Mielenterveysilmiön harmaa vyöhyke

Nykyään on vaikea olla törmäämättä mielenterveyteen. Se näyttäytyy varsinkin nuorten ja työelämän ongelmana. Mielenterveyden näkökulmat ja käsitteet laajenevat yhä useammille elämänalueille. Ilmiöstä on tullut yhteiskunnallinen prosessi, jota voidaan kutsua mielenterveydellistämiseksi.

Tutkijoiden raporteissa ja poliittisissa kannanotoissa peräänkuulutetaan mielenterveyden edistämistä ja ongelmien varhaista tunnistamista. Hyvät pyrkimykset voivat kuitenkin paradoksaalisesti johtaa siihen, että yhteiskuntaan ilmestyy lisää mielenterveyteen liittyviä tulkintoja ja tukitarpeita. Yhä useammista arjen ilmiöistä tulee mielen ja terveyden alueella käsiteltäviä kysymyksiä.

Mielenterveydellistäminen työelämässä tarkoittaa prosessia, jossa työelämän ilmiöitä, ongelmia ja ratkaisuja jäsennetään mielenterveydestä käsin.

Työkuormitus, epävarmuus ja organisaatiomuutokset eivät näyttäydy niinkään rakenteellisina kysymyksinä, vaan ne kytketään yksilön tunteisiin ja mielialaan. Työelämän haasteet nähdään ensisijaisesti yksilön työkyvyn tai terveyden näkökulmasta, eikä työoloista tai yhteiskunnan muutoksesta nousevina kysymyksinä.

NUORTEN TYÖNTEKIJÖIDEN kohdalla puhutaan paljon ahdistuneisuudesta mielenterveyskysymyksenä. Tunne voi olla seurausta epävarmoista työsuhteista, jatkuvasta suorituspaineesta ja itsen johtamisen haasteista. Kun sitä käsitellään ensisijaisesti mielenterveyskysymyksenä, syntyy tarve psykologisille ja terapeuttisille interventioille ja diagnostiikalle.

Samalla rakenteelliset ratkaisut – kuten urapolkujen ennakoitavuus tai työn merkityksen kollektiivinen kirkastaminen – jäävät vähemmälle huomiolle. Näin myös vahvistuu mielenterveysnäkökulmien asema työelämän ongelmien käsittelyssä.

Nuorten mielenterveysilmiötä työelämässä on tutkittu esimerkiksi toimijahahmojen kautta. Tämän analyysin mukaan nuorten mielenterveyden ja työkyvyn alueelle kuuluu erilaisia toimintakehyksiä, jotka realisoituvat esimerkiksi sellaisissa hahmoissa kuten ”autonominen itsensä kehittäjä” ja ”riskitietoinen reflektoija”.

Nykytyöelämässä itsensä johtamisen kanssa kamppailevan nuoren hämmennys työelämän vaatimusten puristuksessa muuntuu usein työterveyshaasteeksi. Tulevaisuudestaan huolestunut nuori hakee uusia kehittymisen paikkoja uupumisenkin uhalla, tutustuu itseapukirjallisuuteen ja pyrkii kuuntelemaan itseään työelämässä navigoidessaan.

MIELENTERVEYDELLISTÄMISESSÄ EI ole kyse vain käsitteiden laajenemista, vaan myös sosiaalisista odotuksista: millainen työntekijän kuuluu olla, mistä yksilö on vastuussa ja miten on parasta toimia, kun vaikeita tunteita nousee esille?

Taustarakenteisiin vaikuttamalla mielen hyvinvointia voidaan tukea lopulta kestävämmin kuin laajentamalla edelleen yksilölähtöistä mielenterveyskulttuuria. Työpaikat voivat kehittää organisointia selkeyttämällä työnkuvia, muokkaamalla tavoitteita realistisiksi ja vähentämällä kuormitusta paremmalla johtamisella.

Vertaisverkostoja ja avointa keskustelukulttuuria rakentamalla tukea arkeen voidaan rakentaa ilman, että haasteita aletaan käsitellä mielenterveysongelmina. Työaikajoustojen ja urapolkujen tietoisen suunnittelun kautta on mahdollista parantaa elämän kokonaishallintaa. Erilaisten instituutioiden (esim. koulut, työpaikat) välistä yhteistyötä kehittämällä yksilöitä kannattelevia rakenteita voidaan vahvistaa.

Etuusjärjestelmissä työkyvyn tukimuotoja voidaan tietoisesti siirtää lääketieteellistämistä edellyttävän palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Julkisessa keskustelussa on paikallaan kehittää vaihtoehtoisia tapoja puhua työelämästä ja tunteista ilman, että jäsentämisen kehykset haetaan psykiatriasta, psykologista ja terapiakeskustelusta.

Jokainen voi myös pysähtyä miettimään, pitääkö arjen ilmiöiden ja tunteiden käsittelyssä käyttää mielenterveyteen tai diagnooseihin liittyvää kieltä – vai löytyisikö tilanteisiin muita tapoja puhua ja toimia. Suomi tarvitsee ajattelun ja puheen rakennemurroksen, joka rajoittaa mielenterveysparadigman laajentumista työelämän ensisijaiseksi ratkaisujen kehykseksi.

ARI VÄÄNÄNEN toimii tutkimusprofessorina Työterveyslaitoksessa. Hän tutkii työelämän ja työkulttuurien muutoksia kuten työelämän tunnekoodeja, työkyvyn rakenteellisia muutoksia sekä mielen terveys ilmiön kehittymistä.