Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Minna Hemmilä, Sitra

Julkaistu 28.11.2019

#2 Totta vai tarua? Viisi väitettä vaikuttavuus­investoimisesta

Vaikuttavuusinvestoiminen ja tulosperusteiset rahoitussopimukset eli SIBit ovat uusia toimintatapoja. Koska tuloksia ja kokemuksia on vielä melko vähän, niihin liittyy myös monia ennakkoluuloja. Tämä artikkeli käy läpi, pitävätkö viisi yleisintä väitettä paikkaansa.
Kirjoittaja
Kirjoittajan profiilisivu: Anna Niemelä
liiketoimintakonsultti, osakas, HNY Group Oy
Anna Niemelä on liiketoimintakonsultti ja HNY Groupin perustajaosakas. Hän on seurannut vaikuttavuuden ja tiedolla johtamisen teemoja etenkin sote-sektorilla yli 15 vuoden ajan. Vuosina 2016-2018 hän toimi Mediuutisten päätoimittajana ja toimitusjohtajana.

1. Tulosperusteisuus ei synnytä innovaatioita, vaan palveluntuottajat pelaavat varman päälle ja turvautuvat perinteisiin keinoihin.

Väite on sekä totta että tarua.

Tuloksista maksaminen ei ole innovaatioautomaatti. Innovaatioiden tekeminen on aina palveluntuottajien vastuulla. Tulosperusteisuus on kuitenkin keino saada palveluntuottajat etsimään uudenlaisia tapoja tehdä asioita ja saada tuloksia aikaan.

Hyvä tulosperusteinen malli on rakennettu niin, että palveluntuottajan liiketoiminta on kannattavaa vain silloin, kun sen työ tuottaa toivottuja tuloksia, esimerkiksi työllistämiskoulutukseen osallistuva saa työpaikan. Kun rahoitus pohjaa tuloksiin, palveluntuottajan kannattaa käyttää kaikki erilaiset keinot tulosten saamiseksi ja innovoida uusia toimintatapoja.

Mutta mitä innovatiivista on siinä, että palveluilta vaaditaan tuloksellisuutta? Eikö kunnan tai valtion ostaman palvelun tulisi aina tuottaa tuloksia? Niin tulisi, mutta monien palveluiden tulosta ei nykyisin mitata eikä palveluntuottajaa palkita tuloksista.

Tavallista on, että esimerkiksi työllistämispalveluissa palveluntuottajalle maksetaan siitä, että tietyn koulutuksen saaneet opettajat antavat tietyn tuntimäärän koulutusta opetukseen soveltuvissa tiloissa. Palveluntuottaja ei saa korvausta sen mukaan, ovatko ihmiset onnistuneet työllistymään koulutuksen avulla.

Tulosperusteisessa mallissa palveluntuottajat saavat korvausta siitä, kuinka hyviä tuloksia niiden palvelu on tuottanut. Malli voi kannustaa myös niin, että parhaita tuloksia saaneet palveluntuottajat saavat lisää asiakkaita ja heikompia tuloksia saaneille ohjautuu vähemmän asiakkaita.

Tulosperusteisessakin mallissa palveluntuottaja voi toki toimia perinteisellä suoritusperusteisella tavalla, jos se tuottaa tulosta. Hyvin rakennetussa mallissa pelkkiä suorituksia ilman mitattavia tuloksia tuottavan toiminnan ei pitäisi olla kannattavaa liiketoimintaa.

2. Tulosperusteiset sopimukset ovat uusi keino julkisen palvelun yksityistämiseksi.

Väite on tarua.

Tulosperusteisissa sopimuksissa toiminnasta vastaa aina julkinen sektori. Jos kyse olisi yksityistämisestä, palvelut järjestäisivät ja niistä vastaisivat yksityiset yritykset.

SIB-hankkeissa eri osallistujien roolit on tarkasti rajattu. Kunta omistaa hankkeen ja neuvottelee toteutuksesta hankehallinnoijan kanssa. Sijoittajat eivät puutu toimintaan millään tavalla tai edes neuvottele kuntien kanssa. Sijoittajia hankkeissa edustaa rahastonhoitaja. Suomessa tällä hetkellä käynnissä olevissa SIB-hankkeissa hankehallinnoijana ja rahastonhoitajana toimii varainhoitaja nimeltä FIM.

Eniten tästä väitteestä on syntynyt keskustelua Lapset-SIB-hankkeessa. Siinä kehitetään lasten ja lapsiperheiden palveluita ja tavoitteena on vähentää raskaan lastensuojelun palveluiden käyttöä. Huolena on ollut, että sijoittajat tekevät rahaa lasten ongelmilla.

Huolta selittää se, että tulosperusteiset rahoitussopimukset ovat Suomessa uusi toimintatapa. Esimerkiksi kuntien luottamushenkilöiden on voinut olla vaikea ymmärtää, että sijoittajilla on hankkeessa sama tavoite kuin muilla eli lasten palveluiden parantaminen. Tuottoa sijoittajat saavat vain, jos hanke saavuttaa tavoitteensa.

Vantaalla Lapset-SIB on ollut käynnissä vajaan vuoden. Kaupungin kokemuksen mukaan se pystyy tulosperusteisessa hankkeessa ohjaamaan palveluntuottajien toimintaa paremmin kuin perinteisellä tavalla tehdyissä hankinnoissa. Se onnistuu, koska tulostavoitteet on tarkasti määritelty ja kaupunki seuraa, kuinka ne toteutuvat sekä millaisia keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi käytetään. Palveluntuottajien ja kunnan työntekijät myös keskustelevat säännöllisesti hankkeeseen liittyvistä asioista.

Perinteisellä tavalla ostetuissa lastensuojelun palveluissa kaupunki kilpailuttaa palveluntuottajat, ja ne tuottavat kaupungille tietyt palvelut tietyillä kriteereillä.

Väite siitä, että tulosperusteisuuden kautta yritykset saavat asemaa lastensuojelussa ei pidä paikkaansa. Jo nykyisin suurimman osan raskaan lastensuojelun palveluista, kuten lastensuojelulaitoksista omistavat yritykset. Monen yrityksen omistajana puolestaan ovat pääomasijoittajat. Yritykset ovat jo nyt vahvasti mukana lastensuojelussa.

Tulosperusteiset hankinnat ovat keino ohjata toimintaa nykyistä tehokkaammin ongelmia ennakoivaan ja ehkäisevään suuntaan ja vahvistaa palveluiden vaikuttavuutta.

3. Mittaaminen on mahdotonta. Tulosperusteiset mittarit yksinkertaistavat ongelmat ja ne asetetaan niin, että julkinen sektori maksaa turhasta.

Väite on sekä totta että tarua.

Mittaaminen ei ole mahdotonta. Sen sijaan mittarit kyllä yksinkertaistavat ongelmat, koska se on niiden tehtävä. Mittareiden tarkoitus on tehdä ongelmasta mitattava ja vertailtava. Tavallisesti se vaatii ongelman pelkistämistä.

Hyvästä mittarista on saatavissa mitattavaa dataa. Esimerkiksi TyHy-SIB-hankkeessa käytetty sairauspoissaolopäivien määrä on tällainen. Hyvä mittari on myös objektiivinen. Siksi sairauspoissaolopäivien määrä on parempi mittari työhyvinvoinnin mittaamiseen kuin vaikkapa työntekijän arvio omasta työtyytyväisyydestään.

Lisäksi hyvä mittari ainakin tulosperusteisissa sopimuksissa on sellainen, jota voi arvioida euroissa. Tässäkin mielessä sairauspoissaolopäivä on hyvä mittari, koska työnantaja voi arvioida sen kustannuksen. Toimiva mittari on myös riittävän herkkä kuvaamaan toivottua muutosta eli sen arvo reagoi muutoksiin joko myönteisesti tai kielteisesti.

Sairauspoissaolot ovat tästä näkökulmasta sekä hyvä että huono mittari. Sairauspoissaolopäivien määrä vaihtelee organisaatioissa vuoden aikana paljonkin monista eri syistä. Vaihtelun vuoksi voi olla vaikea tietää, mitkä asiat ovat vähentäneet sairauspoissaolojen määrää. Onko sairauspoissaoloja lisännyt aiempaa vuotta pahempi influenssakausi vai työyhteisöön liittyvät asiat?

Tulosperusteisissa hankkeissa saa, mitä mittaa. Jos vaikkapa työhyvinvointia kehittävän hankkeen tuloksia mittaa sairauspoissaolopäivien väheneminen, voisi palveluntuottaja alkaa vähentää sairauspoissaoloja jopa työhyvinvoinnin kustannuksella eli esimerkiksi myöntämällä aina mahdollisimman lyhyen sairausloman.

Tulosperusteisissa hankkeissa palveluntuottajien onnistuminen arvioidaan tulosten mukaan. Usein myös palkkiotaso voi määräytyä tulosperusteisesti. Siksi mittareiden valitseminen oikein on välttämätön ohjaamisen ja onnistumisen edellytys. Mittari määrittää, onko tavoiteltu tulos saavutettu.

Tulosperusteisissa hankkeissa sen kaikki osallistujat on hyvä saada mukaan mittareiden määrittämiseen jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Lisäksi mittareiden rakentamisessa voi olla hyödyllistä käyttää myös ulkopuolisia asiantuntijoita.

Hankkeen omistaja lopulta päättää, hyväksyykö se ehdotetut mittarit. Julkinen sektori maksaa tulospalkkiota vain silloin, jos sen asettamat tavoitteet toteutuvat. Jos mittarit ja niiden tavoitetaso on asetettu oikein, julkinen sektori ei maksa turhasta.

4. Sijoittamisen ammattilaiset ja lastensuojelun ammattilaiset ovat ajattelu-, toiminta- ja puhetavoiltaan niin kaukana toisistaan, ettei yhteistä motivaatiota ja yhteisiä tavoitteita voi syntyä.

Väite on tarua.

Eroista huolimatta sijoittamisen ja lastensuojelun ammattilaiset tekevät Lapset-SIB-hankkeessa töitä yhdessä ja työ sujuu hyvin. Sijoitusalan ammattilaisten näkökulmaa hankkeessa edustaa rahastonhoitaja, esimerkiksi Lapset-SIB-hankkeessa varainhoitaja FIM.

Kuntien lastensuojelun ammattilaisten näkökulma välittyy rahastonhoitajalle hankehallinoijan kumppanin Lastensuojelun Keskusliiton työntekijöiden kautta. Keskusliiton tehtävä on tuoda hankkeeseen lastensuojelun ymmärrystä ja toimia tulkkina kuntien ja rahaston välillä.

SIB-rahaston sijoittajat eivät käy keskusteluja hankkeen sisällöstä esimerkiksi hankkeen omistavien kuntien kanssa. Tällä on haluttu varmistaa, etteivät sijoittajat pysty vaikuttamaan hankkeen käytännön toteuttamiseen ja kunnille on varmistettu vahva asema hankkeen omistajina.

Eri alojen ammattilaisten yhteistyö toimii SIB-hankkeessa, koska hankkeella on selvä tavoite. Kaikki osallistujat haluavat parantaa lasten ja perheiden palveluita ja tuoda käyttöön vaikuttavia toimintatapoja.

Yhteinen tavoite kannustaa tutustumaan toisen ammattikunnan näkökulmaan ja puhetapaan. Molempien alojen ammattilaiset ovat päässeet opettelemaan paloja toisten maailmasta ja on myös pitänyt rohkeasti kysyä asioita, joita ei ymmärrä.

Sijoitusalan ammattilaisille on auennut, että lasten ja perheiden tilanteisiin on vaikea löytää yhtä patenttiratkaisua, koska kaikkien tilanteet ovat yksilöllisiä.

Sosiaalialan ammattilaiset puolestaan ovat päässet näkemään, millaisia rahan kanssa työtä tekevät ammattilaiset ovat. On osoittautunut, että hankehallinnoija on tehnyt sen mitä on sovittu, pitänyt kiinni aikatauluista ja huomioinut hyvin sosiaalialan ammattilaisten näkökulmat.

5. Vaikuttavuusinvestoiminen tekee tuottoa ihmisten hädällä tai se on pelkkää hyväntekeväisyyttä.

Väite on tarua.

Vaikuttavuusinvestoiminen ja erityisesti tulosperusteiset rahoitussopimukset eli SIB-mallit tuovat sijoittajat rahoittamaan hyvinvointipalveluita ja antavat uusia mahdollisuuksia kehittämiseen. Koska verorahat kuluvat nykyisin pitkälti lakisääteisiin, ongelmia korjaaviin palveluihin, on hyvä etsiä uusia keinoja rahoittaa ennakoivia ja ehkäiseviä palveluita. Vaikuttavuusinvestoimisessa tavoitellaan yhteiskunnallisen hyödyn lisäksi taloudellista tuottoa eli kyse ei ole hyväntekeväisyydestä.

Mutta millainen tulosperusteisen rahoitussopimuksen tuotto on hyväksyttävä? Vastaus tähän riippuu näkökulmasta. Julkinen sektori haluaa rajata sijoittajan saamaa tuottoa, jotta se saisi vaikuttavuusinvestoimisesta isomman hyödyn. Sijoittaja puolestaan haluaa varmistaa saavansa sijoittamalleen pääomalle riittävän tuoton.

Millainen sitten on sijoittajan näkökulmasta järkevä tuottotaso? Tulosperusteiset rahoitussopimukset ovat sijoittajien näkökulmasta riskisijoituksia. Sijoittajat kantavat näissä usein taloudellisen riskin joko kokonaan tai osittain. Lisäksi sijoitusmuoto on uusi, sen tuotosta ei ole kokemuksia eikä sen riskejä ja tuottoja pysty vertaamaan muihin sijoitustuotteisiin. Mitä enemmän riskejä sijoituksessa on, sitä isompaa tuottoa sijoittaja odottaa.

Sijoittajan näkökulmasta tulosperusteisia rahoitussopimuksia voi verrata kasvuvaiheen yrityksiin sijoittamiseen. Näissä molemmissa sijoituksen riskit ovat isot. Vertailun vuoksi kasvuyrityksistä sijoittaja tavoittelee jopa useiden kymmenien prosenttien vuosituottoa.

Tulosperusteisissa rahoitussopimuksissa hankkeen omistajan eli julkisen sektorin ja sijoittajien on yhdessä löydettävä tulospalkkiomalli, jossa hankkeen tuotto-odotus ja riskit ovat tasapainossa ja hanke voidaan toteuttaa.

Artikkelia varten on haastateltu seuraavia asiantuntijoita: perhepalveluiden johtaja Anna Cantell-Forsbom, Vantaan kaupunki; johtava-asiantuntija Juuso Janhonen, Sitra; ohjelmajohtaja Samir Omar, FIM; hankepäällikkö Ulla Lindqvist ja hankekoordinaattori Riikka Westman, Lastensuojelun Keskusliitto; vanhempi asiantuntija Irmeli Pehkonen ja erityisasiantuntija Jarno Turunen, Työterveyslaitos.

Vaikuttavuusinvestoiminen ja SIB-sopimukset

Lue koko sarja!

Mistä on kyse?