Asiantuntijapaneelin viestejä kestävämpään tulevaisuuteen

Kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli perustettiin joulukuussa 2013 tuomaan tieteen näkökulmaa suomalaiseen politiikkaan. Asiantuntijapaneeli on osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tukenut kestävän kehityksen toimikuntaa. Se on valmistellut, haastanut ja arvioinut toimikunnan työtä ja edistänyt ymmärrystä kestävästä kehityksestä Suomessa.

Sitran isännöimänä kokeiluna käynnistyneen paneelin vetovastuu on nyt siirtymässä tutkimusyhteisölle, jossa vetovastuun jakavat jatkossa Suomen ympäristökeskus (SYKE), Luonnonvarakeskus (Luke) ja Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituutti (HELSUS).

Paneelin keskeisin yhteinen viesti Suomen tulevaisuudelle on koottu politiikkapaperiin Viisi kärkeä kestävämpään kehitykseen. Se valmistettiin tueksi Hallituksen Agenda2030 selonteolle.

Tämä artikkeli kokoaa paneelin yhteisiä sekä panelistien erillisiä kirjoituksia näiden viiden kärkiteeman alle.

Irtikytkentä ymmärrettävä nykyistä laajemmin

Kun Agenda2030:n kaikki 17 tavoitetta kytkeytyvät toisiinsa, niistä on vaikea saada tarttumapintaa keskeisimpien haasteiden hahmottamiseen. Paneeli nostaa siksi esiin viisi tavoitekokonaisuutta, joista kukin muodostuu useamman tavoitteen välisestä kytkennästä. Nämä kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin keskeiset viestit ovat rakentuneet nk. irtikytkennän viitekehyksessä. Talouden, hyvän elämän ja ympäristöhaittojen välistä irtikytkentää tarvitaan kolmella eri tasolla.

Kun ympäristö ymmärretään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin perustaksi, voimme elää hyvää elämää tilanteessa, missä ympäristöhaitat vähenevät (1). Jotta kehitys pysyy maapallon ekologisissa rajoissa tai palautuu niihin jo ylittyneiltä osin, ympäristöhaitat on saatava pienenemään talouden mahdollisesta kasvusta riippumatta (2). Tähän tarvitaan sosiaalisesti oikeudenmukaista energia- ja luonnonvarareformia. Myös hyvinvoinnin ylläpitämisen ja lisäämisen riippuvuutta talouskasvusta pitää vähentää (3). Siksi meidän tulee uudistaa tapoja, joilla yhdenvertaisuus ja osallisuus voivat jatkossakin toimia kestävän yhteiskunnan rakennusaineina.

Kuvattujen irtikytkentöjen toteutuminen edellyttää talousajattelun uudistumista siten, että talous nähdään tavoitteen sijaan keinona tuottaa kestävää hyvinvointia (4). Mitkään kuvatut tavoitteet eivät kuitenkaan voi toteutua, ellemme toimi kaikilla tasoilla yksilöstä maailmayhteisöön (5).

1. Ympäristö terveyden ja hyvinvoinnin perustana

Ekosysteemit on nähtävä ihmiselämän mahdollistajina, hyvinvoinnin tuottajina ja kestävän talouden perustana. Maapallon rajallisuuden kunnioittaminen on siten ihmiskunnan hyvinvoinnin edellytys. Tämä on keskeinen viesti paitsi paneelin omassa tuotannossa myös SYKEn ja Sitran yhteisessä Maapallolle mahtuva tulevaisuus -julkaisussa, jonka politiikkasuosituksia laadittaessa on hyödynnetty kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsenten näkemyksiä.

Paneeli korostaa, että ekosysteemien turvaaminen ja lisääminen eivät ole ristiriidassa ihmisen hyvinvoinnin ja kestävän talouden edistämisen kanssa, koska viimeistään pitkällä aikavälillä ympäristöongelmat koituvat haitaksemme. Investoiminen luontoon on yhteiskunnalle kannattavaa.

Kiertotalous, vähähiilisyys ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vievät yhteiskuntaa kestävään suuntaan. Muutoksen vauhdittamiseksi tarvitaan nopeita poliittisia päätöksiä, myös Suomessa. Suomalaisten kulutus ja tuotanto eivät ole kestäviä. Ne vaikuttavat kielteisesti koko maapallon hyvinvointiin, erityisesti Suomen rajojen ulkopuolella ja palautuvat kielteisinä vaikutuksina takaisin Suomeen.

Yhteiskunnan keskeisiin tavoitteisiin, kuten tulvien ja kuivuuden torjuntaan, terveyden edistämiseen ja ruokaturvan vahvistamiseen on paneelin mukaan löydettävissä myös luontopohjaisia ratkaisuja, jotka ovat systeemisiä ja pitkällä aikavälillä kustannustehokkaita. Näihin liittyvät liikeideat ja uusien työpaikkojen synnyttäminen ovat kuitenkin Suomessa heikosti hyödynnettyjä ja poliittisesti vain vähän kannustettuja.

Suomalaiset ovat myös oivaltaneet, että solidaaristen yhteisöjen ja ihmisten hyvyyden ohella luonto on suuri voimavara myös maahanmuuttajien kotouttamiseen.

2. Sosiaalisesti oikeudenmukainen energia- ja luonnonvarareformi

Jotta kehitys pysyy maapallon ekologisissa rajoissa tai palautuu niihin jo ylittyneiltä osin, ympäristöhaitat on saatava pienenemään talouden mahdollisesta kasvusta riippumatta. Tähän tarvitaan sosiaalisesti oikeudenmukaista energia- ja luonnonvarareformia.

Ilmastonmuutoksen tehokas hillintä sekä muut kestävän kehityksen tavoitteet edellyttävät fossiilisen energian käytön vähentämistä sekä ihmisen toiminnasta aiheutuvan muun ympäristökuormituksen ja luonnonvarojen käytön vähenemistä. Vaikka teknologinen kehitys on tässä avuksi, köyhien maiden oikeutettu pyrkimys elintason nostamiseen aiheuttaa jatkuvia paineita ylikuluttavien maiden tuotannon ja kulutuksen vähentämiselle.

Rikkaissakin maissa ympäristöpolitiikka voi johtaa energian kuluttajahintojen nousuun ja työpaikkojen menetyksiin ympäristöä kuormittavilla toimialoilla. Tällaisista muutoksista aiheutuu aina menetyksiä joillekin väestöryhmille. Nopeat talouskasvun toimet, jotka tähtäävät resurssitehokkuuteen ja energiareformiin mutta lisäävät sosiaalista tai poliittista epätasa-arvoa, estävät sekä kestävän talouskasvun että köyhyyden vähenemisen. Sosiaalinen kestävyys on siten otettava osaksi kestävän kehityksen tavoitteita.  Jos politiikkaa pidetään epäreiluna, sille on vaikeaa saada kannatusta demokraattisissa maissa.

Hiilineutraalius ja tasa-arvo kytkeytyvät toisiinsa jo syvimmältä olemukseltaan. Valtioneuvoston selonteko kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta nostaa esiin kaksi painopistealuetta: hiilineutraali ja resurssiviisas Suomi sekä yhdenvertainen, tasa-arvoinen ja osaava Suomi. Raportti käsittelee painopisteitä pitkälti erillään. Tämä ei anna oikeutta sille, miten tiiviisti päästöt ja resurssien käyttö kytkeytyvät hyvinvoinnin ja tasa-arvon tavoitteluun.

Sosiaalisesti oikeudenmukaisen energia- ja luonnonvarareformin täytyy huomioida kuluttajan rooli ja kestävät elämäntavat. Kestävät elämäntavat eivät ole vain jokaisen yksilön asia, vaan ne ovat myös kollektiivinen projekti.

3. Yhdenvertaisuus ja osallisuus kestävän yhteiskunnan rakennusaineina

Sosiaalinen kestävyys on kestävyyden osista vähiten tutkittu ja tunnettu. Mitä se sosiaalinen ulottuvuus kestävyydessä sitten on? Sosiaalisessa kestävyydessä on pohjimmiltaan kyse siitä, että inhimillinen puoli ja humaani kehitys huomioitaisiin kaikessa. Mikä sitten suomalaisen yhteiskunnan suunnassa panelisteja erityisesti huolettaa?

Yhdenvertaisuus on keskeinen hyvän yhteiskunnan kivijalka, sillä se rakentaa yhteiskunnallista luottamusta sekä ylläpitää vakautta ja yhteiskuntarauhaa. Eriarvoisuudessa meillä on kuitenkin pitkän aikavälin ongelma. Eri väestöryhmien välillä on jännitteitä, ja hyvinvointivaltio sosiaaliturvajärjestelmineenkin on ongelmissa. Kaikki eivät koe olevansa mukana, vaan jäävät taloudellisen kehityksen jalkoihin. Myös murrokset energia- ja luonnonvarataloudessa asettavat haasteita yhdenvertaisuudelle.

Eriarvoisuudesta keskustellaan yhteiskunnassamme erityisesti tulotason, tulonsiirtojen ja verotuksen näkökulmasta. Eriarvoisuus osana kestävää kehitystä vaatii nykyistä monipuolisempaa poliittista keskustelua. Se edellyttää, että yhteiskuntamme sosiaalinen perusta muurataan uudelleen nykyistä laajemmalla ymmärryksellä hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä. Sen perustaan kuuluvat aineellisen elintason lisäksi sosiaalisten suhteiden ja mielekkään toiminnan tarpeet sekä elämän merkityksellisyyden kokemukset. Urheilukin on hyvä mittari tasa-arvolle.

Sosiaalinen kestävyys ei ole vain sitä, mitä saamme osaksemme, vaan mitä annamme. Hyvyys on kestävää kehitystä eteenpäin vievä voima, joka perustuu hyvän tekemiselle. Se on vastuumme, mutta myös perusta merkitykselliselle elämälle. Sosiaalinen kestävyys on myös myötäelämistä, yhteisyyttä, lämpöä ja kohtaamista. Etenkin myötätunto – toisia ihmisiä, ihmisyyttä, luontoa ja maailmaamme kohtaan – on kaiken kestävyyden ytimessä.

Hyvinvoinnin ylläpitämisen ja lisäämisen riippuvuutta talouskasvusta pitää myös vähentää. Siksi meidän tulee uudistaa tapoja, joilla yhdenvertaisuus ja osallisuus voivat jatkossakin toimia kestävän yhteiskunnan rakennusaineina.

4. Työ- ja talousajattelun uudistuminen

Suomessa on periaatteessa muita maita paremmat edellytykset keskustella työ- talousreformista, koska yhteiskuntamme on pitkälle järjestäytynyt ja kansalaiset käyttäytyvät pitkälti normien mukaan. Poliittista keskustelua tarvitaan sekä yleisesti että erityisesti siitä, ohjautuuko työ ja pääoma kestävään talouteen vai muualle. Mutta käydäänkö nyt riittävästi tällaista keskustelua?

Paneeli on myös kiinnittänyt huomiota siihen, että sekä kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksessa että hallituksen Agenda2030 toimeenpanosuunnitelmassa talous asemoidaan kestävän hyvinvoinnin keinoksi ja mahdollistajaksi eikä itseisarvoiseksi tavoitteeksi. Tämä on erinomainen ja edistyksellinen lähtökohta kestävän kehityksen politiikalle. Se näkyy kummankin politiikka-asiakirjan keskeisessä kirjauksessa, jonka mukaan tavoitteena on kestävä talous, joka luo hyvinvointia ja elämänlaatua samalla, kun ympäristöhaitat vähenevät.

Talous voidaan ymmärtää keinona kestävään hyvinvointiin monin eri tavoin, jos niin halutaan. Paneeli kysyikin kesällä 2017 julkaisemassaan politiikkapaperissa, onko kestävä talous hähmäinen tabu. Kestävä talous on paneelin näkökulmasta ristiriitaisesti tulkittu käsite, jota ei ole kestävän kehityksen politiikka-asiakirjoissa pyrittykään määrittelemään ja josta ei käydä riittävää yhteiskunnallista keskustelua.

Onnistuminen kestävän kehityksen politiikassa edellyttää paneelin mukaan laajapohjaista, monitieteistä, moninäköalaista ja myös ennakkoluulotonta yhteiskunnallista keskustelua kestävästä taloudesta. On pohdittava, mihin talous on keino ja millaista edistystä haluamme oikeastaan tavoitella? Keskustelussa on myös irtauduttava talouskeskustelua jumittavasta talouskasvun eipäs–juupas -kinastelusta. Paneeli nimittäin uskoo siihen, ettei kestävä hyvinvointi edellytä talouskasvua, muttei toisaalta talouden supistumistakaan. Politiikan tasolla talouspolitiikan ja kestävän kehityksen politiikan on kohdattava toisensa entistä synergisemmin.

Blogisarjassaan panelistit ovat myös pohtineet, voiko talous olla kestävä, voiko kasvun rajoja ylittää, tai miten kestävyyttä rakennetaan solidaarisuustaloudessa.

Talouden uudistuminen haastaa miettimään myös työtä uudesta näkökulmasta. Hallituksen tulevaisuuselon valmistelun tueksi laaditussa artikkelissa panelistit pohtivat, miten työstä keskustellaan liian kapeasti. Siitä on puhuttu lähinnä talouden näkökulmasta. Myös työn murroksesta keskustellaan liian kapeasti. Työn murrokseen eivät vaikuta ainoastaan talouden ja digitalisaation mukanaan tuomat muutokset, vaan myös kestävyyskriisi on tehnyt entistä selvemmäksi, että toimintatapojemme pitää muuttua hyvinkin nopeasti. Esimerkiksi energiamurros voi vaikuttaa työhön, sillä ihmistyötä saatetaan tarvita enemmän fossiilienergiaa korvaavissa tuotantomuodoissa. Työn tulevaisuuden kannalta onkin tärkeintä hillitä työn haitallisia ympäristövaikutuksia.

Panelistit näkevät, että tulevaisuudessa työ jakautuu uudella tavalla niin ihmisen elinkaaren aikana kuin eri ihmistenkin välillä. Työn mielekkyys ja laatu ovat hyvinvoinnin kannalta merkittäviä riittävän tulotason ja kohtuullisen työmäärän lisäksi. Mutta mikä työ on merkityksellistä, kenen kannalta ja kuka siitä päättää? Entä onko työ oikeus vai velvollisuus? Onko ihminen työtä vai työ ihmistä varten? Onko kaikki työ – myös ihmisiä ja ympäristöä tuhoava työ – hyödyllistä ja tarpeellista? Olemmeko valmiita hyväksymään toimettomuuden niiltä, joilla on rahaa, mutta emme niiltä, joilla rahaa ei ole? Miten vapaaehtoistyötä pitäisi arvottaa?

5. Vastuunottoa yksilöistä maailmanyhteisöön

Suomen kotouttaminen tulevaisuuteen edellyttää ymmärrystä asioiden ja maiden keskinäisriippuvuuksista sekä tämän mukaisesti toimimista siellä, missä tukea kulloinkin tarvitaan. Kestävän kehityksen edistämiseen tarvitaan meitä kaikkia kaikissa rooleissamme ja instituutioita, joissa toimimme: yhteisöjä, organisaatioita, yrityksiä ja julkishallintoa.

Yksilöillä on useita rooleja ja niihin liittyviä näkemyksiä kestävästä kehityksestä. Polut kestävään kehitykseen muovautuvat myös elinkaaren myötä. Paitsi yksilöllinen, kestävät elämäntavat ovat myös kollektiivinen projekti. Lähiyhteisöllisyys luo yhtymäkohtia ja yhteisiä suuntia kestävän kehityksen poluille. Ihminen on laumasielu, ja yhteen kuuluminen on meille tärkeää. Miten pyrkimys hyvään elämään kestävän kehityksen askelilla voi toteutua sekä laumasieluisuuden että johtajuuden seuraamisen voimalla?

Julkinen hallinto katalysoi ja moderoi kestävää kehitystä. Se tuottaa politiikalla uusia toiminnan malleja ja asettaa sääntelyllä toiminnalle reunaehdot. Kunnat, kaupungit ja kansallisvaltio, mutta yhtä lailla EU ja YK luovat puitteet, joissa toimia – itse ja yhdessä muiden kanssa.

Suomi voisi edistää ja vahvistaa yhdessä edistyksellisten maiden kanssa EU:n kestävän kehityksen politiikkaa ja aktivoida sitä toimimaan yhtenäisesti vahvalla agendalla YK:ssa. Suomi voisi myös vahvemmin kytkeä ulkomaankaupan kestävän kehityksen toimintaansa etsimällä ja tarjoamalla ratkaisuja globaaleihin kestävän kehityksen kysymyksiin.