Parempi pyrkiä myyjäksi kuin ostajaksi

Vihreä siirtymä ei ole vain ilmastopolitiikkaa, vaan myös teollisuuden ja kaupan uusjako. Ilmastokriisi ja luontokato etenevät politiikan virtauksista piittaamatta. Siirtyminen kohti vähähiilistä yhteiskuntaa edellyttää massiivisia investointeja lähes kaikilla sektoreilla.

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan investoinnit uusiutuviin energialähteisiin, ydinvoimaan, sähköverkkoihin, energian varastointiin, vähäpäästöisiin polttoaineisiin, energiatehokkuuteen ja sähköistämiseen yli kolminkertaistuvat kymmenessä vuodessa ja kohoavat noin 2200 miljardiin dollariin vuodessa. Öljyyn, maakaasuun ja hiileen tehtävät investoinnit jäävät puoleen tästä.

Kasvu näkyy myös yrityskentässä. WEF:n arvion mukaan vihreään teknologiaan keskittyvät yritykset ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvaneet noin 15 prosentin vuosivauhtia.

Murrokseen on kytkeytynyt myös geopolitiikka ja valtioiden tuet. Erityisesti Kiina on kasvattanut tuotantopotentiaaliaan määrätietoisilla vihreillä investoinneilla. Sähköistymiseen liittyvät puhtaat teknologiat pyörittävätkin jo nyt merkittävää osaa kaikesta Kiinan taloudellisesta kasvusta.

Vihreä vienti on kasvattanut myös Kiinan vaikutusvaltaa ja muiden maiden riippuvuutta Kiinasta.

Kiina hallitsee noin 60–80 prosenttia tuulivoimaloiden, aurinkopaneelien, litiumakkujen ja sähköautojen globaaleista markkinoista. Uusiutuva energia, sähköautot sekä sähkön varastointi vastaavat jo noin kymmentä prosenttia Kiinan bruttokansantuotteesta ja noin neljännestä maan talouskasvusta. Kiina tavoitteleekin maailman ensimmäisen sähkötalouden kruunua.

Euroopalle ja Suomelle kehitys on kaksijakoinen. Ilmastotavoitteita kohti pyrkiminen, energian hinta, turvallisuuden näkökulmat sekä teknologian kehitys ovat avanneet uusia markkinoita ja auttavat kiistatta päättäjiä ratkomaan entistä tehokkaammin päästöihin liittyviä ongelmia.

Samalla kuitenkin riippuvuus kolmansien maiden arvoketjuista voi heikentää teollista kilpailukykyä, syventää kauppataseen vajetta, altistaa mahdolliselle vihamieliselle vaikuttamiselle sekä kasvattaa myös muutosten poliittista vastarintaa.

Vihreän siirtymän hyväksyttävyys horjuu, jos muutos näyttäytyy vain kustannuksina ja muualle syntyvinä työpaikkoina ja tuloina ilman konkreettisia ja nähtävissä olevia taloudellisia hyötyjä.

Kasvua syntyy, kun investointi kasvattaa kapasiteettia

Investointien kasvunäkökulmasta keskeinen ero kulkee korvausinvestointien ja tuotantopotentiaalia lisäävien investointien välillä. Osa siirtymän investoinneista on välttämättömiä korjaus- ja päivitysinvestointeja: sähköverkkoja vahvistetaan, lämmitysratkaisuja uusitaan, energiatehokkuutta parannetaan ja vanhaa kapasiteettia korvataan puhtaammalla teknologialla.

Korvausinvestoinnit synnyttävät kysyntää uusille ratkaisulle, luovat työpaikkoja erityisesti rakentamisessa ja voivat vapauttaa resursseja muun talouden käyttöön energiankulutuksen vähentyessä. Ne eivät kuitenkaan automaattisesti luo uutta vientiä – eivätkä ne yksin riitä paikkaamaan heikkoa tuottavuus- ja kasvukehitystä.

Vientivetoisen kasvun kannalta ratkaisevia ovat investoinnit, jotka lisäävät tuotantokapasiteettia ja synnyttävät uutta ja kilpailukykyistä teollista tuotantoa, uutta teknologiaa ja palveluita sekä uusia arvoketjuja, joissa Suomi pystyy ottamaan vahvan roolin.

Suomella on useita vihreän siirtymän kannalta harvinaisia lähtöetuja. Sähköntuotanto on valtaosin fossiilivapaata, sähköverkko on kansainvälisesti verrattuna vahva ja investoinneille on tilaa: tontteja, metsiä ja joutomaita.

Suomella on myös prosessitehokkuuden ja digitalisaation osaamista sekä biopohjaisen hiilidioksidin tarjontaa, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi synteettisten polttoaineiden ja kemikaalien valmistuksessa. Lisäksi vakaa yhteiskuntarakenne, toimivat instituutiot ja koulutettu työvoima ovat perinteisiä investointien houkuttelutekijöitä – vaikka osaajapohjan kehityksestä on syytä olla huolissaan verrokkimaihin nähden.

Investointien hyväksyttävyys on Suomessa keskimäärin korkea, mutta toimeenpanon kipupisteet tuntuvat ja näkyvät paikallisesti. Tuulivoimarakentamisen nopea kasvu on lisännyt jännitteitä kunnissa ja alueilla. Helmikuussa 2026 Kemijärven kaupunginvaltuusto torjui kaikki kaupungin alueelle suunnitellut pumppuvoimalahankkeet, joita oli suunniteltu sähkön hintapiikkien loiventamiseksi.

Yrityksissä tarvitaankin uudenlaista osaamista vuorovaikutukseen, konfliktien ehkäisyyn ja sovitteluun. Ilman paikallista hyväksyttävyyttä tarpeelliset kaava- tai muut päätökset voivat jäädä tekemättä ja siten investoinnit toteutumatta, vaikka ne olisivat taloudellisesti järkeviä.

Investointiympäristöä muokkaavat myös sääntely ja politiikkapäätökset. Myös tässä on tapahtunut edistystä.

Uusi Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026 tavoitteenaan sujuvoittaa ympäristölupaprosesseja yhden luukun mallilla. Merituulivoiman talousvyöhykkeen menettelyt ovat selkiytyneet vuoden 2025 alusta, ja EU-tason toimet – kuten kestävien lentopolttoaineiden velvoitteet ja synteettisten polttoaineiden osuusvaatimukset – voivat rakentaa kysyntää suomalaisille ratkaisuille.

Toisaalta epävarmuus voi myös hidastaa kehitystä. Uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen maltillisemmat korotukset vuosille 2024–2027 ovat heikentäneet kannustimia tuotantoinvestoinneille ja lisänneet epävarmuutta. Lisäksi Euroopan sisäinen valtiontukien kilpailu kiristyy, kun maat houkuttelevat teollisia investointeja omille alueilleen.

Suomen kannalta erityisesti EU-tason tuki- ja regulaatiopolitiikka ovat erityisen tärkeitä. Ne rakentavat kysyntää niille vihreän siirtymän ratkaisuille, joissa Suomella olisi merkittävää kilpailuetua.

Siirtymä on muutakin kuin energiaa

Yritykset ovat viime vuosina ilmoittaneet lukuisista investointiuutisista. Esimerkiksi Harjavallan teollisen mittakaavan vihreän vedyn laitos aloitti toimintansa elokuussa 2025. Useat muutkin vedyn ja sen johdannaisten hankkeet ovat edenneet lupavaiheista kohti investointipäätöksiä. Myös uudet ruokateknologiat sekä biopohjaiset ratkaisut ovat saaneet markkinalupia ja valmistelevat kasvua.

Elinkeinoelämän keskusliiton ylläpitämän vihreiden investointien dataikkunan mukaan Suomessa oli elokuussa 2025 vireillä yli 307 miljardin euron edestä investointihankkeita. Hankkeista noin 65 prosenttia liittyi energian tuotantoon (maa- ja merituulivoima suurimpina) ja 28 prosenttia energian käyttöön (vety ja datakeskukset). Kuusi prosenttia liittyi energian siirtoon ja varastointiin.

Vireillä oleva summa kertoo investointihalukkuudesta. Päätöksenteon kannalta olennaista on kuitenkin investointien ajoitus ja toteutumisaste. EK:n dataikkunan mukaan vuonna 2025 valmistui yli kahdeksan miljardin euron investoinnit, joista kolmasosa oli datakeskuksia. Vuonna 2026 ennustetaan valmistuvan reilun viiden miljardin investoinnit.

Investoinnit eivät kuitenkaan ole ainoa vihreän talouden mittari. Tilastokeskuksen ympäristöliiketoiminnan tilastossa Suomessa harjoitetun ympäristöliiketoiminnan tuotos oli vuonna 2024 noin 47 miljardia euroa, arvonlisä noin 17,4 miljardia euroa ja vienti 8,2 miljardia euroa.

Lukujen rinnastamista investointilukuihin vaikeuttavat kuitenkin määritelmät. Esimerkiksi vetyinvestointien sisällyttäminen ympäristöliiketoiminnan tilastointiin on vasta kehitteillä, kun taas datakeskuksia ei lasketa mukaan ympäristöliiketoimintaan.

Tällä hetkellä päättäjillä ei ole helposti saatavilla olevaa, ajantasaista ja vertailukelpoista kokonaiskuvaa vihreän siirtymän talousvaikutuksista – investoinneista, arvonlisästä ja viennistä samassa kehikossa. Ilman yhteismitallista tietopohjaa on vaikea asettaa tavoitteita, priorisoida toimia tai arvioida, mitkä politiikkamuutokset auttavat ja mitkä hidastavat.

Erityisen tärkeää olisi kannustaa, nopeuttaa ja priorisoida sellaisia investointeja, jotka luovat Suomelle uuden viennin mahdollisuuksia. Konsulttiyhtiö BCG on kuvannut viisi strategista keihäänkärkeä, joiden kautta Suomi voisi rakentaa vientivetoista teollisuutta:

1. Vähähiilinen rakentaminen ja asuminen
2. Biopohjaiset tuotteet ja materiaalit
3. Dekarbonisaatioteknologiat ja -palvelut
4. Kiertotalouteen perustuvat akut ja vihreät metallit
5. Vihreää vetyä hyödyntävät ratkaisut ja niihin perustuvat tuotteet.

Näiden keihäänkärkien kokonaisvientipotentiaalin on arvioitu yltävän noin 85–100 miljardiin euroon vuoteen 2035 mennessä. Suurimmat mahdollisuudet liittyvät erityisesti dekarbonisaatioteknologioihin ja -palveluihin, vihreään teräkseen, kiertotalouden akkuihin, vihreisiin lannoitteisiin sekä lento- ja meriliikenteen polttoaineisiin. Politiikalla tulisi rakentaa siltaa nimenomaan tämänkaltaisten investointien nopeuttamiseen ja aktiiviseen houkuttelemiseen.

Vety on suuri lupaus mutta toteutuu hitaasti

Vihreää vetyä on pidetty yhtenä Suomen lupaavimmista uusista teollisista kasvusuunnista. Vedyn arvo syntyy ennen kaikkea teollisuuden vaikeasti vähennettävissä päästöissä ja uusissa tuotteissa: ammoniakissa ja lannoitteissa, synteettisissä polttoaineissa sekä muissa kemianteollisuuden välituotteissa. Sen sijaan monissa kohteissa suora sähköistäminen on kustannustehokkain ratkaisu, eikä vety ole kilpailukykyinen esimerkiksi henkilöautojen energialähteenä.

Vedyn kysyntä kasvaa, mutta kansainvälisten arvioiden mukaan kasvu on ollut hitaampaa kuin aiemmin ennustettiin. Tällä hetkellä kysyntä painottuu yhä perinteisiin käyttökohteisiin, kuten öljynjalostukseen ja kemianteollisuuteen. Uusien sovellusten osuus on vasta kehittymässä.

Koska vetyyn perustuvat tuotteet eivät usein ole vielä hinnaltaan kilpailukykyisiä, markkinoita joudutaan rakentamaan myös ohjauksella. Kysyntää ohjaavat mekanismit – esimerkiksi sekoitevelvoitteet ja julkiset hankinnat – voivat luoda ennakoitavuutta ja vauhdittaa investointeja. Samalla on huolehdittava kustannusten kohtuullisuudesta, jotta ohjauksen hyväksyttävyys säilyy.

EU-tason velvoitteet ovat tässä keskeisiä. ReFuelEU Aviation -säädös lisää kestävien lentopolttoaineiden osuutta ja sisältää myös synteettisten polttoaineiden osuustavoitteita. Suomessa on asetettu synteettisille, muuta kuin biologista alkuperää oleville uusiutuville polttoaineille (RFNBO) EU:n minimitason ylittävä sekoitevelvoite vuosille 2028–2030 ja sen jälkeen.

Lisäksi hallitus käynnisti tammikuussa 2026 hankehaun bioperäisen hiilidioksidin talteenotolle. Tämäkin avaus voi tukea synteettisten polttoaineiden kotimaista arvoketjua.

Suosituksia Suomelle

Vihreän siirtymän investointiaaltoa kannattaa tarkastella portfoliona: kaikki hankkeet eivät palvele samaa tavoitetta, eikä samoilla politiikkatoimilla vauhditeta jokaista investointityyppiä. Kun tavoitteena on sekä päästövähennys että vientivetoisen kasvun rakentaminen, julkisen vallan rooli korostuu erityisesti kolmessa kokonaisuudessa:

Mahdollistavat investoinnit: varmistetaan, että energia- ja lupainfra kestävät investointiaallon. Tämä tarkoittaa sähköverkkoinvestointeja, sujuvia ja ennakoitavia lupaprosesseja, ratkaisuja maa-alueiden käyttöön sekä hyväksyttävyyden vahvistamista paikallistasolla.

Vientiin tähtäävä teollinen kapasiteetti: priorisoidaan hankkeita, jotka kasvattavat tuotantopotentiaalia ja synnyttävät uutta kilpailukykyistä tarjontaa. Tämä kohdistuu erityisesti dekarbonisaatioteknologioihin ja -palveluihin, vetyyn ja vedyn johdannaisiin, kiertotalouden akkuihin ja metalleihin sekä biopohjaisiin tuotteisiin ja materiaaleihin – niihin keihäänkärkiin, joista vientiä on realistista kasvattaa seuraavan vuosikymmenen aikana.

Markkinan rakentaminen ja riskin jakaminen: luodaan kysyntää ohjaavilla mekanismeilla (kuten sekoitevelvoitteilla ja julkisilla hankinnoilla) ennakoitavuutta investoinneille ja autetaan teknologioita kuolemanlaaksojen yli. Samalla huolehditaan tki-panostuksista, demonstroinneista, osaajapolitiikasta ja kansainvälisistä kumppanuuksista.

Investointipuhe tarvitsee rinnalleen seurannan. Jos vihreää siirtymää halutaan johtaa talous- ja teollisuuspolitiikkana, päätöksenteon tueksi tarvitaan jatkuva kokonaiskuva:

Kuinka paljon investointeja on vireillä? Mikä niistä toteutuu? Millaista arvonlisää ja vientiä syntyy? Missä pullonkaulat ovat? Vasta sen jälkeen voidaan sanoa, onko Suomi hyödyntämässä vihreän siirtymän investointiaallon kasvun moottoriksi – vai jäämässä muiden maiden valmistamien tärkeiden mutta kalliiden tuotteiden ostajaksi.

OUTI HAANPERÄ on ekonomisti, joka työskentelee Sitrassa kestävyyskysymysten ja energiamurroksen parissa.