyellä aikavälillä heikentääkin kysyntää. Myös Suomen turvallisuuden vahvistaminen on merkityksellinen seikka investointeihin liittyvien koettujen riskien vähentämiseksi.

EU:n sisämarkkinoiden toiminnan parantaminen on tärkeä Suomen taloudellisen ympäristön kehittämiselle tilanteessa, jossa kaupankäyntiin EU:n ulkopuolisten maiden kanssa liittyy aikaisempaa enemmän epävarmuutta. Sama koskee pääomamarkkinoiden kehittämistä ja EU:n varojen käyttöä teknologisen kehityksen edistämiseen.

Muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa Suomen taloudellisista ja turvallisuuteen liittyvistä intresseistä ei pystytä huolehtimaan ilman nykyistä vahvempaa EU:ta. Suomen tulisi tämän vuoksi arvioida uudelleen varauksellista suhtautumistaan EU:n budjetin merkittävään kasvattamiseen ja määräenemmistöpäätöksenteon alan laajentamiseen.

Ilmastopolitiikan sovittaminen yhteen kasvun vahvistamisen kanssa vaatii politiikkatoimilta huomattavaa tehokkuutta.

Politiikan painopisteen tulee olla sellaisissa EU-tason toimissa, jotka kohtelevat yksittäisen maan taloustoimia mahdollisimman tasapuolisesti. Kansallisessa politiikassa painoa tulee antaa ratkaisuille, jotka tukevat ilmastotavoitteita palvelevien tuotteiden ja palveluiden luomista myös vientimarkkinoille.

VESA VIHRIÄLÄ on ekonomisti, joka on työskennellyt muun muassa talouskomissaari Olli Rehnin neuvonantajana, Etlan toimitusjohtajana ja Helsingin yliopistossa työelämäprofessorina.