Tähdelounaista tuli uusi rutiini

Uutiset
16.09.2013 12:54
3Kommentit

Jyväskylän Vaajakummun koulu sai ruokahävikkikokeilusta niin hyvät tulokset, että se päätti jatkaa tähderuuan myymistä pikkurahalla lähiseudun asukkaille.

Vaajakummun koulun ruokahävikkikokeilu, euron hintaan myydyt tähdelounaat, ei jäänyt pelkäksi lyhyeksi kokeiluksi. Edullisia tähdelounaita myydään edelleen kouluruokailun päätyttyä lähialueen asukkaille.

”Täällä käy lapsiperheitä, vanhuksia, hiukan ’huonojalkaisia’ eläkeläisiä, jotka sanovat, etteivät he ilman tätä lounasruokailua edes lähtisi kotoa päivittäin ulos. Meillä käy keskimäärin kaksikymmentä tähderuokailijaa päivässä. Joskus ruokaa jää enemmän, joskus ei ollenkaan, mutta silloinkin asiakkaat ovat suhtautuneet asiaan oikein hyvin ja ymmärtävästi”, kertoo ruokapalvelupäällikkö Riitta Kuukka Vaajakummun koulusta.

Koulussa toteutetun kokeilun tarkoituksena oli vähentää hukkaan heitettävän ruuan ja samalla biojätteen määrää. Kokeilu oli osa Sitran ja Jyväskylän kaupungin Kohti resurssiviisautta -hanketta, jonka tarkoituksena on löytää uusia keinoja luonnonvarojen säästämiseksi, päästöjen pienentämiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi alueella. Kokeilut ovat lyhyitä ja kevyitä ideoiden testauksia, ja tässä hankkeessa kokeilut liittyvät energiaan, ruokaan, veteen, jätteeseen ja liikenteeseen. Onnistuneet kokeilut voidaan laajentaa isommiksi hankkeiksi, joita on mahdollista toteuttaa isommassa mittakaavassa. Ruokahävikkikokeilun toteuttaja Kylän Kattaus on laskenut, että jos kokeilu laajennettaisiin kaikkiin Jyväskylän kaupungin palvelutaloihin ja kouluihin, ruokahävikki pienenisi vuodessa vähintään 50 000 aterialla.

”Kokeilun ansiosta kaatopaikalle päätyi vähemmän jätettä, kouluruoka sai positiivista julkisuutta, osa kuntalaisista sai mahdollisuuden ruokailla terveellisesti ja edullisesti, syyn lähteä ulos ja nähdä muita ja oppilaiden perheet saivat mahdollisuuden tutustua kouluruokaan”, kertoo Kylän Kattauksen palvelupäällikkö ja ympäristövastaava Paula Puikkonen.

Vaajakummun keittiön henkilökunta ei kokenut ruokailijoita lisätyönä. Kokeilua muokattiin kahden viikon jälkeen niin, että tähdelounaan hinta nostettiin 1,50 euroon, joka kattoi ylimääräisen ruokailijan aiheuttamat kustannukset, eli käytännössä leivän, ruokajuoman ja levitteen hinnan. Alun perin kokeilua piti testata kaksi viikkoa, mutta ylijäämäruokailua on päätetty jatkaa toistaiseksi niin pitkään, että ruokailusta saadaan riittävästi tietoa sen mahdollista laajentamista varten.

”Haluamme saada kokemuksia pidemmältä ajalta ennen kuin lopullisia päätöksiä pysyvästä jatkosta tai käytännön laajentamisesta muihin pisteisiin tehdään. Kylän Kattaus ja Vaajakummun koulun henkilöstö on ainakin tämän kokeiluajan perusteella halukas lisäämään resurssien viisasta käyttöä ja kaupunkilaisten hyvinvointia”, Puikkonen kertoo aiheeseen liittyvässä blogissaan.

Edullista tähderuokailua kokeiltiin Jyväskylässä myös Keljon palvelutalossa kesäkuussa. Vaikka sielläkin asiakkaiden kokemukset olivat hyvät, kokeilua ei haluttu jatkaa ainakaan samassa muodossa.

”Kokeilu kannatti asiakkaiden mielestä, mutta osa meidän maksavista ruokailijoistamme jäi odottelemaan tähderuokaa, joten maksavien asiakkaiden määrä väheni toisella kokeiluviikolla. Koululla tätä ongelmaa ei ollut”, sanoo Puikkonen.

Jyväskylän kaupungin uutinen 24.9.2013.

Seuraa kiinnostavia kokeiluja ja hankkeen etenemistä Facebookissa.


Kommentit (3)

On ihan pakko kysyä yhtä mieltäni askarruttavaa asiaa. Eikö tällaista ylimääräisten annosten myyntiä ole tehty jo vaikka kuinka kauan erilaisissa lounasruokaloissa? Toki, ero tässä hyvin yleisessä toimintatavassa tähän kokeiltuun on se, että lounaat myydään rasioissa noutoruuaksi, mutta miksei tämä tismalleen sama malli voisi toimia Kylän Kattauksellakin? Mitään sääntöä, lakia tai asetusta en ihan äkkiseltään keksi, mikä tämän kieltäisi (vaikka aika hyviä Suomessa ollaankin keksimään kieltoja :)

Päivittäinen kosketuspinta Kylän Kattauksen palveluun on minulla tuo tyttären päiväkoti ja sen ruokailut. Lounaan jälkeen KK keittiöhenkilökunta kokoaisi jäljelle jääneistä ruuista tyhjiöpakkauksiin sopivia annoksia ja pistäisi ne jääkaappiin eteisaulaan myyntiin. Tasainen asiakasvirta (lasten vanhemmat, päiväkodin henkilökunta) on taattu ja veikkaan että monen lapsiperheen arjen "kiirevalinta" voisi olla juuri tuon annoksen nappaaminen mukaan. Ja jos ei olisi monen, niin se pienikin myynti tuo tuloja & vähentää jätettä.

Ehkä tämän idean huonoin puoli on se, että se ei ole mikään uusi idea, vaan jo tehty. Jäänee siksi toteutumatta?
Mikko Markkanen 3 vuotta 5 kuukautta sitten
Hyvä idea! En ole itse törmännyt vastaavaan tapaan eikä se liene levinnyt laajalle, ainakaan tämän kokeilun saamasta vastakaiusta ja reaktioista päätellen. Jos sinulla on tiedossa paikkoja, jotka jo toimivat näin, kerro ihmeessä voisimme käyttää niitä referenssinä!
Laura Häkli 3 vuotta 5 kuukautta sitten
Erittäin hieno idea, jota varjostaa todellisuudesta irtiolevan MaRan loanheitto. Ravintoloissa ei ole monella varaa käydä päivittäin, samaan aikaan ihmiset jonottavat leipäjonoissa, pihalla ovat MaRan ruudinkeksijät.
Kukka Keijo 3 vuotta 5 kuukautta sitten

Aiheita

2017 Sitra | käyttöehdot