Vierailija
Arvioitu lukuaika 4 min

Koulutus on ajateltava kokonaan uudelleen

Tulevaisuuden työ ja elämä edellyttävät ihmisiltä jatkuvaa uuden omaksumista. Erityisesti aikuisopiskelussa on tehtävä isoja muutoksia: koulutus ja osaamisen sertifiointi tulee erottaa toisistaan. Niukkuuden jakamisen sijaan on aika keskustella siitä, miten ihmisiä tuetaan ja rohkaistaan opiskelemaan mitä ikinä haluavat.

Kirjoittaja

Anna Kontula

kansanedustaja

Julkaistu

Internet on viimeistelemässä sen, minkä julkinen lähikirjastoverkko aloitti: kaikki tiedot ja taidot ovat kohta kenen tahansa ulottuvilla. Viimeistään tulkkausohjelmien yleistyttyä jokainen pääte avaa pääsyn käytännössä rajattomaan määrään luentoja, opetusvideoita, vertaistutorointeja ja kirjallisuutta. Monet niistä ovat maksuttomia.

Se tarkoittaa, että koulutus lakkaa olemasta niukka resurssi. Jatkossa opiskelun rajat asettaa ihmisten halu ja kyky oppimiseen, ei enää valtion budjetti. Seuraukset koulutuspolitiikalle ovat vallankumoukselliset. Lähes kaikki on ajateltava uusiksi.

Kaikki tiedot ja taidot ovat kohta kenen tahansa ulottuvilla

Perinteinen aikuiskoulutus nojasi nuoruusiällä hankittuun ammatilliseen tutkintoon, jota erityisesti 1990-luvulta lähtien sitten varovasti päivitettiin työuran aikana. Tätä opiskeluhistoriaa saattoivat täydentää omaehtoiset ja omakustanteiset harrastekurssit opistoissa ja yhdistyksissä.

Järjestelmällä oli puutteensa jo vanhassa maailmassa. Koulutustarpeiden keskitetty ennakointi arvasi usein pieleen. Jako työmarkkinoiden ja toisaalta vapaa-ajan tarpeita varten opiskeluun oli keinotekoinen. Koulutuksen annostelu niukkana julkisena resurssina johti siihen, että monet opiskelivat elämänsä aikana vähemmän kuin olisivat halunneet.

Nyt olemme siirtymässä maailmaan, jossa lähes mikä tahansa opiskelu on kenen tahansa ulottuvilla. Tämän tosiasian tunnustavan järjestelmän rakentaminen edellyttää ainakin seuraavia muutoksia:

  1. Opiskelu ja osaamisen sertifiointi tulee erottaa toisistaan. Jälkimmäinen säilyisi pääosin julkisen sektorin tehtävänä ja sitä laajennettaisiin merkittävästi nykyisestä. Sertifiointijärjestelmä olisi siis jatkossa ikään kuin laajennettu versio nykyisestä näyttötutkinnosta: ei olisi väliä, onko osaaminen hankittu koulussa, työn lomassa vai verkkokurssilla. Sertifiointia voisi pyytää mihin tahansa taitoon tai asiasisältöön, joka on riittävällä luotettavuudella arvioitavissa.
  2. Ammattiin johtavissa tutkinnoissa perinteisillä oppilaitoksilla olisi edelleen johtava rooli, joskin niissäkin tutkinnon osia voisi entistä helpommin kuitata itse- tai vertaisopiskelulla hankitulla osaamisella. Sen sijaan pienemmissä kokonaisuuksissa syntyisi todennäköisesti paljon erilaisia oppimisen tapoja, paikkoja ja lähteitä: yritysten henkilöstökoulutus, pelioppiminen, erilaiset avoimen oppimisen väylät sekä harrastusten tai maailmankuvan ympärille syntyvät vertaisoppimisen muodot nousisivat nykyistä vahvempaan asemaan.
  3. Varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa opittavat taidot ovat perustavia, joten ne muuttuvat hitaasti – myös tulevaisuudessa on tärkeää oppia lukemaan, laskemaan ja tekemään yhteistyötä. näillä tasoilla myös lähiopetuksen säilyttäminen on välttämätöntä. Olisi kuitenkin panostettava nykyistä enemmän lasten kykyihin tunnistaa omia oppimistarpeitaan, etsiä niitä tyydyttäviä opetussisältöjä, opiskella ja sertifioida osaamisensa. Opiskelu olisi nähtävä läpi elämän tarpeellisena kansalaistaitona, ei vain valmistautumisena elämään.
  4. Jotta opiskelu olisi kaikkien ulottuvilla, yhteiskäyttöisten välineiden ja tilojen määrää on kasvatettava huomattavasti nykyisestä. Vielä tärkeämpää on kuitenkin säätää subjektiivinen oikeus opinto-ohjaukseen: koulukohtaisten opinto-ohjaajien sijaan avattaisiin opintoklinikoita, joista kuka tahansa voisi pyytää apua elämäntilanteeseensa sopivien opiskelumahdollisuuksien kartoittamiseen. Resurssit saataisiin nykyisestä työttömien kontrollijärjestelmästä, jossa tähän asti on keskitetty enemmän opiskelun estämiseen kuin sen mahdollistamiseen.

Näiden teknisten uudistusten lisäksi on kuitenkin tapahduttava asennemuutos, jossa opiskelun yhteiskunnallinen arvostus korotetaan palkkatyön, yrittäjyyden ja vapaaehtoistyön rinnalle. Myös opiskelussa yksilölliset motiivit sekoittuvat yhteisöllisiin ja toiminnasta koituu hyötyä tekijän itsensä lisäksi myös muille.

Pääoma- ja raaka-aineköyhänä maana Suomi voi rakentaa menestystään vain tietävän ja taitavan väestön varaan. Siksi jokaisen yksilön opiskelupyrkimykset ovat samalla myös yhteisen vaurauden ja hyvinvoinnin kasvattamista.

Kun tämä ymmärretään, olemme uuden ajan kynnyksellä.

Mistä on kyse?