”Mitä te oikein teette?”

Tuoreena työntekijänä, vasta noin kuukauden talossa olleena sitralaisena, olin jälleen uuden haasteen edessä. Olin yksi messutiimimme jäsenistä vuosittain pidettävillä Kuntamarkkinoilla (11.-12.9), jotka olisivat itselleni vasta ensimmäiset. Matkallani kohti Kuntataloa yritin henkisesti valmistautua erilaisiin kysymyksiin, joita saattaisin kunta-ammattilaisten keskuudessa kohdata.

Lähestyessäni tapahtumapaikkaa, mieleeni hiipi epätoivon siemen:  Osaisinko vastata minulle esitettäviin kysymyksiin riittävän hyvin? Onneksi jo tapahtuman alkuvaiheessa tajusin, että pelkoni oli ollut täysin turhaa. Ihmisten kanssa keskustellessa pääsee pitkälle, kun heidät kohtaa mieli avoimena – valmiina oppimaan uutta ja vaihtamaan ajatuksia. Käänsin tietämättömyyteni omaksi vahvuudekseni, uteliaisuuden muodossa.

Kokemukseni Kuntamarkkinoilta voisi tiivistää pariin asiaan. Ensimmäinen näistä liittyy Sitraan ja siihen miten meidät nähdään ulkopuolisen silmin. Moni kohtaamani henkilö kertoi tuntevansa Sitran, mutta heillä ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, mitä me teemme. Epäselvyyttä voi toki selittää toimintamme laajuudella sekä vaihtuvilla fokusalueilla. Voisimme kuitenkin kertoa nykyistä laajemmin ja avoimemmin monista menestystarinoista, joissa olemme olleet mukana: Terveyskioski, Helsinki Region Infoshare, Palveluseteli ja niin edelleen. Kerrottuani näistä esimerkeistä, henkilöiden suhtautuminen muuttui ja monesti kommentti olikin: ”Enpä tiennytkään. Nuohan ovat hienoja juttuja.”

Ei saavutuksista kertominen ole ylpeilyä tai henkseleiden paukuttelua – ei varsinkaan, jos osaa seistä myös vastoinkäymisten takana. Olisi tärkeää, että Sitran rooli tunnistetaan myös tekijänä, ei vain yhteiskunnallisena ajattelijana (think-tank vs. think-and-do-tank).

Edellä mainittu liittyy toiseen havaitsemaani seikkaan, eli kokeilukulttuuriin ja sen merkitykseen vaikuttamistyössä. Hyvät ideat eivät riitä, koska toimintamallien levittämisessä tarvitaan konkreettista näyttöä. Moni selaili kotisivujamme ja myönsi, että teemme työtä erittäin tärkeiden asioiden parissa. Mutta ketterästi samaan hengenvetäisyyn he jo latistivat tunnelman: ”Eiväthän nuo tavoitteet tule käytännössä kuitenkaan onnistumaan. Turha taistella”. 

Messupäivä osoitti, että muutoksen johtaminen on huomattavasti helpompaa, kun voi esittää näyttöjä myönteisestä vastaanotosta ja tehdystä vaikutuksesta. Se on myös keino osoittaa, että teemme jotain konkreettista. Yrittäminen ja tekeminen on arvokkaampaa kuin pelkkä suunnittelu, oli kokeilu sitten onnistunut tai ei. Epäonnistumistakaan ei saisi pelätä liikaa, sillä se on myös tärkeä tapa oppia uutta ja kehittyä.  Virheet ovat kasvattavia ja siten menestyksen osatekijöitä. Joskus on nimittäin kompastuttava, oppiakseen uusia näkökulmia.