Poiminnat
Arvioitu lukuaika 2 min

Kiertotaloustesti kouluihin: testaa, millainen on sinun tyylisi pelastaa maapallo

Selvitä kiertotaloustestin avulla, millainen on sinun tyylisi pelastaa maapallo! Testi on suunnattu erityisesti opettajille työkaluksi kiertotalouden opettamiseen kouluissa.

Julkaistu

Jos jokainen kuluttaisi kuin suomalainen, tarvitsisimme jo lähes neljän maapallon verran luonnonvaroja. Ilmastonmuutos, luonnonvarojen ylikulutus sekä kasvi- ja eläinlajien katoaminen haastavat meidät muuttamaan kulutustapojamme ympäristön kannalta kestävämmiksi eli siirtymään kiertotalouteen. Mutta millaisin eri tavoin kiertotaloutta voi edistää kansalaisena, opiskelijana ja työntekijänä?

Yhdenlaisen vastauksen tarjoaa Sitran, Taloudellisen tiedotustoimisto TATin, Suomen ympäristöopisto Syklin ja Luonto-liiton kehittämä kiertotaloustesti, joka löytyy Yle Oppimisen sivuilta. Leikkimielisen testin tuloksena selviää sinulle luontevin tyyli toimia kiertotalouden mukaisesti.

”Kiertotalouteen siirtymisessä tarvitaan meitä kaikkia sekä kansalaisina että työntekijöinä –  esimerkiksi poliittisina päättäjinä, kauppiaina, juristeina, vanhempina ja kuluttajina. Toivomme, että moni motivoituisi testin kautta toimimaan kiertotalouden mukaisesti ja miettimään päätöksiensä merkitystä ympäristölle nyt ja tulevaisuudessa”, korostaa Sitran kiertotalousasiantuntija Riitta Silvennoinen.

”Kiertotaloustestin kautta erilaiset kiertotalouden mukaiset valinnat tulevat tutuiksi arkisella tasolla. Ympäristön kannalta fiksu valinta voi olla niin mekon lainaaminen vaatevuokraamosta kuin muoviroskasta valmistetun, kestävän ja kierrätettävän t-paidan ostaminen. Samaa ajattelua jokainen voi soveltaa myös omassa työssään: esimerkiksi kauppias voisi jatkossa kokeilla vaatteiden myymisen sijaan vaatteiden vuokraamista ja vaatteiden korjauspalvelujen tarjoamista”, lisää Sitran johtava kiertotalousasiantuntija Nani Pajunen.

Kiertotaloustestiä hyödynnetään osana Yrityskylien kiertotalousopetusta peruskoulun kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille, Syklin toisen asteen kiertotalousoppimateriaaleissa ja Luonto-liiton kiertotalousaiheisilla kouluvierailuilla yläkouluissa. Testi sopii mainiosti myös muille opettajille työkaluksi kiertotalouden opettamiseen. Kurkkaa täältä lisää vinkkejä siihen, miten kiertotalous voidaan nivoa osaksi opetusta.

Testi on osa Sitran käynnistämää kiertotalousopetuksen kokonaisuutta, jonka tavoitteena on tuoda kiertotalousopetus osaksi kaikkien koulutusasteiden opetusta ympäri Suomen. Teemme yhteistyötä tällä hetkellä yli 50 oppilaitoksen, koulutusorganisaation ja yrityksen kanssa eri puolilla Suomea. Tänä lukuvuotena kiertotalousopetus tavoittaa jo yli 70 000 lasta ja nuorta.

Testaa, millainen on sinun tyylisi pelastaa maapallo!

Psst!

Mitä olet aina halunnut tietää kiertotaloudesta ja kestävästä arjesta? Kysy Yle.fi:n kommenttiosiossa – Sitran, Luonto-liiton, Syklin ja TATin kiertotalousasiantuntijat vastaavat pe 30.11. klo 12-16!

Mistä on kyse?