1. Elintarvikkeet ja ravitsemus

    Järkiruoka on hyvää, terveellistä ja kestävää. Elintarvike- ja ravitsemusohjelma (ERA) 2005-2008 vauhditti järkiruuan nostetta esimerkiksi tutkimuksella, koulutuksella ja alan toimijoiden yhteishankkeilla.

  2. Yhteistyöstä vahvuutta

    Yhteistyö alkutuotannon, teollisuuden, tutkimuksen ja kaupan kesken on vahvuus, jolla voi kompensoida kotimarkkinoidemme pienuutta. Pohjoiset olosuhteet ja luonto voidaan kääntää eduksi.

  3. Maukkaampaa kouluruokaa

    Keskustelu terveellisestä kouluruokailusta käy edelleen vilkkaana. Voileipä tai hedelmä on parempi koululaisen välipalaksi kuin suklaapatukka. Makuja voi oppia.

  4. Terveysvaikutteiset tuotteet maailmalle

    Suomessa on erikoisosaamista terveysvaikutteisten tuotteiden kehittämisestä marjoista maitohappobakteereihin. ERA-ohjelmassa kaupallistamiseen ja vientiin rohkaistiin Keliakiaklusterin viennin kehittämisellä, marjaklusterin tuotteesta innovaatioksi -työllä ja Venäjä-klusterin logistiikkaratkaisuilla.


Terveellistä kouluruokaa ja vientiponnistuksia


Terveellisenkin ruoan tulee olla hyvää ja maistuvaa. Ruokakeskustelussa on edetty puhumaan ruokainnovaatioiden ja kevyttuotteiden lisäksi kokonaisuudesta: hyvästä mausta, terveellisyydestä, ruoan eettisyydestä ja hinnasta.

Elintarvike- ja ravitsemusohjelman lanseeraama puhe järkiruoasta valloittaakin tilaa alueelta, joka kattaa niin tavallisen perusruoan, herkuttelun kuin funktionaaliset elintarvikkeet. Se ottaa huomioon myös tavat ja tottumukset.

Menestyäkseen elintarvikeala tarvitsee verkottumista ja yhteistyötä koko toimintaketjussa: tuottajista teollisuuden ja tutkimuksen kautta kauppiaisiin saakka. Erityisesti Suomessa kannattaa panostaa ravitsemusosaamisen sekä erityistuotteiden kansainväliseen markkinointiin ja myyntiin.

Elintarvikealaa tuleekin kannustaa innovaatioiden ja korkean lisäarvon tuotteiden viimeistelyyn vientimarkkinoille. Elintarvikeala – muiden prosessiteollisuuden alojen tapaan – kaipaisi ylipäätään vahvaa panostamista kaupallistamisosaamiseen.

Viimeisten vuosien aikana elintarvikealan maailmanmarkkinatilanne on muuttunut ja ruoan hinta on noussut. Ilmastonmuutoksen tiedetään vaikuttavan tulevaisuuden elintarviketuotantoon ja globaaleihin markkinoihin. Ihmisten määrä lisääntyy, mutta ruoan tuotantoala vähenee.

Ruokamuutos 2030 -skenaariohanke luotasi tulevaisuutta ilmastonmuutoksen ja poliittisen toimintaympäristön kannalta, ja tuotti neljä skenaariota.
Lue raportti Ruokamuutos 2030 (PDF) ja Riitta Nieminen-Sundellin blogaus raportista.

Vaikka ohjelman tavoittelema alan oma strategisen huippuosaamisen keskittymä jäi saamatta, alan yhteinen kehitystyö jatkuu. Ohjelman oppeja käytetään hyödyksi muun muassa kolme vuotta (2008-2011) kestävässä Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmassa.

Ohjelman rakentaman elintarvikealan mentorointikonseptin toteuttaminen siirtyi Tekesin Sapuska-ohjelmalle ja se jatkuu vuoden 2012 loppuun. Useita kymmeniä alan pk-yrityksiä on mentoroitu vuoden 2010 loppuun mennessä.

Ohjelman perustama keliakiaklusteri on jatkanut vientiponnistuksiaan OSKE-ohjelman hankkeena 2009 alkaen Foodwestin vetovastuulla.

Esimerkkejä Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERAn merkittävimmistä hankkeista

Terveyteen vaikuttavat ruokailutottumukset syntyvät lapsuudessa. Järkipalaa-hankkeessa keskityttiin koululaisiin, joille kehitettiin muun muassa makukoulua ja terveellisiä välipaloja tarjoava välipala-automaatti.

Keliakiaklusteri aloitti yhteismarkkinoinnin Isossa-Britanniassa ja Ruotsissa. Yhteisvientiyritys Fintorus Oy:n vientitoiminta Venäjälle alkoi onnistuneesti vuoden 2008 alussa.

Marjaklusteri on puolestaan tuottanut tietoa marjojen ravitsemus- ja terveysvaikutuksista. Tieto auttaa marjaosaamisen tuotteistamisessa kansainvälisille markkinoille.

Mentorointia, pääomasijoituksia ja valistamista

Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelmassa (ERA) tehtiin työtä terveellisen ravinnon eli järkiruoan kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi alan yhteisen strategian mukaisesti. Ohjelma kokosi toimijoita yhteen ja loi foorumeita monipuoliseen keskusteluun sekä toteutti kehityshankkeita.

Elintarvike- ja ravitsemusohjelmalla oli kolme päätavoitetta: kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen, pk-sektorin kehittäminen ja terveyttä edistävien konseptien kehittäminen.

Alalle uudenlaisella mentoritoiminnalla pk-yritykset saivat tukea liiketoimintansa kehittämiseen ja kansainvälistymiseen. Miniklustereita yhteisten kansainvälistymisponnistusten eteen perustettiin marja-raaka-aineen, Venäjän kaupan ja keliakiaosaamisen ympärille. Elintarvikealan toimintaympäristön muutoksia ennakoitiin skenaariohankkeella.

Pääomasijoitukset ovat Sitran perinteinen keino kehittää liiketoimintaa. Ohjelma teki pääomasijoituksia kolmeen yritykseen, joista Kyrönmaan Juustomestarit Oy on erikoistunut terveysvaikutteisiin rypsiöljystä valmistettuihin juustotuotteisiin, Fintorus Oy Venäjän vientiin ja Efficas Inc. muun muassa bioaktiivisten komponenttien lisensointiin.

 

Elintarvike- ja ravitsemusohjelman tiimi koostui seuraavista henkilöistä:

  • Anu Harkki, ohjelmajohtaja
  • Sari Alfving, ohjelma-assistentti
  • Mira Kankkunen, ohjelma-assistentti
  • Jukka Aaltonen, sijoitusjohtaja
  • Liisa Rosi, kehitysjohtaja
  • Markku Mikola, projektipäällikkö
  • Juha Ahvenainen, kehitysjohtaja
  • Heikki Kauppinen, senior adviser
  • Seija Kurunmäki, viestintäasiantuntija


Ohjelmatiimi työskentelee Sitrassa vain ohjelman ajan.
Lisätietoa ohjelmasta voi sen päätyttyä kysyä Sitran viestinnän päivystysnumerosta puh. 040 548 0794.


Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä

Ulkoisista lähteistä

Artikkelit Biotaloudessa tuotanto ja markkinat ovat mahdollisimman lähellä toisiaan

Tavoitteista totta 16.12.2011 Biotaloudessa energian ja ruoan tuotanto kannattaa pitää lähellä toisiaan ja lähellä markkinoita, jotta ympäristö- ja taloushyödyt olisivat suurimmat. Toisaalta suuruuden ekonomia toimii myös biotaloudessa. Erikoistuotteet kannattaa siksi jatkossakin valmistaa siellä, missä tuotanto on globaalisti tehokkainta.   Biotaloudessa tavoitellaan...

5 kuukautta sitten

Artikkelit Elintarvike- ja ravitsemusohjelman aikajana

Elintarvike- ja ravitsemusohjelman vaiheet Ohjelma käynnistyy - helmikuu 2005 31.1.2005 Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelman johtajaksi valittiin filosofian tohtori, MBA Anu Harkki. Ohjelma aloitettiin yhteisellä strategiaprosessilla, jossa oli mukana noin 30 toimijaa. Ensimmäistä kertaa ala oli näin laajasti yhteistyössä rakentamassa tulevaisuuden kilpailukykyä. Strategiatiimi...

5 kuukautta sitten kirjoittajalta Karoliina Luoto

Artikkelit Päättyneiden ohjelmien tulokset

Sitran päättyneiden ohjelmien tärkeimmät tulokset on käyty läpi ja tiivistetty helposti selattavaan muotoon. Tutustu tärkeimpiin löydöksiin teemasivuilla Elintarvikkeet ja ravitsemus: Terveellistä kouluruokaa ja vientiponnistuksia Terveydenhuolto: Oikeudenmukaisuutta, valinnanvapautta ja rakenteellisia muutoksia Ympäristö: Puhtaasta teknologiasta kasvua ja merkittävää...

11 kuukautta sitten

Muualla verkossa Wellou.fi

Oppimisympäristö alakoululaisille ravinto- ja liikuntaopetukseen.

12 kuukautta sitten sivustolta www.wellou.fi

Muualla verkossa Hygieniapassi

Hygieniapassi-hanke edistää elintarvikehygienian osaamista, erityisesti peruskoululaisten ja lukiolaisten keskuudessa. Lupa kokata -oppimateriaalin pohjalta opettajien on mahdollista opettaa elintarvikehygieniaa osana peruskoulun ja lukion valinnaista opetusta.

12 kuukautta sitten sivustolta www.lupakokata.fi

Muualla verkossa Aikajana

Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERAn vaiheet aikajanalla

1 vuosi sitten sivustolta www.sitra.fi

Artikkelit Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERAn tulokset

Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelman ERAssa tehtiin työtä terveellisen ravinnon eli järkiruoan kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi alan yhteisen strategian mukaisesti. ERA-ohjelma kokosi toimijoita yhteen ja loi foorumeita monipuolisen keskusteluun sekä toteutti onnistuneita kehityshankkeita. Erityisesti pk-sektorin kehittämishankkeista ja Järkipalaa-hankkeesta saatiin hyviä tuloksia.

1 vuosi sitten kirjoittajalta Mira Kankkunen

Uutiset Makukoulu leviää myös päiväkoteihin

Aistien avulla ruokamaailmaan –toimintakäsikirjan avulla päivähoidon ammattilaiset voivat ottaa käyttöönsä uusia työmenetelmiä ja käytännön keinoja monipuolisten ruokailutottumusten edistämiseen sekä lasten syömiseen liittyvien pulmien ratkaisemiseen.

3 vuotta sitten

Uutiset Sitra mahdollisti: pienetkin elintarvikeyritykset voivat kansainvälistyä

Viime vuonna päättynyt ERA-ohjelma teki useita selvityksiä ja kokeiluja elintarvikealan pk-sektorin kansainvälistämiseksi. Kolmen vuoden aikana päästiin gluteenittomien tuotteiden markkinoinnissa iso askel eteenpäin. Sitra, Finpro ja Foodwest Oy sopivat keliakiaklusteritoiminnan jatkosta.

3 vuotta sitten

Uutiset Ruokamuutos 2030 – neljä skenaariota

Sitran ERA-ohjelma keräsi työryhmän pohtimaan toimintaympäristön ja ilmastonmuutoksen merkitystä elintarviketuotannolle vuoteen 2030 mennessä. Valmistunut raportti esittelee tulevaisuusajatukset jäsennettynä kahden ulottuvuuden, ilmastonmuutoksen rajuuden ja poliittisen toiminnan kautta.

3 vuotta sitten

Uutiset Järkipuheita ja järkiruokaa

Sana järkiruoka lausuttiin ensi kerran Sitran ERA-ohjelman strategiaprosessissa. Suomalainen ruokaketju päätti tulla järkiruoan edelläkävijäksi. Järkipuheita ruoasta -kirjaan kerättiin alan toimijoitten ajankohtaisia ruoka-ajatuksia ja vastauksia siihen, onko järkiruoka löytänyt paikkansa osana suomalaista ruokakulttuuria.

3 vuotta sitten


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.
2011 Sitra | Käyttöehdot