Kuva: Topias Dean, Sitra

Julkaistu 08.07.2020

Koronakriisi haastaa osallistuvaa demokratiaa

Jännite keskitetyn päätöksenteon ja laajan osallisuuden välillä on voimistunut koronakriisissä. Poikkeusaikana keskitetyllä päätöksenteolla on ollut laaja hyväksyntä, mutta nyt olisi tärkeää jatkaa osallistuvan demokratian kehittämistä.
Kirjoittajat
Asiantuntija, Ennakointi, Sitra
Jenna työskentelee yhteiskunnallisen ennakoinnin asiantuntijana Sitran ennakointitiimissä, jossa hän erilaisten projektien kautta tukee yhteiskuntaa siirtymässä yhteiskuntaan, jossa eletään hyvää elämää maapallon kantokyvyn rajoissa. Tällä hetkellä Jennaa työllistää Tulevaisuuden uudistajat -projekti, joka yhdistää tulevaisuusajattelua ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen taitoja.
Asiantuntija, Ennakointi, Sitra
Hannu-Pekka työskentelee asiantuntijana Sitran ennakointitiimissä. Tällä hetkellä hän on mukana Tulevaisuuden uudistajat -hankkeessa, jonka lisäksi hän tekee selvitystyötä yhteiskunnallisen vaikuttamisen murroksesta Kansanvallan peruskorjaus -avainalueelle.
Kirjoitussarja

Koronan vaikutukset

Artikkeli on kolmas osa Koronan vaikutukset -kirjoitussarjassa, jota julkaistaan kesän 2020 aikana. Sarjassa avataan koronan pidempiaikaisia vaikutuksia megatrendien avulla. Tunnistamme keskeisiä kysymyksiä ja valinnanpaikkoja, joista pitäisi parhaillaan keskustella, sillä koronan jälkeisen maailman perustuksia luodaan nyt. Nostamme myös muutoksen ensioireita eli heikkoja signaaleja sekä toivoa herättäviä kehityskulkuja. Kyseinen artikkeli paneutuu koronan vaikutuksiin maailmanpolitiikan ja demokratian muutostarpeiden näkökulmasta.

Sitran Megatrendit 2020 -raportissa verkostomaisen vallan kasvu on nostettu esiin yhtenä megatrendinä. Verkostomaisella vallalla viitataan siihen, että perinteisten vallan lajien, kuten taloudellisen ja poliittisen vallan rinnalla vuorovaikutuksella ja verkostoilla on yhä enemmän merkitystä. Verkostomaisen vallan kasvua ovat vauhdittaneet ennen kaikkea internet ja sosiaalinen media. Suurien yleisöjen tavoittamiseen tai kollektiivisen toiminnan organisoimiseen ei tarvita enää välttämättä suuria organisaatioita tai rahan tuomaa valtaa, vaan käytännössä kenen tahansa on mahdollista luoda paikallisia tai globaaleja verkostoja ja vaikuttaa niiden kautta. Erinomainen hiljattainen esimerkki tästä on kansainvälinen K-pop yhteisö, joka organisoi sosiaalisen median kanavien kautta kampanjan, jossa varattiin suuri määrä pääsylippuja Trumpin vaalitilaisuuteen. Tilaisuus jäi lopulta puolityhjäksi, koska K-pop fanien aikomus oli heikentää Trumpia, ei tukea häntä.

Koronapandemia on asettanut yhteiskunnat uudenlaisten haasteiden eteen sekä sisäisesti että ulkoisesti. Megatrendi Useista ilmiöistä koostuva yleinen kehityssuunta, laaja muutoksen kaari, kuten esimerkiksi ekologinen kestävyyskriisi. Megatrendien nähdään usein tapahtuvan globaalilla tasolla ja kehityssuunnan uskotaan usein jatkuvan samansuuntaisena. eivät silti ole kadonneet minnekään. Trendien painottumisessa voidaan kuitenkin nähdä merkittäviä muutoksia niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Tässä Koronan vaikutukset -kirjoitussarjan kolmannessa artikkelissa pohdimme sitä, miltä Megatrendit 2020 -raportissa esiin nostetut verkostomaisen vallan jännitteet näyttävät koronan aikaansaamassa uudenlaisessa maailman tilassa.

Keskitetyt päätökset vs. laaja osallisuus 

Jännite keskitetyn päätöksenteon ja laajan osallisuuden välillä on edennyt pikakelauksella koronaviruksen takia ja kyseinen jännite on nyt entistä ajankohtaisempi. Koronaviruskriisin tiimellyksessä päättäjiltä on odotettu nopeita toimia, ja kansalaiset ovat hyväksyneet ne ilman vaatimuksia kuulemisista tai muusta osallisuudesta.

Megatrendit 2020 -julkaisussa jännitteen ajateltiin tulevan näkyväksi erityisesti ekologisen kestävyyskriisin seurauksena. Jotta pysymme 1,5 asteen päästövähennyspolulla ja saavutamme kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, tarvitsemme ripeää päätöksentekokykyä. Toisaalta, jotta siirtymä ekologisesti kestävään yhteiskuntaan voi olla reilu ja ihmisten hyväksyttävissä, tarvitaan laajaa osallisuutta ja yhteisen ymmärryksen rakentamista tilanteesta – siis nopeita päätöksiä laajasti ihmisiä kuunnellen ja osallistaen. Nämä kaksi vaadetta muodostavat melkoisen jännitteen erityisesti ajankäytön suhteen.

Se, minkä ajateltiin tapahtuvan ekologisen kestävyyskriisin vuoksi, on tapahtunut paljon nopeammalla aikataululla koronakriisin seurauksena. Kriisin akuutissa vaiheessa keskitetty päätöksenteko on ollut kansalaisten laajasti hyväksymää. Nyt olemme asteittain lievenevien rajoitusten tilanteessa, mutta vielä ei ole näkymää siitä, mitä tämä tarkoittaa päätöksenteon kannalta. Onko vaarana, että teknokraattinen asiantuntijavaltaan ja ylimpiin päätöksentekijöihin nojaava malli jyrää jopa vuosia? Mitä seurauksia tällä olisi kansanvaltaiselle demokratialle? Tilanteessa, jossa 50 maata on julistanut poikkeustilan tai ottanut valmiuslain käyttöön täytyisi kiinnittää erityisen suurta huomiota siihen, että poikkeustilat ovat väliaikaisia ja niillä on päättymispäivä. Lisäksi on jatkuvasti arvioitava päätöksentekijöitä ja vaadittava läpinäkyvyyttä. ”Suvereeni on se, joka päättää poikkeustilasta,” kuten yksi valtio-opin perusajatuksista kuuluu.

Suomessa poikkeustila päättyi, kun valmiuslaki poistettiin 15.6., mutta esimerkiksi Unkarissa tilanne on hyvin toisenlainen. Unkari luopui oikeusvaltioperiaatteesta ja sen mukana demokratiasta koronakriisin varjolla (30.3.). Freedom Housen mukaan Unkari ei ole enää demokratia. Unkarin lipuminen pois demokratiasta on ollut jyrkintä Freedom Housen vuodesta 1995 julkaistun demokratioiden tilaa käsittelevän tutkimuksen historiassa. Demokratian tila Euroopassa ja sen lähialueilla on muutenkin alamäessä. 25 vuotta sitten Euroopassa oli enemmän demokraattisia valtioita kuin nyt. Freedom House sysää vastuuta tilanteesta EU:lle, joka ei ole käytännössä mitenkään rankaissut Puolaa ja Unkaria niiden jatkuvista oikeusvaltion rapauttamiseen tähtäävistä toimista.

”Euroopan unionille – siis myös meille suomalaisille – yhden sen jäsenmaan luisuminen takaisin diktatuuriin on brexitiäkin suurempi takaisku”, kirjoittaa artikkelissaan Kansanvallan peruskorjaus -projektissa työskentelevä Petri Tuomi-Nikula, joka on aikaisemmin urallaan toiminut Unkarin suurlähettiläänä. Tuomi-Nikula muistuttaa, että Suomen hallitus esitti viime kesänä EU-puheenjohtajamaana oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen kytkemistä EU-tukien yhdeksi ehdoksi.

Liberaalin demokratian koetaan olevan laajemminkin uhattuna koronapandemian vuoksi. Monet järjestöt, lainsäätäjät, nobelistit ja noin 500 entistä valtionjohtajaa ovat allekirjoittaneet ruotsalaisen Idea-instituutin vetoomuksen demokratian puolesta. Vetoomuksessa todetaan, että ei ole sattumaa, että koronapandemia alkoi maasta, jossa informaation ei sallita kulkevan vapaasti ja jossa valtio rankaisi niitä, jotka varoittivat viruksen vaaroista. Varoitukset nähtiin huhuina, jotka voivat vahingoittaa Kiinan arvovaltaa. Kun vastuullisten kansalaisten äänet vaiennetaan, voivat seuraukset olla tappavia, ei vain yhdelle maalle, vaan koko maailmalle. Vain demokratian keinoin yhteiskunnat voivat rakentaa sellaista luottamusta, joka vie kriisin yli, vetoomuksessa todetaan.

Lipun ympärille kokoontuminen kriisissä tyypillistä 

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan julkaiseman asennetutkimuksen mukaan 89 prosenttia vastaajista tuki hallituksen toimia kriisin keskellä. Kansa on kokoontunut lipun ympärille. Lipun ympärille kokoontumisella viitataan siihen, että kansainvälisten kriisien tai sotien aikana poliittisten johtajien suosiolla on tapana kasvaa. Näin näyttäisi tapahtuneen koronakriisin aikana myös Suomessa.  

Kansainvälisten luottamusbarometrien mukaan muutos on merkittävä. Trendi, jonka mukaan luottamus on jo vuosien ajan siirtynyt virallisista auktoriteeteista ja asiantuntijoista vertaisiin, on ainakin hetkellisesti kääntynyt koronakriisin vuoksi. Ensimmäistä kertaa 20 vuoteen valtiot ovat kaikkein luotetuin toimija, kertoo 11 maan vastaukset kattava Edelmanin luottamusbarometri. Luottamus on ennätyksellisen korkealla muitakin instituutioita kuin valtiota kohtaan. Luottamuskuilu eri koulutusasteiden välillä on kuitenkin pysynyt suurena. Korkeakoulutetut luottavat instituutioihin enemmän, kuin vähemmän koulutetut.

Viestinnän professori Anu Kantola kirjoittaa, etteivät päättäjät ja asiantuntijat voi enää pantata tietoa sen nojalla, ettei syntyisi sekaannusta. Tieteellisen tiedon rajoitteet päätöksenteon näkökulmasta ovatkin tulleet pandemian aikana selvemmin esiin. Ymmärrys siitä, että tieteellisellä tiedollakin voidaan perustella hyvin erilaisia ratkaisuja, on lisääntynyt. Kun ratkaistavana olevat asiat ovat monimutkaisia ja uusia, ei tieteellistä vertaisarvioitua tietoa ole välttämättä vielä saatavilla. Toisaalta tutkimuksesta johdetut päätökset eivät useinkaan ole yksiselitteisiä. Koronan aikana tutkijoilta, medialta ja päätöksentekijöiltä on vaadittu kuitenkin kykyä tehdä nopeita päätöksiä ja kommunikoida niistä epävarmassa tilanteessa. Tämä on tuonut jännitteen tieteellisen tiedon luonteen ja nopean, mutta tietoperustaisen päätöksenteon välille.  

Politiikan tutkija David Runcimanin mukaan näkemys siitä, että politiikka olisi tauolla, on turhan kapea. Olemme ehkä tottuneet ajattelemaan politiikkaa puolueiden välisenä kamppailuna, mutta isompi kysymys demokratioissa on kuitenkin se, miten hallitukset käyttävät sitä erityislaatuisen suurta valtaa, jonka äänestäjät ovat heille antaneet, ja miten äänestäjät vastaavat tuohon vallankäyttöön. Runciman muistuttaa, että vaikka pandemiakriisi on globaali, niin kansallisvaltioilla on todella suuri rooli ja ihmisten kokemus kriisistä vaihtelee suuresti sen mukaan, minkä maan kansalainen hän sattuu olemaan. Yhdenkään valtion tilanne ei lopulta tule olemaan samanlainen, vaan se, milloin ja minkälaisia päätöksiä on tehty, vaikuttaa lopputulemiin paljonkin

Nopeutettu siirtymä digitaalisen ajan demokratiaan?

Laajan osallisuuden ihanteen kanssa ristiriidassa on koronan aikaansaama tilanne, jossa melkeinpä arvostetuinta kansalaisvaikuttamista on ollut istua kiltisti kotona ja pitää turvavälejä. Julkisen tilan käyttö on tärkeä osa politiikkaa. Mielenosoittaminen kaduilla on vakiintuneissakin demokratioissa yksi tärkeimmistä keinoista ilmentää vaatimusten intensiteettiä. Jokaisella on vain yksi ääni vaaleissa, mutta jos viestejään haluaa korostaa, voi harjoittaa ”katupolitiikkaa”. Tänä keväänä kuitenkin kaikki kansalaisten poliittinen toiminta ilmastolakoista traktorimarsseihin on ollut tauolla tai siirtynyt nettiin. Miten osoittaa joukkojen voimaa ja pitää yllä motivaatiota kansalaisvaikuttamiseen, kun julkinen tila on ollut poissa käytöstä?

Parhaimmillaan poikkeusolot voivat antaa mahdollisuuden digitaalisen demokratian kehittämiselle. Vaikka digitaalisen demokratian mahdollisuuksiin on pitkään suhtauduttu epäilevästi muun muassa tietoturvariskien vuoksi, niin esimerkiksi Nesta on tuonut esiin, että osallistuvan demokratian kehittämisestä ei pitäisi luopua korona-aikanakaan, vaan päinvastoin, Teams-Zoom-valmiuksien kasvu on hyvä pohja rakentaa uusia osallisuuden muotoja myös hallintoon.

Vaaleja on jouduttu siirtämään jokaisella mantereella, mutta samaan aikaan on nähty myös kehitystä digitaalisten osallistumisen tapojen käyttöönotossa. Iso-Britannian parlamentti järjesti onnistuneesti ensimmäisen pääministerin kyselytunnin osittain verkossa, EU-parlamentti on siirtynyt verkkoäänestämiseen ja Skotlannin parlamentti on järjestänyt niin ikään virtuaalisen kyselytunnin. Nyt se, minkä odotettiin vaativan vuosia aikaa, on tapahtunut päivissä, kun koronavirus on pakottanut etätyökalujen käyttöönoton päätöksenteon välineeksi viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana. Digitaalisista menetelmistä ei ole pulaa. Niitä löytyy niin yhteiseen ideointiin, ehdotusten kehittämiseen kuin kansalaisten osallistumiseen päätöksentekoon.

Miltä digitaalisten työkalujen käyttö osana päätöksentekoa ja ihmisten osallistumista sitten näyttää Suomessa? Koronaviruksen myötä on ainakin paljastunut, että Suomen eduskunnan valmiudet digiäänestyksiin ja etätyöskentelyyn eivät ole olleet ajan tasalla. Tämä kävi ilmi etenkin, kun hallitus siirtyi etätöihin mahdollisen koronavirusaltistuksen vuoksi toukokuun alussa. Kaksi hallituksen ministeriä oli ollut samassa tilassa koronavirukselle altistuneen henkilön kanssa. Täysistunto jouduttiin perumaan, koska ei ollut keinoja järjestää sitä etänä. Mahdollisuuksia etä-äänestämisen järjestämiseen selvitetään eduskunnassa parasta aikaa. Eduskunnan työtapojen kiinnitettiin huomiota myös Kansanvallan peruskorjaus -julkaisussa: ”Eräs haastateltu totesi osuvasti, että eduskunnan läpi kulkevat maan uusimmat asiat, mutta niitä käsitellään maan vanhimmilla työtavoilla.” Koronavirus voi parhaimmillaan sysätä niin eduskunnan kuin muutkin julkiset toimijat kehittämään tapoja, joilla he ovat yhteydessä kansalaisiin. Digityökalut mahdollistavat jo paljon, ja käyttäjälähtöisen mielipiteenmuodostamisen ja organisoitumisen mahdollistavien teknologien tulo kiinteäksi osaksi ihmisten arkea luo myös painetta tähän suuntaan.

Kiinnostus uusia osallistumismuotoja ja myös niiden käyttö on selvästi lisääntynyt Suomessa viimeisten vuosikymmenien aikana. Erityisesti kansalaisaloite on osoittautunut erittäin suosituksi vaikutuskanavaksi. Kehityksestä huolimatta Suomi on edelleen leimallisesti edustuksellinen demokratia, jossa poliittisista päätöksistä vastaavat viime kädessä vaaleilla valittavat edustajat. Uudet osallistumismuodot eivät ole saaneet aikaan ratkaisevia muutoksia poliittisen järjestelmän perusluonteeseen. Tutkimusten mukaan niitä vaivaa myös sama osallistumisen kumuloituminen kuin perinteistä vaaliosallistumistakin eli jo valmiiksi aktiiviset kansalaiset hyödyntävät niitä muita enemmän.

Teknologiset ja kulttuuriset edellytykset tehdä yhteiskunnallisesta osallistumisesta entistä helpompaa ja houkuttelevampaa ovat olemassa. Myös paine tähän suuntaan on entistä suurempi, sillä äänestysprosentit ovat olleet jo pitkään laskukäyrällä, eikä puolueiden kautta vaikuttaminen innosta kuin pientä osaa suomalaisista. Kriittinen kysymys kuuluu: uskalletaanko valtaa todella jakaa uudella tavalla vai typistyvätkö uudet osallistumisen muodot vain edustuksellisen järjestelmän trendikkäiksi täydennyksiksi, jotka on helppo unohtaa kriisien varjolla?

Katupolitiikkaa korona-aikana 

Miljoonat ihmiset ovat osoittaneet mieltään ympäri maailmaa poliisiväkivaltaa ja rasismia vastaan sen jälkeen, kun George Floyd kuoli toukokuussa pidätystilanteessa Minneapolisissa. Tarve osoittaa mieltään ja käyttää ääntään kasvoi niin suureksi, että ulkonaliikkumiskieltoja ja kokoontumisrajoituksia on uhmattu. Kun raivo, pettymys, pelko ja vuosisatojen sorto kiteytyivät Floydin kohtalossa, eivät muut vaikuttamisen muodot riittäneet. Oli osoitettava intensiteettiä kadulla. ”Mielenosoittaminen on fyysistä, se saa asioita tapahtumaan. Mielestäni on vaikea nähdä aikaa, jolloin siirrymme siihen, että mieltä osoitetaan pelkästään verkossa,” kuvailee aktivisti ja San Josen valtionyliopiston viestinnän professori Nikki Yeboah. Koronavirukseen on USA:ssa kuollut lähes kolme kertaa enemmän afroamerikkalaisia kuin valkoihoisia. Monissa muissakin maissa koronavirus on koskettanut eniten haavoittuvassa asemassa olevia ja köyhiä asuinalueita. Englannissa tummaihoiset ja eteläaasialaiset ovat yliedustettuina covid-19-tartunnoissa ja Ruotsissa maahanmuuttaja- ja heikompi sosioekonominen tausta kasvattaa todennäköisyyttä sairastua.

Barack Obaman mukaan mielenosoitusten merkitys on julkisen tietoisuuden herättämisessä, epäoikeudenmukaisuuksien esiin nostamisessa ja siinä, että valtaa pitäville tulee epämukava olo. Amerikkalaisessa historiassa juuri mielenosoitusten ja kansalaistottelemattomuuden kautta poliittinen järjestelmä on ylipäätään saatu huomaamaan vähemmistöt, Obama kirjoittaa. Yksi keskeinen ero autoritaaristen ja demokraattisten maiden välillä on mahdollisuus protestoida valtaapitäviä mielenosoituksessa ja mennä sen jälkeen turvallisesti kotiin. Myös autoritaarisissa järjestelmissä on vaaleja (vaikka ne eivät olisikaan kovin vapaita), mutta oikeutta osoittaa mieltään ilman seuraamuksia ei ole. Jos meillä on pitkiä aikoja tyhjiä katuja, niin se vaikuttaa ihmisten käsityksiin demokratiasta. Digitaalinen demokratia ei ole sama asia, politiikan tutkija Ivan Krastev toteaa. Ihmisille on tärkeää seisoa vieri vieressä vastustamassa tai kannattamassa heille tärkeitä asioita. Vaikuttamisen tapoja on toki paljon muitakin kuin mielenosoituksiin osallistuminen.

Sananvapaus vs. informaatiovaikuttaminen 

Koronaviruksesta leviää ja levitetään runsaasti väärää informaatiota. Pandemian rinnalla kulkeekin ”infodemia” eli informaatioepidemia. Valeuutiset, salaliittoteoriat, kontekstista irrotetut graafit ja terveyshuuhaa kukoistavat poikkeustilanteessa. Niiden lietsoman hämmennyksen vähentämiseksi lähdekritiikki, kokonaiskuva ja yhteinen rakentava keskustelu korostuvat, Sitran Mikko Dufva kirjoittaa blogissaan. Noin puolet Edelmanin globaaliin luottamusbarometriin vastanneista kokee, että koronakriisin aikana on ollut vaikeaa löytää luotettavaa tietoa.

Salaliittoteorioista erityisesti pinnalla on ollut teoria, jonka mukaan mobiiliyhteyksiä varten rakennettavat 5G-verkot levittävät koronavirusta. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Hollannissa ja Ruotsissa on poltettu useita 5G-tukiasemia osittain siksi, että niiden uskotaan edesauttavan koronaviruksen leviämistä, kerrotaan Ylen uutisessa. Myös Pedersöressä Pohjanmaalla poltettiin telemasto, mutta teon motiivista ei ole ollut varmuutta. Toimittaja Johanna Vehkoon mukaan salaliittoteorioille on tyypillistä syyn ja seurauksen näkeminen asioissa, jotka eivät todellisuudessa liity toisiinsa. Vehkoo toteaa, että huolta aiheuttava tilanne, pelko ja epävarmuus ovat omiaan kasvattamaan salaliittoteorioiden suosiota.

Somejätit tämänkin kriisin polttopisteessä 

Korona-aika on nostanut jälleen pintaan kysymykset sananvapaudesta ja datayhtiöiden vastuusta julkisen keskustelun foorumeina. Julkiset keskustelut käydään yhä enemmän yksityisomisteisilla “toreilla” eli Twitterissä ja muilla sosiaalisen median alustoilla, joiden kannusteet ohjaavat keskustelujen suuntaa merkittävästi. Mikä on näiden alustojen vastuu siinä tapauksessa, että virheellisiä tietoja esimerkiksi koronaan liittyen lähtee leviämään laajalle? Voivatko ne vain vedota siihen, että ne eivät ole vastuussa sisältöjen oikeellisuudesta, vaan alkuperäinen tekstin tekijä on? Toisaalta, jos alustat kiristävät sääntöjään julkaisun suhteen, voidaan kysyä, mikä legitimiteetti niillä on sensuroida julkisia keskusteluja. Ajaudummeko yksityistetyn sensuurin aikakauteen?

Tätä debattia on käyty paljon presidentti Donald Trumpin lausuntojen kohdalla. Facebookin perustaja Mark Zuckerberg totesi maaliskuussa, ettei hän hyväksy valeinformaatiota, kuten presidentti Trumpin lausuntoja valkaisuaineesta hyvänä parannuskeinona koronavirukseen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, kun Trump jatkoi kyseenalaisten neuvojen antamista ultraviolettivalon ja desinfiointiaineen käytöstä parannuskeinona. Suurin osa datayhtiöistä on perustanut toimintatapansa oletukseen, että hallitukseen ja terveysviranomaisiin voi luottaa. Kun valeinformaatio tuleekin Valkoisesta talosta, on datayhtiöiden asema tukala.

Tilanne ei kuitenkaan ole uusi. Keskustelua datayhtiöiden ja somealustojen vastuusta on käyty vuosia ja kiihtyvällä tahdilla koko Trumpin kauden ajan. Jonkinlainen käänne tapahtui toukokuun lopussa, kun Twitter asetti ensimmäistä kertaa Trumpin tviitin yhteyteen kehotuksen tarkistaa viestin paikkansapitävyys. Tviitin sisältö liittyi postiäänestykseen USA:ssa.

330 miljoonan käyttäjän Twitterillä ei ole aikaisemmin ollut resursseja tai halua tehdä laajamittaista faktantarkistusta. Pandemian aikana suunta on kuitenkin kääntynyt. Maaliskuussa Twitter päivitti käyttöehtonsa ja nyt mukana on maininta siitä, että palvelu poistaa sellaiset viestit, jotka ovat vastoin viranomaislähteiden kantoja globaalista kansanterveydestä. Tämä koskee myös ja erityisesti valtioiden johtajia. Pian Trumpin tviitin uudenlaisen kohtelun jälkeen Twitter poisti Brasilian presidentti Jair Bolsonaron ja Venezuelan presidentti Nicolás Maduron tviittejä. Twitter perusteli poistamista sillä, että viestien sisällöt turvavälien tarpeettomuudesta ja valheellisista koronan parannuskeinoista voivat aiheuttaa niin laajoja haittoja, ettei pelkkä maininta faktantarkistuksen tarpeesta riitä.

Presidentin faktojen tarkistaminen vie teknologiayhtiötä lähemmäksi kustantajia ja julkaisijoita, jotka tekevät jatkuvasti päätöksiä siitä, mitä julkaisevat ja mitä eivät. Se, onko Twitter valmis tällaiseen rooliin, on vielä epäselvää. On liian aikaista sanoa, jatkuuko valeinformaation suitsiminen muillakin sosiaalisen median alustoilla, mutta suunta on vuosien väännön jälkeen lupaava.

Pandemiassa some-yhtiöiden merkitys on korostunut, koska koko elämä on siirtynyt nettiin koulunkäynnistä demokratian pyörittämiseen. Silti, kun Google ja Apple kehittivät jäljityssovelluksen koronavirukseen, useimmat amerikkalaiset eivät olleet kiinnostuneita ottamaan sitä käyttöön. Vakavakaan kriisi ei saa amerikkalaisia luopumaan epäilyksistään somejättejä kohtaan.

Globaalit instituutiot vs. monisolmuinen maailma 

Korona-aikana globaalin näyttämön jännite ei ole ollut niinkään globaalien instituutioiden ja monisolmuisen maailman välillä, vaan globaalien instituutioiden ja vahvojen kansallisvaltioiden välillä. Tämä on näkynyt vahvana sisäänpäin kääntymisenä, kun valtiot ovat sulkeneet rajojaan ja keskittyneet oman maansa selviämiseen. On myös nähty globaalien instituutioiden ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen täysin poikkeuksellista kyseenalaistamista ja haastamista. Kriisin tuoksinassa presidentti Trump päätti vetää USA:n rahoituksen pois maailman terveysjärjestö WHO:lta. Se oli toki vain yksi lisäruksi pitkään listaan keskeisiä kansainvälisiä sopimuksia ja organisaatioita, joista Yhdysvallat on Trumpin kaudella vetäytynyt, mutta symboliikaltaan sitä voi pitää merkittävänä, koska se tapahtui kriisin vaiheessa, jolloin kansainvälistä yhteistyötä olisi juuri eniten kaivattu.

Valtioiden sisäänpäin kääntymisestä huolimatta jakamamme yhteinen globaali todellisuus ei ole kadonnut mihinkään. Tiedeyhteisö on toiminut tehokkaasti globaalina verkostona, joka on tuottanut koko ajan päivittyvää tilannekuvaa eri puolilta maailmaa. Myös rokotekehitys on yhteinen globaali ponnistus, jota lähestulkoon mikään maa ei voisi tehdä yksin. Globaali pandemia vaatii globaaleja ratkaisuja. WHO:n ja laajemmin YK:n tilaa saatetaan kuitenkin kyseenalaistaa etenkin, kun käsillä oleva pandemia ei ole yllättävä musta joutsen, vaan ennen koronaa seuraavasta pandemiasta oli keskusteltu asiantuntijapiireissä jo pitkään. Lisäksi pandemia on entisestään tuonut esiin paikallisen, kansallisen ja globaalin tasojen toimien ristiriitaisuuksia.

Miten monin tavoin jo ennen koronaa haastettu kansainvälinen YK-perustainen järjestelmä vastaa siltä vaadittuun uudistumiseen, on tulevien vuosien tärkeä kysymys. YK perustettiin 75 vuotta siiten San Franciscossa, kun 50 maata allekirjoitti perustamisasiakirjan. Tietyllä tavoin YK on ylittänyt odotukset – se on edelleen olemassa, eikä kolmatta maailmansotaa ole syttynyt. Tästä huolimatta YK on syvissä vaikeuksissa. Sen pääarkkitehti ja -rahoittaja USA on vetäytymässä ja Kiina laajentaa valtaansa. Jos USA jatkaa vetäytymistään, on muiden maiden, kuten Saksan, Japanin ja nousevien Intian ja Indonesian noustava yhdessä suurempaan rooliin. YK:n entinen pääsihteeri Dag Hammarskjold on todennut, että YK:n tehtävä ei ole viedä ihmiskuntaa taivaaseen, vaan estää sitä joutumasta helvettiin. Vaikka YK:n haasteista puhutaan paljon, sen merkitys on kuitenkin aivan keskeinen nykyisen maailmanjärjestyksen kannalta. YK:n rauhanturvaajat esimerkiksi turvaavat 125 miljoonan ihmisen elinolosuhteita vain hieman suuremmalla budjetilla kuin New Yorkin poliisilaitos.

Informaatiovaikuttamiskampanjat ja propagandasota ovat käyneet niin ikään kuumana. USA ja Kiina ovat nokitelleet varsinkin siitä, mistä koronavirus sai alkunsa. Pandemian alku oli nolo osoitus EU-jäsenmaiden välisestä solidaarisuuden puutteesta, kun maat huolehtivat omasta pärjäämisestään, eivätkä vastanneet Italian avunpyyntöihin maskien ja suojavarusteiden suhteen. Myöhemmin muun muassa Saksa otti koronaviruspotilaita hoitoon Italiasta ja Ranskasta, mutta sitä ennen Kiina ehti ottaa tilanteesta kaiken irti.

Alibaban perustaja miljardööri Jack Ma muun muassa lähetti Belgiaan 300 000 maskia. Maskeja sisältäneessä kontissa luki ”Unity makes strength”, jonka saattoi tulkita vain piikiksi EU-maille. Kiina ja Venäjä eivät kuitenkaan auttaneet Italiaa hyvästä tahdosta. Kiinan toimittamat varusteet olivat osin käyttökelvottomia, mutta se pääsi kuitenkin näpäyttämään EU:ta. Kiina on myös yrittänyt uudelleen kirjoittaa historiaa väittämällä vailla todisteita, että koronavirus on peräisin USA:sta eikä Kiinasta.

Suurvaltojen välit ovat entisestään kiristyneet pandemian tuoksinassa. Euroopan hybridiuhkien osaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen arvioi koronan kiihdyttäneen USA:n, Kiinan ja Venäjän välistä valtakamppailua. Hänen mukaansa kovissa mustamaalauskampanjoissa ei ole uutta, paitsi ehkä se miten avoimesti Kiina on pelannut likaista peliä. Kriisin jälkeen tullaan käymään paljon keskustelua EU:n riippuvaisuudesta Kiinaan ja tällä voi olla isoja vaikutuksia Kiinalle. Tuotannon siirtymiseen isossa mittakaavassa Kiinasta muualle ei Tiilikainen kuitenkaan usko.

Euroopan unioni siirtyi heinäkuun alussa Saksan puheenjohdettavaksi ja kauden keskiössä on löytää poliittinen sopu elvytysrahastosta, jolla tuettaisiin EU-jäsenmaita selviämään koronakriisistä. Angela Merkel on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä Saksan johdossa syyskuun 2021 vaaleissa, mutta hän on saanut jälleen uuden vaihteen silmään luotsatessaan EU:ta ulos koronakriisistä. Elvytyspaketin läpivieminen on erittäin tärkeää EU:n tulevaisuuden kannalta, muutoin luottamus unionia kohtaan voi alkaa rapistua. Saksa on pandemiakriisin myötä taipunut tiukassa suhtautumisessaan yhteisvastuuseen. Merkel on myös itse todennut, että naiiviudelle ei ole nyt sijaa, sillä demokratian vastaiset voimat, radikaalit ja autoritääriset liikkeet ottaisivat mielellään vastaan talouskriisin, jota ne voisivat hyödyntää poliittisesti. Tiilikainen ihmettelee EU-maiden ”EU-bashingia” eli unionin haukkumista, mikä hänen mukaansa heikentää jo vakavasti EU:n uskottavuutta: ”On syytä pohtia, miksi aina syyt ongelmiin löydetään EU:n heikkoudesta. Nyt EU:n arki, ja sisämarkkinat ja valuutta toimivat, samoin vakausmekanismi.”

Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan pandemia vaikuttaa hyvin todennäköisesti globaalin maailmanjärjestykseen viemällä keskeisiä pelureita entistä kauemmaksi toisistaan. Lisäksi vaatimukset taloudellisen yhteenkytkeytyneisyyden purkamisesta tulevat voimistumaan. Erityisesti pandemia haastaa Kiinan, jonka taloudellinen ja poliittinen valta on perustunut tavaroiden ja muiden resurssien saumattomaan liikkumiseen. Kiinaa haastetaan sekä sisäisesti – koska yksipuoluejärjestelmän oikeutus kansalaisilta tulee taloudellisesta kasvusta – että ulkoisesti, koska Kiinan virheet koronaviruksen leviämisessä nähdään fataaleina.

Koronavirus iski Kiinaan ensimmäisenä, mutta Kiina oli myös ensimmäisenä maana ulkona koronakriisistä (vielä saattaa tosin olla liian aikaista sanoa, sillä Pekingissä on ollut yli sata uutta tartuntaa kesäkuun lopussa). Näyttää kuitenkin siltä, että Kiina käyttää tilannetta hyväkseen omien kansallisten tavoitteidensa edistämiseksi. 2020 vuoden piti olla Kiinalle ja sen Kommunistiselle puolueelle voittoisa. Maan oli määrä viimein saavuttaa pitkäaikainen tavoitteensa, jossa sen BKT olisi tuplaantunut vuodesta 2010 ja kansallisen köyhyysrajan alapuolella (340 dollaria vuodessa 2010 vuoden hinnoilla) ei olisi enää lainkaan kiinalaisia. Korona pilasi tämän suunnitelman. Talous kasvaa nyt aiemman 6 prosentin vuosivauhdin sijaan 1,2 prosentilla.

Kiina on loiventanut kyseistä tavoitettaan, mutta vakuutellut kuitenkin muulle maailmalle, että talous kasvaa taas hyvää vauhtia. Kasvu on kuitenkin tullut lääketieteellisten tarvikkeiden viennistä, eikä tämä tule kestämään ikuisesti. Kotimainen kysyntä on ollut koronan jälkeen Kiinassa heikohkoa. Kiina käyttää hyväkseen tilannetta, jossa muu maailma keskittyy koronasta selviämiseen. Kiina on edistänyt uusien turvallisuuslakien käyttöönottoa Hongkongissa mielenosoittajien aseman vaikeuttamiseksi, laajentunut entisestään Etelä-Kiinan merellä ja jatkanut rajakiistojaan Intian kanssa.

Vuoden 2019 vuoden loppupuolella maailmankauppa kutistui kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa finanssikriisin jälkeen. Iso tekijä tämän taustalla on Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota. Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteet erkaantuvat ja tähän vaikuttaa etenkin kilpailu teknologian kehityksen herruudesta. Washingtonin päättäjien keskuudessa koetaan laajasti, että Kiinan nousu ”huipputeknologian suurvallaksi” on estettävä etenkin turvallisuuspoliittisista syistä. Tämä näkemys ei välttämättä muutu, vaikka valtaan nousisi ensi marraskuussa Joe Biden. Kiina taas pyrkii teknologian kehityksessä omavaraisuuteen. Puhutaan deglobalisaatiosta.”Äärimmäisissä skenaarioissa häämöttää maailma, jossa digitaalinen rautaesirippu jakaa tietoverkkoihin nojaavan talouden kahteen kilpailevaan ekosysteemiin,” Matti Koskinen kirjoittaa.

Venäjällä Putin on sementoinut valtaansa perustuslakimuutoksella, joka mahdollistaa hänen presidenttiyden vuoteen 2036 saakka. Koronavirus on iskenyt venäläiseen terveydenhuoltojärjestelmään voimalla, koska se on ollut jo aikaisemmin hyvin heikko. Venäjän koronavirustapauksista noin puolet on pääkaupunki Moskovassa. Koronakriisin myötä Venäjän ja Kiinan välit ovat viilentyneet, mikä on uutta, Kansainvälisen politiikan lähitulevaisuus on erittäin vaikeasti ennakoitavassa tilanteessa, mutta ainakaan Kiinan ja Venäjän ei odoteta pehmentävän linjaansa. Kiina saattaa pikemminkin kompensoida koronakriisin synnyttämää turhautumista voiman näytöillä esimerkiksi Hongkongissa. Myönteisetkään muutokset eivät ole silti mahdottomia. Tästä yhtenä esimerkkinä on, että vuoden 2004 tsunamin jälkeen Indonesian Acehiin neuvoteltiin rauha.

USA:n paineistettu tilanne 

USA:n tilanne on hyvin paineistettu. Koronaviruksen aiheuttama talouden taantuma on kohdellut yhdysvaltalaisia rajusti. Lähes 11 vuotta kestänyt talouden nousukausi loppui kuin seinään, ja työttömyys on koronan vuoksi ampaissut 3,5 prosentista noin 17 prosenttiin. Tämä tarkoittaa noin 40 miljoonaa työtöntä.

Koronavirus on jälleen osoittanut, kuinka syvää eriarvoisuus Yhdysvalloissa on ja George Floydin kuolemasta alkaneet mielenosoitukset ja mellakat kytkeytyvät tähän kahtiajakautuneisuuteen. USA:n ensi marraskuun presidentin vaaleista ollaan huolestuneita jo nyt. Vaarana on, että vaalitulos on pitkään epäselvä, tilanne ajautuu sekavaksi, molemmat ehdokkaat julistautuvat voittajiksi ja syntyy lisää mellakoita. Ulkopoliittisen insituutin tutkijan Maria Annalan mukaan yksi uhkakuva on, että Trump julistautuu voittajaksi ennenaikaisesti, koska on todennäköistä, että ääntenlaskun alkupuolella Trump näyttää voitokkaalta. Suurten kaupunkien ääntenlaskussa kestää aina pidempään ja näissä demokraattiehdokas Joe Biden on vahvoilla.

Koronan vuoksi vaaleja ei voida järjestää normaaliin tapaan, vaan esimerkiksi postiäänestys tulee olemaan laajasti käytössä. Jos kiistat äänestyskäytännöistä pitkittyvät, saattaa äänestäjille jäädä epäselvä mielikuva, ja tämä voi johtaa alhaisempaan äänestysprosenttiin ja hylättyjen äänten kasvuun. Postiäänestys on myös hitaampaa, joten on todennäköistä, ettei vaalitulos ole tiedossa vielä vaali-iltana 3. marraskuuta. Trump on jo nyt aloittanut kiistelyn postiäänestyksen luotettavuudesta. Tällä hän yrittänee pedata itselleen mahdollisuuksia väittää, ettei vaalitulos päde (jos se on hänelle kielteinen). Trumpin suosio on laskussa surkeasti hoidetun koronatilanteen takia, talouden taantuman ja mellakoiden vuoksi. Työpaikkoja on myös lähtenyt paljon Trumpille tärkeistä vaa’ankieliosavaltioista, kuten Ohiosta ja Pennsylvaniasta. Trumpin mahdollisuuksia vuoden 2020 vaaleissa vahvistaa kuitenkin edelleen se, että enemmistö äänestäjistä on valkoisia – noin 73 prosenttia vuonna 2016.

Lawrence Douglas on kirjoittanut kirjan Will he go? Trump and the looming election meltdown in 2020, joka ennakoi perustuslaillista kriisiä, mikäli vaalitulos on tiukka ja Trump ei suostu luovuttamaan valtaansa. Kirjaa koskevassa haastattelussa Douglas toteaa, että vaalitulos todennäköisesti tulee olemaan tiukka. Häntä huolestuttaa se, että yhdysvaltalainen vaalijärjestelmä on rakennettu oletukselle, jonka mukaan presidentti kunnioittaa niitä normeja, joiden varassa järjestelmä toimii. Tilanne, jossa presidentti tai hänen puolueensa ei kunnioita näitä normeja yhdistettynä hyvin jakautuneeseen mediakenttään, on vaarallinen ja epävakautta aiheuttava.

Toivon lähteitä

Koronakriisin takia jännite keskitetyn päätöksenteon ja laajan osallisuuden välillä on tullut entistä selvemmin esiin. Jännite näyttäytyy entistä ajankohtaisempana myös ekologisen kriisin torjuntatoimien näkökulmasta. Jotta siirtymä ekologisesti kestävään yhteiskuntaan voi olla reilu ja ihmisten hyväksyttävissä, tarvitaan laajaa osallisuutta ja yhteisen ymmärryksen rakentamista tilanteesta. Toinen keskeinen seikka ovat jännitteet kansainvälisten valtasuhteiden, globalisaation asteittaisen purkautumisen ja YK-perustaisen kansainvälisen järjestelmän välillä.

Toivoa luovaa kriisissä on ollut se, että somen kautta kanavoituva kansalaisyhteiskunnan sekä tiede- ja asiantuntijayhteisön paine on pakottanut ylintä poliittista johtoa ja virkamieskuntaa avaamaan päätöksenteon perusteita. Samoin toivoa luo se, että tieteellisen tiedon rajoitteet päätöksenteon näkökulmasta ovat tulleet selvemmin esiin. Ei luoteta liikaa yksiin totuuksiin. Ymmärrys siitä, että tieteellisellä tiedolla voidaan perustella hyvin erilaisia ratkaisuja, on lisääntynyt. Näin on erityisesti monimutkaisissa ongelmissa, joissa yhden ongelman ratkaisu synnyttää uusia haasteita, eikä yhtä oikeaa ratkaisua ole olemassa.

Vaikka kriisissä on korostunut keskitetty päätöksenteko, niin kansalaisyhteiskunta eli järjestöt, muut verkostot ja yksittäiset ihmiset ovat olleet hyvin aktiivisia etenkin paikallistasolla. Tämä on näkynyt sekä Suomessa että maailmalla, ja kansalaisyhteiskunnan rooli saattaa vahvistua myös kriisin jälkeisessä ajassa. Samaan aikaan, kun on pitänyt pysytellä kotona ja pitää turvavälejä, on vahvistunut myös ajatus siitä, että kansalaisaktiivisuudella ja vaikuttamisella on väliä. Naapuriavulla, välittämisen osoittamisella, mielenosoituksilla ja kaikella muulla vaikuttamisella on suuri merkitys yleiseen ilmapiiriin ja asioiden kulkuun. Toivoa luo myös vahvistunut luottamus valtioita ja instituutioita kohtaan. Tämä voi vaikuttaa ihmisten luottamukseen valtioiden ja muiden instituutioiden kykyyn ratkaista muitakin yhteiskunnallisia haasteita.

Kysymys kansainvälisistä valtasuhteista ja globaalista maailmanjärjestyksestä on myös väistämättä agendalla. USA on ollut erityisen suurissa vaikeuksissa pandemian takia ja se on entisestään vetäytynyt maailmannäyttämöltä. Samaan aikaan myös Kiina on vaikeuksissa ja kohtaa haastamista sekä sisäisesti että ulkoisesti. Miten YK-perustaista kansainvälistä järjestelmää kehitetään tulevina vuosina, entä vahvistuuko ylikansallisten löyhästikin organisoitujen verkostojen valta entisestään? Samaan aikaan, kun kriisi on vahvistanut sisäänpäin kääntynyttä kansallisvaltiokeskeisyyttä, niin se on myös vahvistanut tietoisuutta jaetusta globaalista todellisuudesta, jossa maat ja niiden ihmiset ovat syvästi kytköksissä toisiinsa.

Tästä jaetusta globaalista todellisuudesta huolimatta pandemiasta ei tule muodostumaan mitään yhtä yhteistä tarinaa, vaan eri maat ovat hyvinkin erilaisissa tilanteissa. Tämä tulee aiheuttamaan päänvaivaa kansainväliselle yhteistyölle vielä pitkään: miten koronan aikaisessa ja jälkeisessä maailmassa matkustetaan, miten tehdään kauppaa, entä kuka saa muuttaa toiseen maahan asumaan ja kuka ei?

Nämä luovat toivoa:
Vaikka kriisissä on korostunut keskitetty päätöksenteko, niin kansalaisyhteiskunta eli järjestöt, muut verkostot ja yksittäiset ihmiset ovat olleet hyvin aktiivisia etenkin paikallistasolla. Tämä on näkynyt sekä Suomessa että maailmalla.
Somen kautta kanavoituva kansalaisyhteiskunnan sekä tiede- ja asiantuntijayhteisön paine on pakottanut ylintä poliittista johtoa ja virkamieskuntaa avaamaan päätöksenteon perusteita.
Tieteellisen tiedon rajoitteet päätöksenteon näkökulmasta ovat tulleet selvemmin esiin. Ei luoteta liikaa yksiin totuuksiin ja ymmärrys siitä, että tieteellisellä tiedollakin voidaan perustella hyvin erilaisia ratkaisuja, on lisääntynyt. Näin on erityisesti monimutkaisissa ongelmissa, joissa yhden ongelman ratkaisu synnyttää uusia haasteita, eikä yhtä oikeaa ratkaisua ole olemassa.

 

Näistä tärkeä keskustella juuri nyt:
Uskalletaanko demokratian kehittämisessä vihdoin ottaa kaivattu digiloikka? Nyt, kun iso osa kansasta on harjaantunut virtuaalityökalujen käyttöön ja on nähty, mihin kaikkeen ne taipuvat, tulisi pohtia, miten niitä voidaan jatkossa hyödyntää osallisuuden edistämisessä.
Poikkeusaikana keskitetyllä, asiantuntijavetoisella päätöksenteolla on ollut laaja hyväksyntä. Haasteena on se, että poikkeusaikana hyväksi havaitut menettelytavat jatkuisivat myös ”uudessa normaalissa”. Tämä olisi kuitenkin siirtymää ajassa taaksepäin. Osallistuvan demokratian kehittämistä on jatkettava poikkeustilasta huolimatta. Tarvitaan ihmisten laajempaa ja syvempää osallistumista demokratiaan.
Kansainvälistä yhteistyötä on kehitettävä kunnianhimoisesti ja sisäänpäin käpertyminen on estettävä.

 

Heikkoja signaaleja:
Yli tuhannen työntekijän yrityksille tehdyn kyselyn mukaan 81 % vastaajista ennakoi, että työpaikka-aktivismi tulee kasvamaan. Korona-aika on entisestään kiihdyttänyt arvokeskustelua ja pohdintaa esimerkiksi talousjärjestelmän ongelmista. Työpaikka-aktivismi voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, että ympäristön ja ihmisten hyvinvointiin kiinnitetään enemmän huomiota ja peilataan näitä teemoja yrityksen omaan toimintaan.
Yksilön vapauksia on Venäjällä viime vuosina tiukennettu, mutta ihmiset ovat löytäneet uusia digitaalisia tapoja osoittaa mieltään ja saada äänensä kuuluviin. Ihmiset ovat asettaneet tageja kartta- ja navigaatioapplikaatioihin, joihin he ovat kirjoittaneet hallituksen toimia vastustavia sloganeja ja kommentteja. Kuitenkin esimerkiksi Venäjän suurimman hakukoneen omistava Yandex tekee yhteistyötä hallituksen kanssa. Syntyykö verkkoon digitaalisesti turvallisia tiloja vai kuihtuuko tämä kansalaisaktiivisuuden muoto painostuksen vuoksi?
Koronavirus muuttaa vallankäyttöä. 2 miljardia ihmistä asuu sellaisissa maissa, joissa parlamentit ovat joko olleet suljettuna tai niiden toimintaa on merkittävästi rajoitettu koronaviruksen takia. Tämä on huolestuttavaa demokratian toimivuuden kannalta. Muita erityisen ajankohtaisia huolenaiheita on sananvapauden rajoittaminen, valvontakoneiston laajeneva käyttö, vähemmistöjä kohtaan käytetty poliisiväkivalta ja infodemian ja propagandan nousu.
Alle 30-vuotiaiden osuus maapallon väestöstä on yli puolet. Nuorten osuus päätöksentekijöistä on kuitenkin globaalisti matala. Korona on ennestään heikentänyt nuorten tiedon saantia ja mahdollisuuksia osallistua poliittisen elämään.
Suomessa tubettaja Roni Back otti ohjat käsiinsä kuultuaan, että eduskunnassa käydyssä keskustelussa kansanedustaja mainitsi, että jotkut nuoret ovat saaneet tiedon ensimmäisenä koronaviruksesta juuri Backilta. Hän teki yhteistyötä THL:n ja lääkäreiden kanssa ja teki kohderyhmälleen eli nuorille suunnattuja videoita, jotka käsittelivät koronaa. Vahvistuuko eri ikä- ja muut kohderyhmät huomioiva kohdennettu viestintä tärkeiden yhteiskunnallisten aiheiden osalta?

 

Mistä on kyse?