Luonto on myös raha-asia

Aurinko- ja tuulienergian kehitys on ylittänyt optimistisimmatkin odotukset. Akut ja monet muut energiamurroksen innovaatiot etenevät hyvää vauhtia.

Vihreän siirtymän valopilkut vahvistavat toivoa, mutta monelta osin tarvittava muutos on hädin tuskin alkanut. Talouden, tuotannon ja yhteiskunnan rakenteiden muuttaminen vaatii valtavasti poliittista rohkeutta.

Talouden kasvun ja luonnon välillä ei ole peruuttamatonta ristiriitaa, vaikka ihmisen on muutettava toimintaansa radikaalisti. Hyvinvointimme sinänsä ei tarvitse laskea – vain sen sisällön on muututtava.

Talouden kutistamista ei kannata ottaa vihreän yhteiskuntapolitiikan lähtökohdaksi, koska edes talouden romahdus ei ratkaisisi luonto- ja ympäristöhaasteita. Se luultavasti vain vaikeuttaisi niiden hoitamista.

Energiamurros on vihreän siirtymän tähti, koska sen taloudelliset kannustimet ovat kohdallaan. Aurinko- ja tuulienergia ovat jo nyt sähkön halvimmat tuotantotavat. Vihreä kasvu kiihtyy, kun muidenkin toimialojen kannustimet säädetään oikein.

AVAIMENA ON haittojen hinnoittelu siten, että niiden aiheuttajat maksavat toimiensa seuraukset, ja vastaavasti hyötyjen tuottaja saa edukseen synnyttämänsä hyödyt. Haittojen hinnoittelu tulee kuitenkin aina olemaan vain osittaista ja tasoltaan (liian) maltillista. Siksi tarvitaan muitakin politiikkatoimia.

Monet vihreän kasvun keinot ovat tuttuja ja jopa vakiintuneita. Niiden rinnalle tarvitaan kuitenkin laaja kirjo vanhojen ratkaisujen parannuksia ja täysin uusia ratkaisuja. Käytännössä tämä tarkoittaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä ensivaiheen kaupallisen skaalauksen poikkeuksellisen laajaa julkista tukemista.

Suomalaiset tuntevat hyvin ilmaston ja luonnon haasteet. Ympäristöarvoihin liittyvä maksuvalmius on kuitenkin ostopäätöstilanteissa vähäistä, ja tuki näitä arvoja edustaville politiikoille jää laimeaksi. Tämä johtuu siitä, että yksittäinen kansalainen kokee usein vihreän siirtymän toimet epäreiluiksi tai rankaiseviksi, eikä hän välttämättä halua edetä yksin oikeaan suuntaan.

Nämä piirteet kumpuavat osin siitä, että asiantuntijat ja päättäjät ovat jättäneet siirtymän psykologiset ja sosiaaliset ulottuvuudet liian vähäiselle huomiolle. Ei riitä, että muutokset ovat reiluja. Niiden pitää myös tuntua sellaisilta. Jos ja kun vihreää kasvua tuetaan voimakkaasti, tuki pitää perustella sellaisella kielellä, jota ihmiset ymmärtävät.

SUOMI EI voi yksin ratkaista luonnon ja ympäristön kriisejä, eikä edes Eurooppa. Suunnan näyttäjiksi molemmat kelpaavat hyvin. Geopolitiikka on tunkeutunut rytinällä vihreään siirtymään. Kehitys on ollut myös myönteistä, koska strateginen energia-ala on saanut ylimääräistä nostetta. Jotta eurooppalainen teollisuus ei kärsisi muuta maailmaa tiukemmasta sääntelystä, tarvitaan alueiden eritahtista etenemistä huomioivia mekanismeja. Sellaisiin kuuluvat muun muassa hiilitullit.

Suomella on tässä muutoksessa etulyöntiasema. Sähköntuotanto on jo nyt lähes täysin fossiilivapaata, ja monien toimialojen yritykset ovat vihreämpiä kuin kilpailijansa. Suomi voi tehdä vihreydestä vientituotteen ja kilpailuedun, jos kotimarkkina ja politiikka tukevat tätä kehitystä.

Vihreä kasvu ei ole utopiaa, vaan käytännöllinen välttämättömyys. Kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa vihreään siirtymään vaan siitä, onko meillä varaa olla toteuttamatta sitä. Vastaus on kielteinen.

PETRI ROUVINEN on Sitran Ratkaisut-toiminnon vanhempi neuvonantaja, joka työskentelee tutkimuksen neuvonantajana myös Etlassa. Rouvinen keskittyy tutkimuksessaan erityisesti elinkeino- ja kilpailupolitiikkaan liittyviin kasvun ja kilpailukyvyn teemoihin.