archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Pinssejä, kukkia ja halauksia? Uusien urapolkujen jäljillä

Digi tuli, ura suli? Henna Keränen on uusien urapolkujen jäljillä ja kokoaa yhteen SuomiAreenan keskustelua työelämän tulevaisuudesta.

Julkaistu

Viime viikolla poliitikot, työmarkkinajärjestöjen edustajat, elinkeinoelämä, järjestöt ja aktiivit kokoontuivat jälleen Porin SuomiAreenalle. Sitra oli myös mukana näillä politiikan superfestareilla ja herätteli keskustelua työelämän tulevaisuudesta paneelilla Digi tuli ura suli? Uusien urapolkujen jäljillä. Lieneekö syy heinäkuussa vai torstain toiveikkuudessa, mutta epävarmoista ajoista ja otsikosta huolimatta tilaisuuden tunnelma oli varsin positiivinen. Paneeliimme osallistunut Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner näkee digitalisaation päässä jopa jonkinlaisen paratiisin, jossa on mahdollisuus irrottautua työn kahleista. Kollegani, Sitran johtava asiantuntija Mikko Hyttinen on myös optimisti. Hän uskoo, että digitalisaatio tulee lisäämään tuottavuutta ja sitä kautta hyvinvointia. Mikon ja Mikaelin kanssa on vaikea olla eri mieltä, sillä niin OECD kuin BCG ovat arvioineet, että Suomella on erinomaiset edellytykset pärjätä digitalisaation keskellä. Paneelia seurannut yleisö äänesti niin ikään tämän mielipiteen puolesta, kun kysyimme heiltä näkemystä oman työn säilymisestä tai häviämisestä tulevaisuudessa. Ennen paratiisiin pääsyä olisi kuitenkin hyvä valmistautua. Millä eväillä epävarmassa tai purskeisessa työn markkinassa selviää? Mitä työelämän selviytymispakkaus sisältää? Tarvikkeita pitää lähteä hakemaan jo koulun penkiltä, ajattelen, kuten myös panelistit. Perinteisten oppiainesuositusten sijaan he antoivatkin kunniaa välitunneille ja harrastuksille. Jungnerin mukaan välitunneilla opitaan tulevaisuuden elintärkeitä taitoja, kuten aitoa vuorovaikutusta ja uusien kasvojen kohtaamista. PAMin puheenjohtaja Ann Selin maalaili niin ikään koulun tärkeimmäksi tehtäväksi opettaa oppimaan ja löytämään ne jutut, jotka kiinnostavat tai voisivat kiinnostaa. Ne voivat löytyä myös harrastuksista. Yrittäjä Kirsi Juva oli valmis heittämään romukoppaan kysymyksen ”mikä susta tulee isona”. Olisi parempi kysyä ”mitä haluaisit tehdä isona?” Ehkä se oppilas, joka ennen kirjoitti ystäväkirjaan suosikkitunnikseen välitunnin, ei olekaan vain auktoriteettejä uhmaava oppilas, vaan tulevaisuuden menestyjä. Yhdysvaltainen businessajattelijan Gary Hamelin mukaan ennen pärjäsi osaamisella, ahkeruudella ja tottelevaisuudella. Tulevaisuudessa nämä ominaisuudet eivät samalla tavalla päde, sillä hyvä työntekijä onkin intohimoinen, oma-aloitteinen ja luova. Myös paneelimme kapellimestari toimittaja-yrittäjä Reetta Räty kysyi osuvasti, että miksi juuri Ruotsissa digitalisaatioon suhtaudutaan positiivisemmin? Suomi menestyy Pisa-testeissä, mutta Ruotsi tuntuu pärjäävän muutoksen kourissa, ajattelin. Ehkä diskuteerauksella ja positiivisen asenteen ruokkimisella on paikkansa – työyhteisöissä, kouluissa ja yhteiskunnassa. Sosiaalinen kanssakäyminen ja empatia ovat juuri niitä taitoja, joita robotit eivät osaa. Tätä samaa korostivat myös Alkon henkilöstöjohtajana toimiva Tytti Bergman ja hankaliin neuvotteluihin tottunut Ann Selin. Bergman muistutti, että työyhteisön kulttuurilla on erittäin suuri merkitys epävarmuuden keskellä. Jos kulttuuri ja luottamus ovat kunnossa, toimintaa kehitetään, keskustellaan ja uskalletaan antaa palautetta. Silloin epävarmuuden keskelläkin pärjää. Sama pätee työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa: mikäli peruspilarit toimivat ja niihin on vahva luotto, epävarmuudestakin tulee siedettävää. Jos tulevaisuudessa vuorovaikutus, empatia ja luottamus ovat valttikortteja, miksi digitalisaatio nähdään usein vuorovaikutuksen tappajana? Tapahtumana, jossa kone tai nettipalvelu korvaa vuorovaikutuksen? Ehkä sitä ajatellaan liian kapeasti digitointina, jossa päätepistettä tai koko ketjua ei avata. ”Digitalisaation päässä on vuorovaikutus”, uskoo Mikael Jungner ja visioi: ”vempaimet tekevät välttämättömän ja ihmiset voivat keskittyä olemiseen ja tekemiseen.” Esimerkiksi Kirsi Juva on ammatiltaan ”työpari”. Hänen bisneksenään on sparrailla ja pallotella ideoita – toimia vuorovaikutuksessa. Digitalisaatio synnyttää myös uutta työtä. Alkon Tytti Bergman totesi osuvasti, että tiedon määrän räjähdysmäinen kasvu on haastanut Alkon myyjät. Nyt asiakas voikin olla ylivertainen myyjään nähden tuote- ja viinitiedossaan, mutta tämä ei tarkoita, etteikö hyvälle asiakaspalvelulle olisi sijaa. Päinvastoin, nyt asiakkaat ja myyjät voivat vaihtaa kokemuksiaan ja keskustella näistä. Tulevaisuudessa tietyn ammatin tai profession hankkija ei olekaan jumalasta seuraava. Jo nyt eri yhtiöt ovat luopuneet muodollisista pätevyysvaatimuksista ja siirtyneet rekrytoimaan osaamisen, eikä esimerkiksi tutkinnon perusteella. Mikä tulevaisuuden työura sitten on? Ennen se ymmärrettiin pitkäksi putkeksi, jonka päässä oli huippu ja huipulta sitten siirryttiin kohokohtaan eli eläkkeelle. Reetta Rätyä mukaillen ”pitkä ura, joka johtaa pinsseihin, kukkiin ja halauksiin”. Ehkä tulevaisuudessa pinssit ja kukat annetaan jostakin muusta kuin pitkästä uurtamisesta samalla työnantajalla. Jo nyt joissakin pelifirmoissa nautitaan samppanjaa epäonnistumisten ja oppimisen juhlistamiseksi.  

Mistä on kyse?