Olipa kerran rajaton teknologiausko. Miten tarina jatkuu?

Lue tai kuuntele tästä koko sarja!

Astu nyt ajatuksissasi rohkeasti tulevaisuuteen!

OLIPA KERRAN…
eli miltä nykymeno näyttää tulevaisuudesta käsin?

Vielä eilen toistimme toisillemme tarinoita teknologian menneistä saavutuksista ja rajattomista mahdollisuuksista. Samat tarinat toistuivat julkisessa keskustelussa. Oli terveydenhuollon menestystarinoita, kuten neuvolat ja lapsikuolleisuuden väheneminen sekä koronarokotusten onnistuminen. Myös Nokian tarinaa muisteltiin pitkään. Nostihan yritys Suomen 1990-luvun talouskriisin keskeltä kansainväliseen menestykseen. Sittemmin kvanttitietokoneita kehitettiin kilpaa ja tekoälyn uskottiin mullistavan kaiken.

Erityisesti Nokia loi uskoa siihen, että teknisten alojen koulutukseen sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan kannatti panostaa. Yrityksen menestys vahvisti näkemystä siitä, että siirtyminen savupiipputeollisuudesta teknologiateollisuuteen kannatti. Ja olihan se jälkiteolliselle yhteiskunnalle luontevaakin.

Investoinnit ohjautuivat teknologiaan, kun erilaisia teknologisia ratkaisuja ja skaalautuvia palveluja suosittiin sekä kansallisissa että kansainvälisessä rahoituksessa. Matematiikka nähtiin muita taitoja tärkeämpänä ja ihmisen kyky korkean teknologian innovaatioihin rajattomana.  

Teknologian uskottiin edistyvän vääjäämättä ja olevan hyväksi kaikille. Ajattelua hallitsi teknokraattinen maailmankuva, jossa ongelmien oletettiin ratkeavan teknisin ratkaisuin. Teknologian odotettiin pelastavan ihmiskunnan jopa ilman tarvetta toiminnan syvällisemmälle muutokselle. Insinöörikansana suomalaiset ajattelivat pelastavansa maailman vihreän teknologian viennin avulla.

Taustalla oli myös usko tuottavuuden jatkuvaan kasvuun ja samalla ikuiseen talouskasvuun. Tarve innovoida ja keksiä uutta oli loputon, jotta talous kasvaisi.

Innostus johti sokeuteen teknologiakehityksen mukanaan tuomille ongelmille. Ongelmia oli vaikea tuoda esiin saamatta teknologiavastaisen ”luddiitin” tai ilonpilaajan leimaa. Kun teknologiasammon nähtiin jauhavan kaikkea hyvää, sitä oli vaikea kyseenalaistaa.

Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta se voi murskata alleen jotain arvokasta.

Työpajassa tuumattua

Talouskuplien ohella syntyi mielen kuplia

Digitaaliset teknologiat kehittyivät huimaa vauhtia, ja Gordon Mooren 1960-luvulla ennakoima teknologian kehitys – Mooren laki – osoittautui itseään toteuttavaksi ennusteeksi. Tiedonkäsittely tehostui ja tuli edulliseksi. Digitaalisuus tehosti monia prosesseja tuoden säästöjä, jotka vahvistivat kiistatta talouden kasvua. Tekoälyn ja esineiden internetin nopea kehitys huumasi tavallisetkin kansalaiset teknologian uusilla mahdollisuuksilla.

Digitaalisuus synnytti mielikuvan, että raha on virtuaalista ja sitä tulee koko ajan lisää. Tämä kasvatti reaalitaloudesta irrallaan olevaa spekulatiivista taloutta. Vähitellen kuluttaminenkin siirtyi rinnakkaiseen todellisuuteen, jossa virtuaalista rahaa kulutettiin virtuaalisessa maailmassa virtuaalisen alter egon toimesta. Kuplia syntyi ja puhkesi. 

Alustapalvelujen kietoutuessa toisiinsa maailmanlaajuiseksi verkostoksi syntyi digitaaliseen feodalismiin viittaavia ympäristöjä. Vapaa-ajan pelillistyminen vahvisti teknologiayritysten roolia taloudessa, ja uusia tarpeita synnytettiin freemium-liiketoimintamallien avulla. Niissä kuluttajat vaihtavat dataansa tai yksityisyyttään tuotteen ”maksuttomien” ominaisuuksien käyttöoikeuteen.

Digitalisaatio mahdollisti aika- ja paikkariippumattomuuden, mikä siirsi valtaa kansallisvaltioilta globaaleille teknologiayrityksille, kuten Googlelle ja Amazonille. Euroopan unioni oli yksi harvoista valtasuhteita tasapainottamaan pyrkivistä voimista, ja monet teknologiayritykset pelkäsivätkin EU:n toimia. Samaan aikaan digitalisaatio lisäsi yhteiskuntien haavoittuvuutta, kun hyökkäykset digitaalisesti ohjattuihin yhteiskunnan kriittisiin toimintoihin yleistyivät.

Digitalisaation uskottiin vahvistavan ihmisten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, ja sen ajateltiin tekevän elämästä helpompaa ja mukavampaa. Digitalisaatioon liittyvät nuorten mielenterveysriskit ja some-moderaattorien vaikeudet kolmansissa maissa unohdettiin, eikä keinoja torjua riippuvuutta digitaalisista kuluttajapalveluista etsitty vakavasti. Teknologiahuumassa unohdettiin lisäksi, ettei edistys automaattisesti koskenut kaikkia, eivätkä kaikki ongelmat ole ratkaistavissa teknologian keinoin.

Samaan aikaan kuviteltiin, että digitaalinen on aineetonta ja siten automaattisesti ekologista. Kaiken digitaalisen talouskasvun ajateltiin olevan hyvää talouskasvua, sillä se tehostaa prosesseja ja organisaatioiden toimintaa sekä säästää aineellisia resursseja ja työvoimaa. Kasvun huumassa ymmärrys digitalisaation aineellisesta perustasta jäi sameaksi ja sen kytkös aineelliseen kulutukseen ja energian tarpeeseen etäiseksi.

”Eihän tietokoneista ei tule savua, eivätkä bitit saastuta. Eiväthän?”

Työpajassa tuumattua

MITÄ JOS…?
Nämä kysymykset muuttivat kehityksen suunnan

Pyrkimys jatkuvaan kasvuun ja kehitykseen on osa ihmisluontoa, sanottiin. Kärjistyvien ympäristöongelmien sekä kasvavan sosiaalisen eriarvoisuuden ja epävakauden myötä alettiin kuitenkin pohtia, mitä muuta kehitys voisi olla kuin teknologialähtöistä: milloin uuteen teknologiaan liittyen on perusteltua puhua edistyksestä ja milloin ei? Tarvittiin myös uutta näkymää siihen, mitä on kasvu, ja millaista kasvua teknologia voisi palvella. Olisiko jatkuvan tuottavuuskasvun tavoittelu jatkossakin keskeinen teknologiakehityksen ajuri?

Vähitellen uudet visiot talouden ja teknologian uudenlaisesta suhteesta valtasivat alaa. Niissä näkökulmana oli visio ihmistä ja luontoa palvelevasta teknologiasta. Entä jos ei puhuttaisikaan vain taloudellista hyötyä tuovista korkean tuottavuuden teknologioista, vaan yksinkertaisesti siitä, että jotain tehdään entistä paremmin, helpommin tai järkevämmin?

Näiden pohdintojen myötä arvostus myös perheissä, osuuskunnissa, yhteisöissä ja muissa sosiaalisissa suhteissa tapahtuvaan innovointiin kasvoi. Nämä innovaatiot eivät välttämättä edellyttäneet korkeaa teknologiaa, vaan saattoivat olla mekaanisia tai sosiaalisia ja liittyä esimerkiksi tapoihin hoitaa erilaisia asioita, prosesseja tai viestintää.

Vaikka valmiita vastauksia oli aluksi vaikea löytää, ne alkoivat hahmottua, kun ihmiset pysähtyivät pohtimaan ”mitä jos…”:

1. Mitä jos näkisimme miltä arvopohjalta ja millaisiin päämääriin teknologiat on luotu ja tekisimme teknologioiden ja digitalisaation vaikutusten koko jäävuoren näkyväksi?
2. Mitä jos digitalisaatiolle syntyisiuusi, ihmistä ja luontoa palveleva oikeudellinen viitekehys, pelisäännöt ja lain tulkinta?
3. Mitä jos ymmärtäisimme, ettei digitaalinen aina tarkoita aineetonta, vaan huomioisimme siihen liittyvän valtavan energian ja kaivannaisten tarpeen?
4. Mitä jos teknologiakehitystä ja innovaatiotoimintaa ohjattaisiin demokraattisemmin ja monipuolista osallisuutta vahvistaen? 
5. Mitä jos kilpailukykymallimme ei olisi niin teknologia- ja innovaatiokeskeinen, ja innovaatiopolitiikan rahoitus ja kriteeristöt tukisivat kestävän hyvinvoinnin tavoitteita?
6. Mitä jos oivaltaisimme, ettei kaikkea ole pakko tehdä, vaikka voisi, emmekä loisi kasvun ja kilpailukyvyn varjolla sellaisia tarpeita, joita ei oikeasti ole?

Näiden kysymysten myötä talouden ja teknologian vuorovaikutukseen tuli mukaan entistä vahvempia reiluuden ja kestävyyden ääniä. Myös media alkoi aikaa myöten raportoida muutoksen merkeistä tyyliin:

”EU:n ihmislähtöisempi digilainsäädäntö ja teknisten laitteiden suunnitellun vanhenemisen kielto hyväksyttiin WTO:ssa.”

”Digiriippuvaisuus määriteltiin kansanterveydelliseksi sairaudeksi.”

”Kestävyysratkaisut ovat jo suurten innovaatioiden merkittävin ajuri.”

Myytit ja metaforat paljastavat ajatteluumme ja toimintaamme vaikuttavia syvävirtauksia. Alla on talouteen ja sen tulevaisuuteen liittyviä kertomuksia, jotka tunnistettiin Talouden monet tulevaisuudet -työpajasarjassa.

Sampo eli kirjokansi on suomalaisessa mytologiassa tunnettu ihmeellinen, rikkauksia tekevä kone tai esine. Kalevalassa seppä Ilmarinen takoo sammon Louhelle, Pohjolan emännälle vastineeksi Pohjolan tyttärestä. Louhi ottaa sammon vastaan, mutta kieltäytyy luovuttamasta tyttöä Ilmarisen vaimoksi. Sen jälkeen sampo jauhaa Pohjolan väelle rikkauksia, kuten rahaa, viljaa ja suolaa. Samaan aikaan se loi kuitenkin yhteiskuntaan eriarvoisuutta, kun vain sammon omistajat hyötyivät siitä.

Sammon merkitys liittyy ennen kaikkea vaurauden, kasvun ja hyvinvoinnin tuottamiseen uudenlaisen teknologian avulla, joka syrjäyttää syvällisemmän kalevalalaisen tietäjäkulttuurin. Mytologiassa sampo heijastaa siten sekä teknologiauskoa että suuruuden ekonomiaa. Ilmarinen edusti puolestaan aikansa korkeinta teknologiaosaamista. Sammon avulla hän hallitsi luontoa ja hänellä oli kaikki maailman tieto kehittää uusia innovaatioita.

Entä jos Ilmarinen olisi sampoa kehittäessään ymmärtänyt osaamisensa rajallisuuden ja tilannut kokonaisvaltaisen panos-tuotos-analyysin, joka olisi huomioinut sammon vaikutukset sekä ympäristöön että eriarvoisuuteen? Entä jos hän sen perusteella olisikin arvioinut, että juuri tässä tapauksessa haitat ympäristölle ja riskit yhteiskunnalle ovat liian suuret, eikä sammon kehitystyötä kannattaisi viedä loppuun asti? Ehkä luonnonvarat kannattaisikin käyttää toisella tavalla – siten, että hyvinvointihyödyt jakautuisivat tasaisemmin?

Entä jos Ilmarinen olisi jättänyt sammon takomatta? Olisiko kaikki kehitys kuitenkaan pysähtynyt, vai olisiko se vain ollut erilaista?

Tämä kirjoitus perustuu Talouden monet tulevaisuudet -työpajasarjan osallistujien ryhmätöihin. Se ei välttämättä vastaa yksityiskohdiltaan jokaisen osallistujan omaa näkemystä, ei myöskään Sitran kantaa.

Hyödynsimme vallitsevan ajattelun haastamiseen ja tulevaisuuden kuvitteluun kriittistä kerrosanalyysia (Causal Layered Analysis, CLA). Lisätietoja CLA-menetelmästä ja sen käytöstä löytyy CLA-työkalusivulta. Talouden narratiivien taulukkomuotoiset tiivistelmät löytyvät täältä (pdf).