Siirry suoraan sisältöön

Julkaistu 14.12.2018

Haluatko oikeasti tietää tulevaisuudesta?

Kaikki puhuvat nyt totuuden jälkeisestä ajasta. Vaan entä jos kärsimmekin kollektiivisesta perspektiiviharhasta?
Kirjoittaja
Kirjoittajan profiilisivu: Jukka Vahti
Johtava asiantuntija, Viestintä, Sitra
Jukka Vahti vastaa uudistumiskyky-teemaan liittyvien Sitran hankkeiden viestinnästä.

Luulemme olevamme kovinkin fiksuja, mutta silti kuvittelemme, että ripeän toiminnan aika on vasta silloin, kun vasen käsi alkaa puutua, happi ei kulje ja rintakehää puristaa.

Näin siitä huolimatta, että oikeasti tilanne oli päällä jo kymmenen vuotta aiemmin, eli silloin kun olimme laihempia tai meillä oli vielä enemmän hiuksia ja ystäviä ja pureskelimme onnellisina rasvaista uunilenkkiä lauantai-iltana telkkarin ääressä.

Vähänpä silloin tiesimme tai halusimme tietää.

Kuinkahan vähän tiedämme – tai haluamme tietää – juuri tällä hetkellä siitä, mitä kymmenen vuoden päästä tapahtuu?

Tiedon hyödyntämisestä yhteiskunnassa ja päätöksenteossa on helppo puhua yleisellä tasolla. Vaikeuskerroin kasvaa, jos asiaa miettii oman ajattelun ja omien inhimillisten tuntemusten kautta. (Tästä on vastikään julkaistu myös mainio Uskalla ajatella, yhdessä -työpaperi.)

Kaiken minkä osaan, olen oppinut menneisyydeltä

Viime aikoina olen miettinyt paljon totuuksia, jälkeisyyksiä ja tulevaisuuksia.

Kaksi ensiksi mainittua sanaa ovat tulleet vastaan erityisesti syksyllä julkaistussa erinomaisessa kirjassa Totuuden jälkeen – Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana. Yksi kirjan kirjoittajista on sitralainen kollegani Hannu-Pekka Ikäheimo.

Tulevaisuuksia taas pohdimme tulevaisuustalo Sitrassa ihan noin niin kuin päätyöksemme, useista eri näkökulmista.

Totuuden jälkeen -kirjassa todetaan, että ”totuudenjälkeisyys” on hankala käsite.

Olen tullut samaan tulokseen. Näkisin, että totuus on kieltämättä aina ollut ja on aika kiistanalainen jutska. On myös hankala osoittaa jotain tiettyä ”totuuden kultakautta”.

”Olen tullut sellaiseenkin tulokseen, että olemme kaikki enemmän tai vähemmän jälkeenjääneitä.”

Yhtä kaikki näyttää siltä, että viime vuosina suhtautumisemme totuuteen on entisestäänkin vähintään monipuolistunut. Tämän tulkinnan puolesta puhuvat kaiken maailman trumpit, brexitit ja esimerkiksi rokotevastaisuuden leviäminen.

Unohdetaan kuitenkin nämä viimeksi mainitut nyt tässä yhteydessä, koska niistä riittää tekstiä muutenkin.

Noin muuten olen tullut sellaiseenkin tulokseen, että olemme kaikki, ihan poliittisesta katsannosta riippumatta, enemmän tai vähemmän jälkeenjääneitä.

Oivalsin tämän aivan vähän aikaa sitten. Sen jälkeen maailma on näyttänyt erilaiselta.

Perustan väitteeni siihen, että kaikki mitä luulemme tietävämme, perustuu pitkälti menneisiin kokemuksiimme, menneisyydessä kerättyihin tietoihin, aiemmin opittuihin taitoihin.

Käsityksemme nykyhetkestä sen sijaan on paljon hatarampi, tulevaisuudesta puhumattakaan.

Tämä näkyy myös julkisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, missä jälkiviisaus näyttäisi olevan varsin suosittu osallistumisen tyylilaji.

Entä miten sinulla menee? 

Käydäänpä läpi pieni omakohtainen checklist, joka ehkä avaa sitä, mitä tarkoitan sillä, että voimme olla ajattelussamme monella tapaa menneisyyden vankeja.

  • Otanko ilmastonmuutoksen uhan tosissani vai perustelenko mukavuudenhalussani arkisia tapojani sillä, että näin on aina ennenkin tehty (enkä nyt todellakaan tässä elämäntilanteessa ehdi tai pysty miettimään arkisia rutiinejani uusiksi)?
  • Luokittelenko ihmisiä ja heidän mielipiteitään tietoisesti tai tiedostamattani erilaisiin kategorioihin oman rajallisen elämänpiirini ja kokemukseni, vakiintuneiden käsitysteni tai huhupuheiden perusteella?
  • Otanko liian usein älylliset päivätorkut ja sivuutan tutkitun, tieteellisen tiedon, koska se riitelee omien mielipiteideni, arvojeni ja vaikkapa lähi- ja viiteryhmieni vakiintuneiden arvostusten ja ajattelutapojen kanssa?
  • Olenko jumittunut torkuttamaan tätä edellä mainittua älyllistä lepohetkeäni, koska se on avannut minulle väylän nykyiseen asemaani ja näyttää siksi myös ainoalta mahdolliselta tieltä eteen- tai ylöspäin (tai ehkä se edes estää minua varsinaisesti luisumasta alaspäin)?

En nyt jaa tästä neljän kohdan verkkotestistä itse saamaani tulosta, koska se ei ole ihan priimaa eikä siis sellaisena oikein some-jakokelpoinen, mutta toivottavasti sinulla meni paremmin!

Kun iso kello jätättää

Minusta edellä kirjoittamani asiat ovat tärkeitä kysymyksiä meille kaikille ja vielä ainakin tuhat kertaa (tässä voi olla myös joku muu iso luku) tärkeämpiä poliittisille päättäjille ja muille vallanpitäjille.

Siis heille, joiden päivittäin tekemät ratkaisut vaikuttavat sekä arkeemme että koko kansakunnan ja jopa ihmiskunnan tulevaisuuteen.

Tämän vuoksi on jossain määrin harmillista, että päättäjät ja päätökset ne vasta jälkeenjääneitä ovatkin. Se ei kuitenkaan ole pelkästään heidän oma vikansa. He ovat monella tapaa jälkeenjääneen systeemimme uhreja.

Kohta kaikki kuitenkin muuttuu.

Itse kannatan lämpimästi sitä, että päätöksenteko perustuu tieteelliseen ja tutkittuun tietoon. Harmi vain, että päätösten taustalla useimmiten oleva tieto, olipa sen kerännyt ja analysoinut parhaimmat tutkijat tai virkahenkilöt, laahaa vääjäämättä kuukausia tai vuosia nykytilanteen perässä.

Yksi esimerkki tästä ovat esimerkiksi eduskunnan käsittelemät kertomukset eri aiheista, esimerkiksi kansakunnan terveydestä ja hyvinvoinnista.

Ne ovat koosteita menneinä vuosina tapahtuneista asioista, joiden pohjalta muodostetaan käsityksiä, joiden pohjalta ajankohtaisista asioista tehdään päätöksiä. Moni näistä päätöksistä heijastuu pitkälle tulevaisuuteen.

Sama kolmella sanalla: menneisyys sanelee tulevaa.

Tämä on ollut täysin järkevää, koska se on ollut puutteistaan huolimatta parasta, mitä meillä on ollut. Kohta kaikki kuitenkin muuttuu.

Valta on dataa

Reaaliaikaista dataa esimerkiksi kansantalouden kuulumisista sekä eri ihmisryhmien ja yksilöiden hyvinvoinnin keskeisistä mittareista tulee päättäjien ja toivottavasti meidän muidenkin saataville aivan lähitulevaisuudessa.

Samaan aikaan kehitteillä on uudenlaisia välineitä tämän datan hyödyntämiseen niin päätöksenteossa kuin ylipäätään tilannekuvan muodostamisessa. Parhaassa tapauksessa vastedes pitkällä aikavälillä tieteellisin kriteerein kerätty ja koostettu tietopohja yhdistyy entistä ketterämmin tietoon siitä, mitä tapahtuu juuri nyt.

Se, joka hallitsee dataa, hallitsee tulevaisuutta. Tätä kamppailua käydään jo nyt.

Algoritmien, ehkä jopa tekoälyn, kehittyessä reaaliaikaisen datan pohjalta opittaneen hiljalleen katsomaan entistä paremmin paitsi nykyisyyteen myös tulevaisuuteen.

Tämä on ihan tehtävissä. Kysykää vaikka meteorologeilta (jotka eivät tosin tietenkään aina ole oikeassa hekään).

Valta tulee vastedes olemaan entistäkin enemmän dataa ja toisinpäin. Siksi sen, miten ja ketkä dataa hallitsevat pitäisi olla aika paljon isompi huolen-, puheen- ja päätöksenteon aihe kuin mitä se juuri nyt on.

Se, joka hallitsee dataa, hallitsee tulevaisuutta. Tätä kamppailua käydään jo nyt.

Eikä tässä kaikki: sama datavallankumous pätee myös siihen makkaranmussuttajaan, josta alussa oli puhe.

Reaaliaikainen tieto terveydentilasta ja erilaisiin data-aineistoihin perustuva tekoälypohjainen tai vaikkapa hyvinvointianalyytikon avustama ennakointi terveyden tulevasta kehityksestä tekee silmien sulkemisen omien tekojen seurauksilta vastedes huomattavasti aiempaa vaikeammaksi.

Ihmisestä riippuu, näkeekö hän tämän skenaarion polkuna kohti hyvää elämää vaiko ennemmin hyvän elämän päätepisteenä, jos makkaran tilalle käteen lyödäänkin porkkana.

Moni meistä kun tykkää makkarasta.

Tästä ja tämänkaltaisista datan ja sen hyödyntämisen tuomista mullistuksista on yhtäkaikki puhuttu viime vuosien sote-vääntöjen yhteydessä aika vähän. Pitäisi puhua enemmän.

Kuka voittaa kamppailun tulevaisuudesta?

Maailman tylsin lopetus mille tahansa jutulle tai tekstille lienee fraasi ”nähtäväksi jää”.

Tylsyyden uhallakin lienee niin, että lopulta vasta tulevaisuus näyttää, kuka kamppailun datan hallinnasta voittaa ja mille puolelle totuutta kenenkin puheet lopulta asettuvat.

Esimerkiksi Sitrassa tehdään juuri nyt hartiavoimin töitä sen eteen, että meillä kaikilla olisi sanamme sanottavana datatalouden tulevaisuuteen ja siihen, mitä meitä koskevilla tiedoilla tehdään.

Olkoonkin, että historia tuppaa yleensä olemaan kulloisenkin aikakauden kamppailujen voittajien kirjoittamaa.

Yhtä kaikki tämä on ihan tosi juttu: Tulevaisuustyötä tarvitaan juuri nyt enemmän kuin koskaan, jotta olisimme kaikki vastedes vähän vähemmän jäljessä.

Tulevaisuustyötä tarvitaan, jotta pääsisimme edes sen verran kartalle, että meillä olisi keskenämme riittävän yhteinen ymmärrys ilmiöistä, joista puhumme ja jotta tietäisimme, mistä totuuksista tai tulevaisuuksista parhaillaan niin kiivaasti kamppailemme.

Sitran Hyvää huomista -tulevaisuuspodcast pyrkii osaltaan tuomaan tulevaisuuden näkökulmaa juuri nyt ajankohtaisiin puheenaiheisiin. Se löytyy täältä: www.sitra.fi/podcast

Sitran Kansanvallan peruskorjaus -projekti puolestaan pohtii laajasti demokratian ja osallisuuden tulevaisuutta, ja siitä löydät lisätietoa tämän linkin kautta.

Mistä on kyse?