Monet ajattelevat, että robotit syrjäyttävät työntekijöitä ja aiheuttavat työttömyyttä. Uusi teknologia herättää pelkoa myös siitä, että kehitys lisää erityisesti korkeammin koulutettujen työntekijöiden kysyntää ja kasvattaa siten tuloeroja.

Uusimman tutkimuksen valossa näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Teknologioiden käyttöönotto on keskimäärin kasvattanut työllisyyttä suomalaisissa teollisuusyrityksissä.

Olen ollut mukana tuoreessa tutkimusprojektissa, joka tarkastelee teknologiainvestointien vaikutuksia työllisyyteen ja taitojen kysyntään vuosina 1994–2018. Tutkimuksessa seurattiin yhdentoista vuoden ajan yrityksiä, jotka olivat saaneet ELY-keskusten yritystukia teknologiainvestointeja varten.

Näitä tapauksia verrattiin niihin yrityksiin, jotka hakivat tukia, mutta eivät saaneet niitä. Kolmannen vertailuryhmän muodostivat samankaltaiset yritykset, jotka eivät hakeneet lainkaan tukia.

Tutkimus valitsi teknologian kattotermiksi tuotannossa käytetyille koneille, laitteille ja ohjelmistoille. Tyypilliset teknologiat olivat robotteja ja numeerisesti ohjattavia koneita – siis tavanomaisia valmistavan teollisuuden investointeja.

Tutkimuksen mukaan tuen saanti oli yhteydessä keskimäärin 100 000 euron lisäinvestointeihin yrityksissä. Tukieurot siirtyivät suurin piirtein 1:1 investointeihin. Myös työllisyysvaikutus oli merkittävä: Tukea saaneissa yrityksissä työllisyys kasvoi noin 25 prosenttiyksikköä verrattuna ei-tuensaajiin, kun lähtökohtana oli tilanne kolme vuotta ennen tukihakemusta.

TULOS SAATTAA yllättää, ehkä herättää ajatuksiakin. Tutkimuksen mukaan uuden teknologian vaikutus kasvoi tasaisesti tuen hakemista seuraavina vuosina. Tämä heijastaa yritysten itsekin mainitsemaa tavoitetta: teknologiainvestointi mahdollisti kasvun jatkumisen.

Yritykset käyttivät uusia koneita ja laitteita uusien tuotteiden ja markkinoiden sekä paremman laadun saavuttamiseksi. Päätavoite ei ollutkaan ihmisten korvaaminen koneilla.

Tutkimus osoitti myös, etteivät ELY-keskusten tukemat teollisuusinvestoinnit muuttaneet korkeasti koulutettujen osuutta yritysten työvoimasta. Tuotannon työntekijöiden joukko kasvoi samaan tahtiin kuin niin sanotun valkokaulusväen. Investointien hyöty jakautui tasaisesti.

TUKI KIIHDYTTÄÄ…
Teknologiatuen vaikutus koneinvestointeihin. Lähde: Joonas Tuhkuri
TUKI KIIHDYTTÄÄ…
Teknologiatuen vaikutus koneinvestointeihin. Lähde: Joonas Tuhkuri
… JA TYÖLLISYYS PARANEE
Teknologiatuen vaikutus työllisyyteen. Lähde: Joonas Tuhkuri
… JA TYÖLLISYYS PARANEE
Teknologiatuen vaikutus työllisyyteen. Lähde: Joonas Tuhkuri


Nobel-palkitun ekonomistin Philippe Aghionin uusi tutkimus Ranskasta näyttää samansuuntaisen tuloksen: kone- ja laiteinvestoinnit ovat lisänneet työllisyyttä.

TEKOÄLYKÄÄN EI ole välttämättä niin paha peikko kuin julkisuudessa väitetään.

Keskeisimmät uudet tutkimukset tarjoavat viitteitä siitä, että tekstimalleihin perustuvat tekoälytyökalut ovat hyödyttäneet työntekijöitä, erityisesti vähemmän kokeneita ja aiemmalta suoriutumiseltaan vähemmän tehokkaita työntekijöitä.

Teknologian vaikutus ei ole silti mikään luonnonlakiin verrattava ilmiö. Seuraukset riippuvat siitä, miten yritykset päättävät käyttää teknologioita ja minkälaiset kannustimet yrityksiin vaikuttavat.

Investointi uuteen vaikuttaa kuitenkin selvästi paremmalta idealta kuin tyytyminen vanhaan. Suomen on vaikea kiihdyttää kasvua, jos investoinnit eivät kiihdy.

TOIMENPIDESUOSITUKSET

  • Investoinnit uuteen teknologiaan on nostettava keskeiseksi prioriteetiksi Suomen kasvun käynnistämiseksi. Investoinnit hyödyttävät todennäköisesti sekä yrityksiä että työntekijöitä.
  • Suorat tuet eivät ole aina kustannustehokkain vaihtoehto investointien kiihdyttämiseen. Keskeistä on ymmärtää investointien esteet ja vähentää niitä. Tutkimusten valossa verotuet saattavat olla suoria tukia tehokkaampi keino.

JOONAS TUHKURI on taloustieteen apulaisprofessori Tukholman yliopistossa. Hänen tutkimuksensa teknologiasta ja työstä ovat herättäneet kansainvälistä huomiota, ja esimerkiksi The Economist, Washington Post ja Bloomberg ovat siteeranneet hänen tutkimuksiaan

  • Kasvuatlas

    Kasvuatlas 2026 on ennätyksellisen laaja katsaus Suomen talouskasvun edellytyksistä ja mahdollisuuksista.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...