Maatalous hyötyy luonnon monimuotoisuudesta

Maatalousekosysteemit ovat monipuolisempia kuin miltä äkkiseltään vaikuttavat. Mielikuvaa hallitsevat herkästi vain pellot ja muut laidunnetut alat, mutta näiden lisäksi maatalousekosysteemiin kuuluvat tilakeskukset, metsät ja maisemakokonaisuudet.

Voimaperäisesti viljellyillä alueilla luonnon vähäinen monimuotoisuus voi pahimmillaan laskea toiminnallisesti tärkeiden lajien runsauksia tavalla, joka heikentää ekosysteemien kykyä ylläpitää korkeita satoja. Laajimmassa mahdollisessa mielessä taloutemme on riippuvainen luonnon tarjoamista hyödyistä myös tuotantoekosysteemeissä.

Maatalouden kannalta toiminnallisesti tärkeitä lajeja ovat esimerkiksi pölyttävät mesipistiäiset, kasvintuhoojia syövät tai loisivat hyönteiset sekä maaperän kasvukuntoa ylläpitävät eliöt. Näiden ekosysteemipalveluiden tuottamat hyödyt voidaan nähdä pääasiassa yksityisinä, jos ne edesauttavat korkeita ja laadultaan hyviä satoja, jotka puolestaan vaikuttavat viljelijän tuloihin.

Samoissa ekosysteemeissä esiintyy myös useita muita lajeja, joiden merkitys tuotannolle on joko neutraali tai haitallinen. Suurin osa maatalousympäristön lajeista on toiminnaltaan neutraaleja. Näiden lajien ajalliset muutokset kertovat lähinnä ekosysteemeissä tapahtuvista ekologisista muutoksista. Tämä osa maatalouden monimuotoisuudesta edustaa julkishyödykettä ja sisältää myös käytöstä riippumattomia arvoja. Myös maatalousmaisema itsessään ylläpitää esteettisiä ja kulttuurisia arvoja.

MAATALOUDEN LUONNON monimuotoisuuden hyötyprofiilien eroavaisuuksien takia tarvitsemme yhteiskunnallisella tasolla kaksi erilaista strategiaa monimuotoisuuden vaalimiselle.

Toiminnallisuutta tukevien ekosysteemipalveluiden turvaaminen vaatii erityisesti tuotanto ekosysteemien hyvää toimivuutta eli maaperän hyvää kasvukuntoa pitkällä tähtäimellä. Tähän tulisi kiinnittää huomiota kaikkialla missä maataloutta harjoitetaan.

Kasvukunto vaatii ensinnäkin maaperän tiivistymisen välttämistä, ja tarvittaessa mekaanista rikkomista. Tämän lisäksi syväjuuristen viljelykasvien käyttö ja runsas lierojen aktiivisuus ylläpitävät maaperän hyvää rakennetta, korkeaa multaisuutta ja tehokasta vedenpidätyskykyä.

Tuotantoa ylläpitäviin ekosysteemipalveluihin vaikuttaa myös peltoja ympäröivän maiseman rakenteen monimuotoisuus, sillä se ylläpitää pölyttäjien ja kasvintuhoojien luonnollisten vihollisten populaatioita.

Pölyttäjähyönteisten olosuhteita voidaan parantaa lisäämällä kukkivia mesikasveja läpi kasvukauden ja niittämällä reunaympäristöjä, viherlannoitusnurmia ja muita runsaskukkaisia alueita aikaisintaan elokuun loppupuolella.

Useimmat luonnollisina vihollisina toimivat petoniveljalkaiset ja loispistiäiset hyötyvät runsaasti kukkivien mesikasvien lisäksi maatalousmaisemien ja viljelykasvien korkeasta monimuotoisuudesta.

KULTTUURISESTI MERKITTÄVÄT tai luonnonarvojen kannalta tärkeät lajit ovat erityisen riippuvaisia perinneympäristöistä, kuten puoliluonnontilaisista laidunmaista, joilla laidunnus estää umpeenkasvun aiheuttamaa luontoarvojen heikkenemistä.

Kaikkein uhanalaisimpien lajien usein uniikkien elinympäristöjen turvaaminen vaatisi kansallisen tason strategian, joka ohjaisi ja priorisoisi hoitotoimenpiteitä, yleensä laidunnuksen turvaamista. Näitä elinympäristöjä ei voida suojella sanan perinteisessä mielessä eli rauhoittamalla, koska silloin luontoarvot menetetään varmasti.

JOHAN EKROOS on agroekologian apulaisprofessori Helsingin yliopistossa. Hän on perehtynyt etenkin maisemaekologiaan, biodiversiteettiin ja poikkitieteellisiin ympäristökysymyksiin.