Innovaatiot ovat talouskasvun tärkein lähde. Uudet houkuttelevat tuotteet ja tehokkaammat tuotantotavat voivat synnyttää kokonaan uusia toimialoja. Useimmiten ne kuitenkin vaikuttavat jo olemassa oleviin toimialoihin, syrjäyttämällä vanhoja tuotteita ja teknologioita osittain tai kokonaan, jolloin työntekijöitä ja pääomaa siirtyy innovaatioita hyödyntäville yrityksille.

Kekseliäät ja rohkeat yritykset vievät markkinaosuuksia muilta yrityksiltä, uusia yrityksiä syntyy ja vanhoja poistuu. Tätä prosessia kutsutaan luovaksi tuhoksi. Taloustieteilijä Joseph Schumpeter esitteli maailmanlaajuiseen käyttöön otetun käsitteen jo vuonna 1942.

Luova tuho tehostaa tuotannontekijöiden jakautumista yrityksille. Se on kuluttajaystävällisen ja kehittyvän markkinatalouden keskeinen piirre, yksi talouskasvun tärkeimmistä pilareista.

LUOVAN TUHON edellytyksiin kuuluvat yritysten kannustimet innovointiin, osaava ja liikkuva työvoima sekä toimivat rahoitusmarkkinat. Innovoinnin kannustimia asetetaan t&k-politiikan työkaluilla, joilla huomioidaan tämän toiminnan positiiviset ulkoisvaikutukset.

Toinen tärkeä kannustin on yritysten välinen kilpailu: kilpailun kiristyessä yritykset pyrkivät kasvattamaan voittojaan kehittämällä tuotantotapojaan ja tuotteitaan. Kun yritys tarjoaa parempia tuotteita kuin kilpailijansa, se voi ainakin hetkellisesti kasvattaa markkinavoimaansa ja saavuttaa korkeampia voittoja.

Tehostamalla tuotantotapojaan yritykset voivat tarjota tuotteitaan matalammilla hinnoilla kuin kilpailijansa, mikä niin ikään mahdollistaa markkinaosuuksien ja voittojen kasvattamisen. Innovaatiot ovat siis yritysten keino suojautua kilpailulta, ja siksi kilpailu tietyissä olosuhteissa kasvattaa innovaatioita.

Kilpailun ja innovaatioiden välinen suhde ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. On mahdollista, että kilpailu on joissakin tapauksissa niin kireää että yritykset eivät edes innovoimalla pysty kasvattamaan voittojaan. Kilpailun ja innovaatioiden välistä suhdetta onkin luonnehdittu käänteiseksi U:ksi.

Tämänhetkinen empiiriseen tutkimuskirjallisuuteen perustuva ymmärrys kuitenkin on, että kilpailun vaikutus innovaatioiden syntyyn on useimmiten positiivinen.

SUOMEN KALTAISEEN pieneen avotalouteen luova tuho vaikuttaa myös ulkomaankaupan kautta. Innovaatioillaan menestyvät yritykset voivat saavuttaa suuria voittoja vientimarkkinoilla.

Toisaalta kansainvälinen kauppa lisää yritysten välistä kilpailua, ja kerran saavutettu kilpailuetu voi jäädä lyhytaikaiseksi. Nokian tarina on esimerkki sekä menestyksestä että markkinajohtajan paikan menettämisestä. Luovan tuhon muutokset voivat olla ennalta-arvaamattomia, nopeita ja mittavia.

Suomalaisyritysten edellytykset menestyä kansainvälisessä kilpailussa riippuvat monista tekijöistä. Virkamiehillä tai poliittisilla päättäjillä ei ole markkinoita parempaa tietoa yrityksistä tai toimialoista, joiden innovaatiot onnistuvat ja johtavat jopa kansainväliseen menestykseen. Päättäjät voivat kuitenkin edistää kilpailullista ja tasapuolista toimintaympäristöä, joka erottelee lupaavimmat yritykset vähemmän lupaavista.

Innovaatioita edistävä politiikkaan kuuluu t&k-työkalujen lisäksi myös kilpailupolitiikkaa. Päättäjien tehtävänä on luoda innovoinnille suotuisa toimintaympäristö. Viisaat päättäjät varmistavat, että sääntely ja muut politiikan välineet eivät vääristä kilpailua tai aseta uusille kilpailijoille perusteettomia markkinoille tulon esteitä.

TOIMENPIDESUOSITUKSET

  • Toimialan kilpailullisuutta tulee tarkastella laajemmin kuin vain yritysten välisen kilpailun kautta. Laajempaan tarkasteluun kuuluvat esimerkiksi markkinoille tulon esteet ja asiakkaiden mahdollisuudet tuotteiden tai palvelujen tarjoajan valitsemiseen.
  • Kilpailua hillitsevää sääntelyä ja yritystukia pitää tarkastella kriittisesti. Tarvittaessa sääntelyä voidaan keventää ja yritystukia poistaa.
  • Innovaatioita voidaan kiihdyttää t&k-politiikan lisäksi myös hyvin harkitulla kilpailupolitiikalla ja panostamalla koulutukseen.

NELLI VALMARI toimii tutkijatohtorina Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella sekä Helsinki GSE:ssa. Hänen tutkimuksensa keskittyy toimialan taloustieteeseen ja erityisesti yritysten tuottavuuteen.

  • Kasvuatlas

    Kasvuatlas 2026 on ennätyksellisen laaja katsaus Suomen talouskasvun edellytyksistä ja mahdollisuuksista.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...