Live
Vaikuttavaa bisnestä
tapahtumat

Vaikuttavaa bisnestä

Mikä on merkityksellisiä, kun yritykset esittäytyvät vaikuttavuussijoittajille? Entä mikä puhuttelee kuntia, joita kiinnostaa vaikuttavuuden ostaminen suoritteiden sijasta?

Vaikuttavaa bisnestä -tapahtumassa sijoittajat ja kuntaostajat kohtaavat vaikuttavuuttaan pitchaavat yrittäjät! Paikalla on monipuolinen joukko Sitran Vaikuttavuuskiihdyttämöön sekä Verticalin ja xEdun kiihdyttämöihin osallistuneita vaikuttavuustoimijoita, jotka hakevat rahoitusta ja/tai uusia asiakkaita.

Monet sijoittajat ovatkin jo tehneet vaikuttavuussijoituksia! Tapahtumassa julkistetaan Suomen pääomasijoitusyhdistyksen ja Sitran uunituore selvitys vaikuttavuussijoittamisesta Suomessa sekä kuullaan Euroopan investointirahaston (EIF) mahdollisuuksista sijoittaa vaikuttavuutta tavoitteleviin venture capital -rahastoihin.

Myös kunnat ja valtio miettivät yhä tarkemmin, millaisia tuloksia ne haluavat saada aikaan 35 miljardin euron vuosittaisilla julkisilla hankinnoilla. Myös palveluhankinnoissa painopiste on siirtymässä suoriteperusteisuudesta kohti tulosten ja vaikuttavuuden ostamista.

Sitra järjestää tilaisuuden yhteistyössä Fibanin, FVCA:n ja FINSIFin kanssa.

Tule mukaan tekemään vaikuttavampaa bisnestä!

 

OHJELMA:
13.30 Kahvit
14.00 Sitran tervehdys Harri Männistö, Sitra
Vaikuttavuuden ostaminen (maa)kunnissa Tanja Koivumäki, Tampereen kaupunki ja Tiina Heikka, Lapinjärven kunta
Vaikuttavuussijoittaminen FVCA:n jäsenkentässä – Impact investing within FVCA community Riikka Poukka, Deloitte
EIF Social Impact Accelerator and EIF approach to investing in impact VC’s Patric Gresco, European Investment Fund (EIF)
Vaikuttavuusinvestoimisen näkymät Suomessa Mika Pyykkö, Sitra
Virkistystauko
16.00 Vaikuttavuus-pitchaukset Claes Mikko Nilsen, Fiban

Esimerkkejä vaikuttavuus-pääomarahastosta ja myöhemmän vaiheen kasvuyrityksistä

 

Esimerkkejä Sitran, Verticalin ja Xedun kiihdyttämöihin osallistuneista yrittäjistä

18.00 Virvokkeita, verkottumista ja mahdollisuus yritystorilla tavata pitchaavat yritykset

19.00 Tilaisuus päättyy

 

Tilaisuuden esitysmateriaalit:

Cleantech Invest

Naava

Deloitte

EIF

Fysiogeriatria

Suvanto Care

Invalidisäätiö / OrtonPro Reititin

Klinik

Lifted

Mightifier

Sitra

SOS-Lapsikylä

ViaEsca

Vibemetrics

Tampereen kaupunki

Lapinjärven kunta

 

Mistä on kyse?